But we're gonna start by drinking old cheap bottles of wine
Sit talking up all night
Saying things we haven't for a while, a while yeah
We're smiling but we're close to tears
Even after all these years
(The Script - For The First Time)
Koirien kanssa syksyisissä metsissä, miten se onkin aina niin ihanaa. Samoissa jotka muutama viikko sitten vilkkuivat uutisissa kun siellä oli joku karhu. Kai. Aiemmin viikolla kävin katsomassa nuoremman koiran pentuja, jotka kohta muuttavat koteihinsa. Siellä on joukossa yksi vanhemman koirani, pentujen mummon, kaksoisolento. Hauskaa miten perintötekijät tuolla tavalla hyppivät yli sukupolvien, äidiltään pennuista ei näytä minusta yksikään.
Katselin aamulla syventävien kurssien osallistujalistoja ja huomasin päässeeni jokaiselle haluamalleni. Jotain hyötyä olla vanha ja jo viidennellä vuodella, yliopisto tahtoo minusta piakkoin eroon ja täten antaa minulle kaikki haluamani kurssit. No, en valita, tulee mielenkiintoinen vuosi, tuumin ja samalla hetkellä Skype pärähti soimaan. Siinä oli New York-Travisin nimimerkki ja paniikissa vaihdoin äkkiä kuulokkeet mikillisiksi ja klikkasin vihreää. Hiljaisuus. Ai niin, minun piti puhua ensin. Hello?
Hey, lady. Hymyilin. Viimeksi kun olimme puhuneet, olimme riidelleet kieliopillisista asioista. Olimme molemmat oikeassa, mutta Travis ei ollut hyväksynyt kantaani sen hyväksyttävyydestä huolimatta. Mutta ilmeisesti tämä oli nyt poispyyhittyä, hyvä. Se kysyi kuulumisia ja vastailin vähän hajamielisesti kun samalla täyttelin lukujärjestystä. Oh yeah, viimein skarppasin, how was the interview? Se selkeästi oli tätä odottanut, koska kysymystäni seurasi valtava avautumistulva. It was insane, they kept asking me questions about how I would deal with different situations, every single one of them was a very ridiculous one where employees were acting like idiots. It was confusing. Se tosin todella toivoi saavansa paikan, ja uskoi silti mahdollisuuksiinsa, vaikka kysymykset siitä olivatkin olleet typeriä. Ai niin, ja joku haastattelijoista oli jatkuvasti yrittänyt riidellä sen kanssa. Minua nauratti koska se kuulosti niin yllättyneeltä. En tajua, että eikö se oikeasti käsitä kuinka ärsyttävää joistain ihmisistä sen itsevarmuus varmasti oli.
Juttelimme ystävistäni ja niiden poikaystävistä. Ja häistä, jolloin Travis taas heitti ilmoille sen maailma ärsyttävimmän lauseen. One of these days you'll marry a Finn. Huokasin turhautuneesti. When I'm dead and will no longer distract you. Se sanoi sen niin oudosti, että jumiuduin miettimään lauseen tarkoitusta. Yritin keventää hetkeä. Or uninterested, I think that will come first. Travis tuhati. That won't happen. I think about you all the time, I love you, dummy. Death is what keeps me going.
Valitsin sanani harkiten. How does that make sense? Travis vaikutti vastahakoiselta. Don't worry about it. En oikeastaan koskaan aiemmin ollut ollut sellaisessa tilanteessa sen kanssa. Se oli joskus sanonut suoraan, jos ei halunnut puhua jostain asiasta, mutta tämä ei ollut sellaista. Se selkeästi halusi puhua, mutta ei tiennyt haluaisinko kuunnella. Truth be told, en itsekään tiennyt halusinko välttämättä kuulla. You can't say that and then not tell me, sanoin viimein vakavana. Death, se huokasi. It's like that great sigh of relief I get to look forward to.
Jos olisimme olleet kasvokkain, olisin varmaan tuijottanut sitä silmiin pitkän hetken. En ymmärtänyt mistä tämä nyt oli tulossa, oliko se taas masentunut? Jos oli, niin tällä kertaa se kuulosti huolestuttavalta. Yritin kysyä siltä, että eikö koko ajatus ollut ihan absurdi, koska se ei uskonut mihinkään. Se ei olisi mitään, miten sellainen voi olla rentouttavaa, kun se ei ole...mitään. It's a paradox for sure, se myönsi. It gives me comfort.
