Somewhere far away from here
I feel fine enough I guess
considering everything's a mess
(Barenaked Ladies - Pinch Me)
Kello herätti minut varmaan aika pitkälti tasan 8:30 eilen. Otin kännykän yöpöydältä käteeni ja painoin herätyksen pois päältä. 4 saapunutta viestiä, olin ihan kummissani.
Honestly, ensimmäisessä luki, now you want to sleep. Numero oli erikoinen, enkä ihan osannut määrittää sen maatunnustakaan. Luin toisen. I had so much smut to impart, I have even began to refer to you as a responsibility. Kasvoilleni levisi hymy. Steve, oli pakko olla. Kolmas viesti. Let me just say, and not for the first time, god damn it. Tässä vaiheessa minun oli pakko jo nauraa. Viimeinen viesti. By the way, your first drunken text messages.
Meillä on ollut hauska viikko. Minun ei pitänyt voida puhua sille, mutta niin se vaan oli viikonloppuna toimistollaan puhumassa minulle Skypessä iltahämärissä. Se oli aika jännittävää jotenkin, välillä se joutui kuiskailemaan. I look like a complete moron talking to you here, I am pretty sure I am fairly accurate if I say that the people who still lurk around think I'm talking to myself.
Tämän viikon se on sitten taas ollutkin matkalla. Olen saanut kartoitettua, että se asuu siis sittenkin Saksassa, ja on Brysselissä vain käymässä välillä. Niinpä se on pystynyt iltaisin puhumaan minulle, paitsi toissapäivänä kun oli jossain pubireissulla työkavereidensa kanssa. Olen saanut kuunnella sen valtavan pitkiä yksinpuheluita välillä täysin järjettömistä asioista, joka on ollut kovin virkistävää ja, myönnettäköön, äärimmäisen suloista.
If you had been there last night, se totesi Skypessä eilen, I could have declared anything. It's a good chance that I will be monosyllabic now. Mm hmm, tuumasin epäilevästi, en pystynyt kuvittelemaan sitä sellaisena. Life's not fair, lisäsin lakonisesti. Well, you're pretty and I'm hungover, at least it's consistent.
You know, se jatkoi, if you had been there, I would have asked you to go steady. But now I've hit the second phase of hangover, wishing for death. Olin kriittinen. Going steady, people still say that? When you are my age you can say whatever the heck you want. Steve on 28, eli 3 vuotta minua vanhempi, joka mielestäni ei oikeuttanut sitä puhumaan niin kuin se olisi minua hirveästikin vanhempi. Well at least you didn't outrightly reject it, se sanoi viitaten alkuperäiseen puheenaiheeseemme. Annoin olla, se ei tietenkään ollut tosissaan. Kai.
Oikeastaan on aivan mahdotonta sanoa milloin se on tosissaan. Lähinnä nauramme jatkuvalla syötöllä toistemme järjettömyydelle, se yleensä sille, että aloitan lauseita, sitten kesken lauseen tajuan itsekin niiden älyttömyyden, ja lopetan lauseen lopulta vielä uskomattomammin kuin se olisi ajatellut mahdolliseksi. Se tekee välillä samaa, ja koko keskusteluista aivan hulvattomia välillä tekee se, että sen yhteys hotelleissa välillä on todella huono ja kuulen vain osia sen lauseista. Olin esimerkiksi eilen kuulevinani sen sanovan just call me daddy, johon vastasin, että why the hell should I call you that, johon se vastasi hyvin hämmentyneenä, että I don't want you to call me belly. Alkuperäinen sanomansa oli siis one day you will show me your belly. Seuraavat 5 minuuttia nauroin aivan pysäyttämättömästi, sen huokaillessa linjan toisessa päässä. Varmaan pudisteli päätäänkin ja ajatteli, että minä olen aivan kakopää.
Kaikkea kivaa ja hauskaa monta päivää, ja tänään aamulla Yahoo-ikkuna pomppaa näkyviin ensimmäistä kertaa hetkiin. Just the person I wanted to talk to, Travis kirjoittaa ja kertoo ostavansa lippunsa viimein nyt. Yritän kysyä siltä miten sillä menee, vastaukseksi saan jotain epämääräistä ok, I guessia. That can never be a good thing, vastaan rehellisesti. It's as good as you'll get from me these days. Huokaan. Yritän sanoa, että sillä on varmasti sitten parempi olla kun se tulee tänne. Let's hope so, se vastaa taas. Miksi en jaksa sen pahaa tuulta, miksi en jaksa olla sen tukena ja turvana? Eikö minun pitäisi? Se ei kysele mitään, vastaa vaan lyhyesti eikä tartu mihinkään mitä sanon, vaan puhuu vain lippujen oston vaikeudesta, koska se tahtoo lentää Amsterdamiin jollain ihme koneella jossa on paras business class ikinä.
Kohta olen ollut puhumatta sille tunnin, vaikka se aloitti keskustelun, ja on viimeksi jotain sanonut. Lenkitin koiratkin kiireellä kun tahdoin palata juttelemaan sille, vain tajutakseni, että mitään keskustelua tästä ei saa aikaiseksi. Ja ehkä eniten häiritsee se, miten vähän tämä minua haittaa, oikeastaan tahtoisin vaan että se menee nukkumaan ettei minun tarvitsisi ajatella asiaa.
Mutta onko sen syy että sillä menee huonosti, ei kai. Ja ei kai siitäkään mitään tulisi jos se käyttäytyisi niin kuin kaikki olisi ok, kun mikään sen elämässä ei tällä hetkellä ole. Mutta jotenkin tämä on nyt muutenkin ollut niin hirmuisen vaikeaa, että rehellisesti sanottuna minun tekisi mieli juosta pakoon koko hommaa. Pahin pelkoni on ehkä se, että se tulee tänne ja todellakin on tuollainen. Istumme jossain minun sohvalla ja se vaan tuijottaa tyhjyyteen eikä puhu mitään. Ja sitten minäkin hermostun ja teen tilanteesta viisisataa kertaa pahemman kuin se on. Tai sitten yritän lohduttaa sitä ja se torjuu minut ja loukkaannun siitäkin.
Mahtaakohan olla viimeinen kerta kun näen Traviksen kun se parin kuukauden sisään tulee.
