How many times have I said I won't try
to live my life and love like I mean it
How many days will slip away?
How much pain does it take to see it?
(Stars Go Dim - Like I Mean It)
Aika kuluu pyrähdyksissä. Deadlineja, odotusta, viikkojen laskua. Jossain vaiheessa kerkesin mennä jo niissä sekaisin. Kunnes lakkasin laskemasta. Vedin taas rajoja, miksei T ottanut yhteyttä? Jos ei silloin ja silloin viimestään...niin, niin mitä sitten? Ei mitään.
Pääsikö Travis ehjänä kotiin, äitini kysyi minulta viikko sitten kun olin niillä käymässä. Laitoin käsityön pois ja huokasin. Sitten katsoin äitiä ja kohautin olkiani. Isä kysyi myöhemmin olinko menossa takaisin Amerikkaan lähiaikoina. Yritin olla huomaamatta sen kysymyksen todellista tarkoitusta, mutta pudistin vain päätäni ja totesin, että en luultavasti pitkään aikaan.
Se laskeminen loppui jotenkin salamyhkäisesti. Tähän suurena syynä on yllättävä taho, jotenkin pysäyttävää miten kaikki tämä vuosien piirileikki viimein päättyi kun tajusimme Moseksen kanssa noin viikko sitten, että olimme puhuneet Skypessä jo viisi tuntia, ja minun kelloni näytti puolta viittä. Aamulla.
Hey, what's going on here, kysyin ja tuijotin webcamin välityksellä sen kasvoja, kun se makoili lattialla Minneapolisissa nojaten käsivarsiinsa. Se kohotti kulmiaan ja hymähti. Hiljaisuus, jonka aikana yritimme varmaan molemmat epätoivoisesti löytää toistemme kasvoilta netin välityksellä jotain vastausta. So here we are at last, se sanoi lopulta ja katselin johonkin kaukaisuuteen mietteliäänä. Where is that, kysyin, koska halusin sen sanovan sen suoraan. Tein tätä Moseksen kanssa hyvin, hyvin usein, koska yleensä tiesin tarkalleen mitä se jollain sanomisellaan tarkoitti, mutta tahdoin sen sanovan asiat selkokielellä, koska se sai ne aina kuulostamaan niin kivalta. On the same page, se vastasi, ja minä yritin kommunikoida hämmennystäni sille sanattomasti.
Se sulki silmänsä ja huokasi, mutta se hymyili sillä tavalla mietteliäästi ja toisaalta tyytyväisesti. Somehow unbelievable, and frustrating, that we were here, in this city, at the same time. I just didn't know you yet. Pudistin päätäni naurahtaen. Yes, but I was with someone else back then. You could have of course picked me up from Rochester and showed me around since he had to work so much. M tuijotti kameraansa vakavana, niin että se minusta vaikutti kun se olisi porautunut syvälle omiin silmiini. I wouldn't have taken you back there. That might have been a problem.
So what page are you on, utelin toki, koska tahdoin edelleen sen selkokielivastauksen. M jo naurahti inttämiselleni, mutta se oli aina niin kovin kärsivällinen. This will sound crazy to you, but ever since the first conversation, I've had a crush on you. Yritin ajatella niin pitkälle, mutta se oli aika vaikeaa. Kesä 2008, se oli kysynyt minulta olinko lukenut jonkun kirjan. Mutta näitä keskusteluita en sinänsä enää muistanut. Minusta lähinnä tuntui, että se muisti ne paremmin kuin minä. Ja se oli jo melkoinen saavutus.
Istuin pitkän hetken ajatusteni kanssa, ja se antoi minulle tämän hetken mukisematta. Sellainen se oli, sitä ei häirinnyt hiljaiset hetkemme. Ja sinä yönä niitä oli ollut valtavasti enemmän kuin koskaan aikaisemmin.