I'd be sad if you died, sanoin. Is that selfish of me? Travis hymähti. By definition, it is. But it's flattering. Se oli niin tyyni, niin horjumaton. Minusta tuntui niin tyhmältä. Olisin voinut sanoa sille kivempiakin asioita kuin että hei, jos kuolet niin olen surullinen. En minä vaan ole hyvä näissä keskusteluissa. Ole koskaan ollutkaan. Voi kun se oli niin onneton.
Sen puhelin soi. Aika myöhään, ajattelin ja sitten tajusin, että se varmaankin oli taas päivystysvuorossa. Ugh, se puhisi kun palasi koneen ääreen. I just got called to work. This sucks. Huokasin, yeah, it does. And here I was, feeling guilty of keeping you up. You aren't guilty of anything bad, se vastasi pehmeästi.
I wish you could stay. Melkein itsekin säpsähdin omaa avoimmuuttani ja sitä, että todella tunsin niin. Se selkeästi hämmentyi hetkeksi, kunnes vastasi yhtä avoimesti. I don't want to go. I have 30 minutes before I really have to leave, I'll spend them with you. Löysin itseni hymyilemästä katolle, samalla kun nojailin tuolissani. If I were there, I wouldn't let you go anywhere. Although, you'd probably go anyway. Sitä nauratti. I'd come up with some excuse not to work.
I can recreate in my head every moment of that night we spent together in your apartment. And I do, often. Se selitti pitkästi kaikkea muutakin, että kuinka olimme toisillemme niin paljon enemmänkin, että pakkohan sen oli olla niin, koska vielä puhuimme toisillemme ja tunsimme ainakin välillä jotain syvempää kiintymystä toisiamme kohtaan. Agreed, sanoin yrittäen vaikuttaa paljon vähemmän ihmettelevältä kuin olin. We're agreeing a lot today, you'll have to say something absurd soon. Se repesi nauramaan. Minusta se oli maailman ihanin ääni sillä hetkellä.
Seriously, when can I see you? I need to. If you have another boy, you'll have to tell him you're ill or something. There is no other, vastasin vakavana, se kuulosti niin kiihtyneeltä. I don't mind, se sanoi, mutta vaikutti kuitenkin ehkä aavistuksen rauhoittuneemmalta. I do, painotin molempia sanoja. If it is confusing or a distraction for you, then I understand. But please don't turn down opportunities for happiness because I might want to hang out. Aavistuksen pisti jossain, en tosin vieläkään tiedä mikä kohta ja missä se pahiten tuntui, mutta selitin sille ymmärtäväni.
Don't worry, totesin ja toivoin ettei se jatkaisi. Part of what it means to love you is to want the best for you. I know that I cannot provide everything that you deserve. Nyt minä aloin olla kiihtyneessä mielentilassa, ei hyvä. I know this, sain sanottua suhteellisen vakaalla äänellä. Sitten rentouduin hieman kun tajusin erään asian. It's how I feel about you too, summasin viimein. Silti ilmapiiri oli jotenkin haikea. Siinä se taas leijui, joku ihmeellinen totuus tai mahdollisuus, johon kumpikaan meistä ei tarttunut. I don't ever want to give you up, se lisäsi ja kuuntelin sen jokaista sanaa herkeämättä. But I will if I have to. Suljin silmät ja taistelin sitä liikutusta vastaan, joka nousi sisälläni. Please don't ever, sanoin hiljaa.
You have to go, sanoin automaattisesti kun tulin taas järkiini. Se sanoi nimeni hiljaa, kuin toppuutellakseen minua, en tiedä mitä se sillä tarkoitti. Mutta en tahtonut puhua asiasta enempää tai analysoida mitään, oikeastaan sen töihinlähtö osui hyvään saumaan. Have fun at work, sanoin hymyillen. I won't, se vastasi sekunnissa. Not after saying goodbye to you, I can't. Tämähän oli aivan hulluutta, olimme viimeksi olleet moisessa mielentilassa Skypen välityksellä joskus miljoona vuotta sitten kun olimme vielä yhdessä. I'll be around, tyynnyttelin sitä täysin imeytyneenä siihen hetkeen. I'll always be around. You'd better. I need you.
