who's to say where the road will pave
So long, so long
who's to say when the tide will change
when nothing's for sure
(Thriving Ivory - Motorcade (So Long, So Long)
Nukuin jälleen äärettömän levottomasti. Ensimmäisen kerran heräsin neljältä, sitten kerran tunnissa, kunnes 7:59 tiesin että Traviksen tilaama herätys pärähtäisi käyntiin ihan kohta. Ja niin se tekikin, joten luovutusmielialassa tönin sen hereille. It's eight, you have to get up.
T nousi ja käveli puhelimen luo, hiljentäen piippauksen. Valot päälle ja nousin istumaan. 12 hours, hey, sanoin hymähtäen. What do you mean, se kysyi ihmeissään. You slept for 12 hours. Oh yeah. Se jähmettyi miettimään tätä asiaa. You're right. Jeez. 12 hours. Sitten se katsoi minua. You stayed awake by yourself? Yeah, sanoin naurahtaen ehkä aavistuksen katkerasti. Don't you remember though, I tried to wake you up, we even talked for a while. Se tuijotti hämmentyneenä, what about? I don't remember any of it. Uskomatonta, no ilmankos se oli vaikuttanut niin oudolta. It was nothing important, totesin ja nousin sängystä.
Why didn't you wake me up, se kysyi kun pesimme hampaitamme. I swear I tried, but you told me you wanted to sleep. Travis oli epäuskoisen näköinen. You ASKED me? Honey, that's like asking a heroin addict if he would like some more drugs. Of course I was going to say that I wanted to sleep. I didn't snap at you or anything, did I? Se kertoi että sitä säälitti joskus sen äiti joka oli joutunut sietämään sen äksyilyä vuosikaupalla yrittäessään herättää poikaansa. En tätä sille suoraa myöntänyt, mutta tämä oli yksi syistä miksen ollut ottanut järeämpiä aseita käyttöön. Olen niin herkkänahkainen että olisin varmasti pahoittanut mieleni.
Vaatteet päälle ja kamat kasaan. Se tarkisti lentonsa koneeltaan ja pakkasi senkin lopulta laukkuunsa. Se sanoi että sen olisi jatkettava hommiaan sitten koneessa, koska sunnuntaille sillä oli muitakin koulujuttuja tehtävänä. Katsoin sen konetta hetken ärsyyntyneenä. Saakelin vempele.
Pusu ovella ja sitten menimme aamiaiselle. Se ei ollut läheskään Klaus K:n tasoa, mutta söimme silti suhteellisen hyvällä ruokahalulla. T oli varsin järkyttynyt muro-jugurtticombostani, vaikka vakuutin sen olevan parasta ikinä. Se epäili kovasti.
Haimme tavaramme vielä huoneesta ja T tsekkasi ettei ollut jättänyt mitään mihinkään. Sitten se nappasi laukkunsa ja minä omani, ja lähdimme alakertaan. Nopea uloskirjaus ja sitten autolle. T otti navigaattorin ja valitsi sieltä taitavasti Helsinki-Vantaan, ja ajoin ulos hallista kirkkaaseen talviaamuun.
Travis yritti lukea karttaa kun navigaattori ei halunnut löytää satelliitteja. Sibeliuksenkatu, se luki ja selkeästi hämmentyi. Sibelius, why did you name a street after him? Vilkaisin siihen. You know him? Well, he's dead, T selvensi hyvin auttavasti, but I mean, he isn't Finnish. Melkein osuin katukivetykseen. Oh my god Travis, he composed Finlandia, what do you think? T ei meinannut vieläkään uskoa. But what's his first name? Ihan tosi, ajattelin itsekseni, meinasiko se yrittää väitellä tästä minun kanssani. Jean, totesin. That's not very Finnish, se vastasi. Google it, kehoitin ja käskin sitä keskittymään karttaan.
Jotenkin se vaan ei helpotu se lähdön hetkikään koskaan. T suuteli minua autossa kaksi kertaa kun olin ajanut terminaalin eteen, ja tulin vielä hengailemaan auton viereen kun se tyhjensi tavaratilan. Katsoin sitä paljonpuhuvasti, tai yritin kommunikoida jotenkin niitä ajatuksia mitä päässäni oli, mutta joita ei nyt ollut aikaa sanoa. Se hetki oli tullut ja mennyt, ja T oli ollut silloin syvässä unessa. Se vain hymyili rohkaisevasti ja halasimme pitkään. Kaksi suudelmaa vielä siellä ihmisten pällistellessä, ja päästin sen menemään. I love you, se sanoi vielä ennen kuin irroitti. I love you too, vastasin tylsästi. I'll see you, huikkasin sen perään. Se kääntyi hymyillen. You'd better.
Ja sitten minä ajoin pois. 10 sekuntia myöhemmin minua itketti aivan järjettömästi, mutta se tunne väistyi melkein yhtä nopeasti kuin oli tullutkin. Jäljelle jäi sellainen ontto tyhjyys, hyvin erilainen fiilis kuin viimeksi. En ollut saanut sanottua sille mitään niistä asioista, joista olin halunnut puhua.
Nyt viikko myöhemmin tuntuu ihan hullulta että mitään näistä asioista tapahtui. Traviksesta en ole kuullut pihaustakaan sen jälkeen kun se lähti, se on käynyt matkailufoorumilla kirjoittelemassa, mutta Yahoossa sitä ei ole näkynyt. En oikein tiedä mitä siitäkin ajatella, viimeksi se kirjoitti minulle välittömästi laskeuduttuaan. Ehkä päällimmäisenä tunteena on, että vaikka meillä kivaa olikin, ja vaikka se tuntui rakkaammalta minulle kuin koskaan, tässä ei vaan ole enää mitään järkeä.
Joskus silloin muutama viikko sitten se vannotti minua puhelimessa, että jos tapaisin jonkun ja jos meidän sopimuksemme siksi raukeaisi, minun tulisi sanoa se sille kasvotusten. Minun tulisi matkustaa sen luo että se saisi sanoa hyvästit kunnolla, vaikkakin se omien sanojensa mukaan olisi aina odottamassa mahdollista paluutani. Tuolloin olin nauranut tälle kaikelle, nyt fiilikseni moisesta on vähän haikeat. Mahdotontahan se olisi siinä vaiheessa, todella. Everything always sounds better in theory, se sanoi minulle autossakin kun ajelimme Tampereelle silloin tiistaina. Ja minun täytyy myöntää, että se oli mitä luultavammin oikeammassa kuin ajattelikaan.