Eihän se minään shokkina tullut. M oli ollut harvinaisen sinnikäs tämän koko ajan, minä olin ollut se, joka oli välillä kadonnut kuukausiksi, jättänyt vastamatta maileihin ja puheluihin. Mutta ikinä se ei ihmetellyt ääneen tätä, tai kysynyt miksi niin tapahtui. En varmaan olisi osannut vastata, sillä niin kauan olin pitänyt Mosesta jotenkin tavoittamattomana. Jonkinasteinen ongelma oli myös sen ikä, se oli vielä New York Travistakin pari vuotta vanhempi, joka ei siitä kylläkään yhtään näkynyt, 23-vuotiaalle minulle se oli ollut paljon isompi juttu kuin nykyminälle, mutta en voi väittää enkö toivoisi että se olisi edes muutaman vuoden nuorempi.
M on myös supersosiaalinen, supermukava ja superlahjakas. Useat kerrat se on soitellut minulle kitaraa ja laulellut, ja välillä olen kuunnellut sen biisejä myös YouTuben kautta. Se on ollut 12 vuotta enemmän tai vähemmän sinkkuna, se on pahempi kuin minä. Se tosin käy treffeillä jatkuvalla syötöllä, toisin kuin minä, joka olen eksääni ripustautunut, niin kuin se asian ilmaisi. Eikä ole vaikea tajuta miksi sillä olisi vientiä. Miksi se on minusta niin kiinnostunut on vieläkin aivan absurdia, koska olen kyllä todella tehnyt parhaani sen karkoittamiseksi olemalla niin kaukainen ja ingooraava. En ikinä kyllä mitenkään epämukava, joskin kerran aika rasittava varmaan koiranäyttelyn jälkeen kun olin väsynyt ja vittuuntunut ja se soitti minulle ihan yllättäen puhelimeen.
You're right, vastasin pähkäiltyäni aikani. That does sound crazy. So you've been, what, just waiting for me to figure it out? M näytti tyytyväiseltä kysymykseeni. Not really. Just hoping. Molemmat hymyilimme tahoillamme, kunnes se meni minun osaltani päänpudisteluksi ja naurahtamiseksi. Sellaista epäuskoista se varmaan oli. I should sleep, totesin viimein. Maybe, se vastasi. Yes, so I think I'll be going to bed. I might join you soon, se sanoi kasvoillaan jotenkin miettivä ilme. It's not that late there, totesin. No. But that's not what I meant. Off you go. Ja sitten se sulki puhelun ja minä jäin istumaan hämmentyneenä hiljaisuuteen.
Aamulla kone sanoi tutusti, jotta plop. Kuulin sen Spotifyn läpi samalla kun tein aamupalaa keittiössä. E kuitenkaan rientänyt koneelle niin kuin olisin ehkä pari viikkoa sitten tehnyt. Travishan se olisi toki. Ajattelin miten se reagoisi jos vain loggaisin ulos Yahoosta, mutta en sitä sitten kuitenkaan tehnyt kun viimein saavuin koneelle kahvikuppi kädessä.
Hey, I've had a crazy month, siinä luki. Hey, so have I, vastasin totuudenmukaisesti. My brain pretty much exploded last week, I'm still picking up the pieces. En tiennyt mitä siihen olisin sanonut, joten en sanonut mitään. I finally got my shit sorted out. Hey I'm so sorry about the holiday, my stuff messed it all up and I felt like we didn't get very far. En tiennyt mitä se viimeisellä tarkoitti, mutta en jotenkin edes halunnut kysyä. That's alright, vastasin. I had a nice time with you, se vielä yritti, mutta kai minä vaan olin jotenkin...no, muualla. Sitten se puhui Lucia-päivästä, lehdessä oli ollut siitä jotain. Se käyttäytyi tapansa mukaan kuin tietäisi traditiosta kaiken vain siksi että oli vuosi sitten nähnyt Helsingissä sen paraatihommelin, ja sen mielestä lehdessä oli annettu ihan väärä kuva koko hommasta.
Sen piti nukkua, joten se lähti aika äkkiä. Minä puolestani lähdin lenkille, enkä ajatellut sitä hetkeäkään. Minun ajatukseni olivat ihan muualla. Ja sekös vasta olikin pelottavaa.
