Is there snow on the beach
Where we used to swim?
The rocks just out of reach
As the tide rolled in
(Vertical Horizon - Here)
Jonkin asteisia déjà vu-fiiliksia kun istun täällä putipuhtaassa kämpässä keskellä yötä, kyvyttömänä nukkumaan. Tuntuu niin jotenkin ihmeelliseltä että huomenna, tässä kun ollaan jo maanantain puolella, se tapahtuu taas, eli ajan Helsinki-Vantaalle puolipaniikissa todetakseni, että olen aivan tyhjäpää kun olen niin jännittynyt. Mutta sitä nyt ei enää mikään voi estää. Onneksi toimin yllättävän järkevästi paniikissa, eikä kukaan sitä minusta päältäpäin yleensä huomaa. Nykyään.
Viikko sitten perjantaina puhuin puhelimessa Traviksen kanssa pitkät pätkät. Olin muutamaa päivää aiemmin alkanut sen paniikin, mutta se ei mitenkään varmasti äänestäni kuulunut. New Yorkissa kello oli jotain järketöntä, ehkä viisi aamulla, ja T itse ehkä aavistuksen hiprakassa. Tai ehkä vähän enemmänkin. Ainakaan se, tai kukaan muukaan for that matter, ei ole niin kauniisti minulle puhunut kohta kolmeen vuoteen. Se oli melkein turhankin sokerista, reaktioni täten ei ollut ehkä toivottava ja osaksi naureskelin sen jutuille. Vastaukseni ja kotribuutioni kyseiseen keskusteluun oli siis välillä aliarvoista, myönnän. What we have is so amazing, se esimerkiksi selitti aivan haltioituneena 5 minuuttia puhelun alusta, you are so amazing. I love you. Johon vastasin naurahduksella, wtf-ilmeilyllä peilille ja pääsi suustani myös se pahin. Eli thank you. Kyllä, näin tapahtui.
Mutta sitä ei tuntunut minun epäresponsiivisuuteni järkäyttävän. Jossain vaiheessa ajattelin, että voisi olla aika nastaa nauhoittaa se kaikki, ja joskus huonona päivänä käyttää nauhaa egonbuustaukseen. Hassua sinänsä, etten tyylilleni epäuskollisena edes muista mitä kaikkea se sanoi. Muistan tosin hyvin sen epäuskoisuuteni, varmana se olisi kosinut jos puhelinkeskustelumme olisi ollut yhtään pidempi.
No ok, viimeinen oli liioittelua. Oikeastaan se ilmaisi olevansa vähän pettynyt ettei minulla ole ollut oikein ketään tässä välissä. Että jotenkin menen hukkaan, tai jotain. Se selitti myös, että minun olisi TULTAVA sitä katsomaan ennen ensi vuoden elokuuta, tai se suuttuisi oikeasti. It's America, protestoin. Se ryntäsi monologiryöppyyn, jonka osana oli lupailu siitä, että se korvaisi kaiken pahuuden mitä minulle oli ikinä kyseisessä maassa tapahtunut. Even the bad days you had here that didn't have anything to do with me. Olin aivan ulapalla, ja tuijotin ihmeissäni itseäni makkarin peilistä, ihan kuin se olisi jotenkin auttanut.
Se kyseli myös kummallisuuksia. Have you ever been pregnant, se jossain vaiheessa möläytti, enkä ollut yhtään varma miksi. Se myös uteli, olinko pillereillä, johon sai vastaukseksi naurunpyrskähdyksen. Why the hell would I be, I never have sex. Puhuimme myös kuukautiskierrostani hetken, mutta sitten ilmoitin sille, että kyseinen topikki ei ehkä nyt kuitenkaan ollut sellainen, mistä minua kiinnosti sen kanssa hirveämmin keskustella.
Jossain vaiheessa päästin sen nukkumaan. Minulle tuli tuosta puhelusta hirveän hyvä olo, oikeastaan se panikointi siinä vaiheessa hellitti huomattavasti ja huomasin jopa odottavani innolla koko juttua. Se oli varannut hotellin Helsingistä perjantaille, ja oli käsittääkseni jo hoitanut ravitolahommatkin. Piece of cake, ajattelin itsekseni.
