I'm caught in a moment out in the rain
Tell me there's something we can say
Miles and miles from where you are
Maybe the hardest things are the dreams that we've been given
There's one way in and there's one way out
(Mat Kearney - Annie)
Puhelin soi. Oli sunnuntai, joku aikainen aamu. En noussut, vaan käänsin kylkeäni ja toivoin että kuka sitten yrittikään minua siiihen aikaan tavoittaa, jatkaisi sekin uniaan.
Puhelin soi uudestaan. Uni katoaa silmistäni sillä hetkellä kun katseeni nauliutuu soittajan nimeen. New York-Travis, voi luoja.
Kaikki on ollut niin helppoa. Out of sight, out of mind, sanoisin. Kun Yahoo!-messengeriä tai AIM:ia ei ole ollut koneella häiritsemässä en ole välillä edes muistanut Traviksen olemassaoloa. Nyt sitä oli aika hankala unohtaa, en ollut kyllä odottanut mitään puhelinsoittoa. Ainakaan vielä pitkään aikaan.
Hello, vastasin yrittäen kuulostaa vähemmän vastaheränneeltä kuin olin. Hi, se vastasi. Hiljaisuus. So, erm, what's up? Hiljaisuus. Tässä me juttelemme puhelimessa, me rakastavaiset, ajattelin ja sain melkein aiheutettua itselleni naurukohtauksen. Ok so I know this might be an odd reason to get back in touch with you but I have something that might be of interest to you.
Mitä sitten odotinkaan, en ainakaan tuota. Mietin jo kauhuissani että olisiko sillä joku työtarjous minulle tai jotain, sellaiselta se nimittäin jotenkin kuulosti. Well, se viimein aloitti. There is a mistake fare. From HEL to some cities in South America. It will be there today only, someone will fix it tomorrow, you can be sure of that. I thought your brother might be interested.
Se oli varmaankin lukenut asiasta sieltä foorumilta. Mutta miten vain, oli aika uskomatonta että se soitti tästä asiasta minulle että voisin vinkata veljeäni. Thank you Travis, sanoin hyvin vilpittömästi. I'll give him a call. Do it NOW, he'll have to decide right away. But call me back when you're done.
No, soitin suoraa veljelleni, joka varasi heti lennot itselleen ja tyttöystävälleen. Eilen oli suomalaisissakin lehdissä juttua tästä virhehommelista, mutta siellä annettiin ymmärtää että lippujen varaus toimi vain lauantaina "pari tuntia", joka on aivan puppua, koska veljeni kavereistakin muutama varasi liput vielä sunnuntai-iltana.
Mietin hetken kannattaisiko minun soittaa kuitenkaan takaisin. En minä millään jaksanut puhua asioista joista olisi pakko keskustella. Toki, järkeilin, se voisi soittaa takaisin enivei, ja olisi ihan raukkamaista pakoilla tätä asiaa. Joten valitsin sen nimen valikosta ja painoin vihreää. Puhelin kerkesi soida kerran.
My brother will love you forever, totesin juhlallisesti. T naurahti, kind of not what I was going for, wrong sibling. Hymähdin vähän vaikeasti. Se kertoi että oli aloittamassa jonkinlaista omaa yritystä ja annoin sen puhua, vaikken nyt enää muista ollenkaan mitä se edes aikoi tehdä. Matkustaa paljon, ainakin käsittääkseni.
Aivan järkyttävän randomisti sitten viimein sanoin sen mitä mielessäni oli. Hey Travis, we need to talk about stuff. Mmmk, se vastasi selkeästi vähän vastahakoisesti. Tai sillätavalla että se oli jotenkin odottanutkin minun sanovan jotain vastaavaa. Minua ärsytti välittömästi. I just don't see the point of this anymore. I mean we don't talk, we just don't and even now it feels somehow forced. Se huokasi. I thought about you the other day. And I also though you might be thinking along these lines. Oh yes, I'm so very predictable, sanoin vähän kärkkäästi.
Well, Eeva, you see...I know it's different for you. Us not talking doesn't bother me. But I'm just weird, you know that. Kyllähän minä tätä osasinkin odottaa. Minä olin nyt se ylireagoija ja idiootti, kun se vain kunnioitti sopimustamme. Se jatkoi tästä vielä muutakin, mutta se rivienvälistä erottuva teksti oli aika selvä. Me emme olleet yhdessä, minä en saanut olla sille vihainen siitä ettei se ollut tavoitettavissa. And anyway, se sanoi aivan kuin lukien ajatuksiani. If you need to talk to me, all you have to do is send me an e-mail and I'll be online if I have time.
Istuin keittiöjakkaralle ja tuijottelin hetken jääkaapin ovessa olevia joulukortteja. Ehkä ne pitäisi kohta ottaa pois. Järkeni juoksi harvinaisen kirkkaasti, ja jotenkin oli helppo sanoa mitä ajattelin. I won't, totesin vakavana. I won't ever send you an e-mail like that, your ego might explode. Se naurahti, mutta minä vain vähän hymyilin. Totuus oli oikeammin, etten ikinä lähettäisi sille moista mailia, koska en ikinä koskaan myöntäisi sille niin selkeästi että sitä tarvitsin yhtään mihinkään. Eikä minun pitäisikään sitä tarvita. Ei sekään selkeästi tällä hetkellä tarvinnut minua.
It's just, we haven't talked at all since...I don't even know. 2 months ago we talked for a bit I guess. T mietti hetken ennen kuin vastasi, nyt sen sävy oli jotenkin erikoisen puolusteleva. Well it seemed to me that you were trying to meet new people. So I decided to stay away. Kurtistin kulmiani itsekseni.
That hasn't stopped you before though. Ärsyttävää miten se nyt yritti jotain tällaista, kun totuus oli se, että se oli itse tavannut jonkun ja siksi tämä oli sille nyt ihan toisarvoista. Kuulin sen äänestä jo sen tason ärsyyntyneisyyttä että tiesin että tough love-strategia ei ollut kaukana. Mutta sitä en halunnut kuulla.
Look, it doesn't matter, totesin hetken päästä. None of this does, I think my point here just is that maybe our time came and went. And we did manage to make some good memories, don't you think? Se oli taas hiljaa. Raivostuttava puhelinkeskustelu.
You don't want to come see me. Se tuli sen suusta todella painokkaasti, ihan kuin joku kuolemantuomio. Ei todellakaan kysymys. Ihan hätkähdin. But how can I, kysyin hiljaa. I can't trust any of this at all. I mean, who are you even, I sometimes feel like I don't know. Se huokasi turhautuneena. Varmaan tusinatta kertaa. This is up to you. I know where I stand. I don't want any of this to end.
Siinä sitä sitten oltiin. Syy miksi tämä kaikki olisi ollut netissä niin paljon helpompaa. Se kuulosti väsyneeltä ja surulliselta. Niitä hetkiä elämässä kun tahtoisi vaan valehdella itselleen ja muuttaa mieltään koska se olisi helpompaa. Hymähdin surumielisesti. Maybe this simply isn't what we need right now.
Pitkä hiljaisuus. Ok, se totesi. I'll be here though, if you ever change your mind. And anyway, I'll be here. More than I have been. En oikein tiennyt mitä vastata, joten kiitin sitä ja sanoin, että minun pitäisi varmaan lähteä aamulenkille. Taas hiljaisuus. Niitä hetkiä kun sanoo hyvästit jollekin ihmiselle ja katsoo niitä kasvoihin miettien onko se viimeinen kerta. Jossain leffassakin oli tästä, en vaan muista mikä se oli. Bye, Travis, sanoin ihan normaalisti. I love you, Eeva, se vastasi taas sillä sävyllä. Ihan kuin se olisi joku ikuisuuden totuus. En minä tiennyt mitä siihen sanoa ollenkaan, joten en sanonut mitään. Lopetin puhelun ja käperryin sänkyyn olematta kykenevä olemaan itsestäni edes ylpeä.