No, viikonloppuna kävi ilmi, että tämä ravintola-asia ei ollutkaan niin helppo. Ja jos pahin tapahtuu, niin tästä tulee ihan oikea ongelma, koska sille ei taas kelpaa mikään muu kuin paras, ja paras on nyt niin sanotusti ulottumattomissamme. Ehkä osaksi minun syyni, etten tajunnut varoittaa sitä että kannattaa varmaan HETI lentojen varauksen jälkeen ottaa ravintolaan yhteyttä. Koska no joo, perjantai, ja pikkujoulusesonki, ja ravintola johon pari muutakin ihmistä varmasti pyrkii syömään.
Sunnuntaina keskustelin sen kanssa ja se oli aivan selkeästi kiukkuinen tästä asiasta. Se oli kokeillut seuraavaakin mahdollisuutta, mutta varauskaavake oli ollut vain suomeksi. Tämä ei ollut totta, mutta sivut olivat kaamean huonosti tehty, joten ei ehkä ole sen vika että se lopetti yrittämisen. Mutta kun minä yritin varauksen tehdä, perjantai olikin jo täynnä.
Kun tänään sitten kolmannestakin paikasta tuli ilmoitus, että sielläkin on täyttä, meni Travikselta hermot. Fine, McDonald's or KFC it is, then. Yritin heittää vielä leikiksi, ja sanoin ettei meillä ole KFC:ta, mutta se ei lähtenyt vitsailuuni mukaan vaan ilmoitti jotenkin tosi virallisesti, että jos minulle tulisi kysyttävää jostain, niin hänet voi nyt sitten tavoittaa mailitse.
En kerennyt sanoa mitään kun se jo oli offline. Jäin tuijottamaan näyttöä hölmistyneenä, en tajua mitä se nyt taas riehuu. Kasvoja äsken kylppärissä pesiessäni päätin, että jos tästä tulee jotain riitaa, niin aion varoittaa sitä heti aluksi, että voin sen kanssa kyllä riidellä turhanpäiväisistä asioista joihin minulla ei ole mitään vaikutusvaltaa, mutta että se on sitten meidän viimeinen riitamme. Hetkiä jolloin jotenkin salaa kaipaan sitä fiilistä joka minulla oli ennen kirurgi-Traviksen saapumista. Ei mitään tällaista, se oli aina niin easygoing. Tämä Travis on kyllä todella kaikkea muuta. Voi juma.
Ristiriitaisin fiiliksin viimeiseen päivääni ennen Travista. Niin paljon tehtävää, jotenkin tuntuu ettei huomenna tule tunnit riittämään. Pitäisi varmaan kirjoittaa lappu, tiistaina en kerkeä mitään kun olen aamupäivän yliopistolla, iltapäivän lenkillä ja sitten saankin ajella sen 4h.
Olen myös onnistunut tämän asian tiimoilta jotenkin mystisesti suututtamaan ystäväni, jolle eilen leffan jälkeen sanoin, että wish me luck kun se oli astumassa autosta ulos. Lycka till, se sanoi jotenkin aivan omituisen kiukkuisesti ja läimäytti oven kiinni. Ajoin pois hämmennystä täynnä ja olen vieläkin ihan että mitä. Myöskään vanhemmistani kumpikaan ei ole tästä hommasta innoissaan, isäni jopa sanoin sunnuntaina, että ehkä parempi ettei tapaa Travista kun sanoin ettei se varmaan ole mahdollista kun käymme jättämässä koirat vanhempien hoitoon niin aikaisin perjantaina ja se on silloin töissä. Olen tosin siitäkin nyt hämmentynyt, kun isä ei tuntunut edes tajuavan että kuka tämä "poika" on.
Että onko se kaiken tämän arvoista viettää 5 päivää eksänsä kanssa? Tällä hetkellä minulla ei ole aavistustakaan. Ehkä kannattaisi varmaan olla kertomatta kenellekään ja kadota muutamaksi päiväksi kokonaan johonkin toiseen todellisuuteen. Jossa T on se kiva itsensä, ei tuo stressaantunut hirviöihminen.
Katsotaan mitä tapahtuu. Mieli juuri nyt hieman maassa ja olo mietteliäs.
