it's terrible
I'm all easy come and easy go
As far as you know
But underneath, man, I'm just killing time
I guess I'm past my prime
and now I'm overrated, overdressed, and overstated
(Rob Thomas - Wonderful)
Niin se meni, huhtikuu. En oikeastaan kerennyt edes tajuta sen menneen kun jo vietin synttäreitäni toukokuun alussa samanlaisissa tunnelmissa kuin varmaan aina. Ainoa ihminen, joka on koskaan tajunnut minun haluttomuuttani ihmeemmin juhlia synttäreitä on varmaan New York-Travis, joka minua ei ole moisista ikinä, koskaan, onnitellut. Tai minä sitä.
Josta puheen ollen. En muista milloin viimeksi olemme olleet puhumatta kuukauden. Varmaan joskus silloin kun olin kirurgin kanssa ja totaallisen vakuuttunut siitä, etten New York-Travisille puhuisi enää koskaan. Mutta siis, viikkoja meni ohitse ilman, että olimme missään tekemisissä. Ja se oli todella outoa, mieleen aina välillä juolahti, että oliko se edes hengissä. Outoa, tuumin, en minä ole yleensä sellainen ihminen joka tuolla tavalla funtsii sitä pahinta mahdollista skenaariota. Toinen mahdollisuus oli, että se oli taas löytänyt jonkun ihmisen elämäänsä. Tai se toiseksi pahin, että se ei jostain tuntemattomasta syystä halunnut enää puhua minulle.
Huhtikuussa tapahtui tosin paljon. Hommasin uuden tietokoneen, joka on toki hieno ja cool, mutta jonka kanssa olen jonkin verran jo joutunut taistelemaan. AIM ja Yahoo-messenger siihen ekana latautui. Just in case. Ja sitten se erikoisin asia. Eli koiranulkoiluttajamies, jonka olen kyllä tiedostanut jo vuosia. Sillä on hyvin koulutettu paimenrotuinen koira, mutta itse mies ei ole koskaan vaikuttanut olevan hirveän sosiaalinen. Siksipä kesti sen 3 vuotta ennen kuin keskustelimme. Muutamana aamuna satuimme lenkille samaan aikaan ja koiramme tulivat hyvin juttuun, joten jäin keskustelemaan miehen kanssa aina hetkeksi. Kerran se sitten ehdotti, että menisimme tekemään yhdessä jälkeä läheisiin metsiin, ja koska minulla nyt on kymmeniä koirapiireissä tapaamiani ihmisiä ystävinä, en pitänyt sitä mitenkään outona. Vaihdoimme puhelinnumeroita (ja nimiä, ha, kuinka suomalaista että ihmiset näkee toisiaan viikkoja tietämättä edes toistensa nimiä) ja sovimme lenkin.
No, tätä viikko. Ja toinen. Kunnes sitten pari päivää sitten mies kysyy lähtiessäni kotiin päin, että saako minua halata. Voi perkele, ajattelen. Kuinka sen sanoo nätisti? Että ei? En minä osannut. Joten koin hyvin epämukavan rutistuksen, joka aika pitkälti tuhosi kaiken. Kivat jäljestysreissut, joista varsinkin toinen collieni oli todella innostunut, ja sellaisen kevyen ystävyyssuhteen. Istuin autoon ja melkein huusin ääneen kun tilanne oli ohi, ajaessani pois metsästä. En edes katsonut miestä kun se irrotti minusta. Ja kyllä sekin tajusi. Mutta en vaan tiedä miten tästä voi mennä eteenpäin ilman todella kiusallisia hetkiä. Ja jos joku ajattelee, että ylireagoin, sehän oli vaan halaus, niin se valitettavasti ei ollut ylireagointia. Olisikin ollut. No, ainakin sain suoraa sanottua sille, että en ole kiinnostunut, vaikka hän kovasti onkin.
Tulin porukoille viikonlopuksi koirien kanssa. Olin suorastaan hämmentynyt kun vieraan näköinen keskusteluikkuna avautui. It's been forever! Minua hymyilytti heti. So it has. Se jutteli kovasti reissuistaan Floridaan ja siitä, että se oli nyt taas koditon ja asui hotelleissa. Rassu, sanoin, mutta se käski olla olematta huolissaan, kaikki oli hyvin. What took you forever, kysyin yhtäkkiä. I thought you had abandoned me. Actually, you haven't been online in quite a while. Niin. Joo. Enpä, kuin ehkä tuntikaupalla onlinena joka päivä kun en ole edes muistanut laittaa itseäni awayksi lähtiessäni johonkin. Ja silti se ei ollut nähnyt minua kertaakaan AIMissa tai Yahoossa. Mystistä, varmaan jotain mitä pitää tsekata lähemmin kun pääsen takaisin Tampereelle.
I might move to Alaska. Oh, vastasin vähän ihmeissäni. That's kind of far away. Se vastasi nopeasti. From Anchorage to Helsinki, it's 63 fewer miles! Okei. Tuijotin ruutua suu auki. You are moving to ANCHORAGE? If I get the job that's where I'd be. Try not to bump into my ex, vastasin, ja oikeastaan minua nauratti aivan järjettömästi. Kuinka voi olla, että minun kaksi amerikkalaista eksääni sattuisivat samaan kaupunkiin, joka Amerikan mittakaavassa on aika pienoinen? Kirurgihan oli alunperin Anchoragesta lähtöisin, ja sen perhe asuu siellä. Really? I don't remember that. I thought he was from Minnesota? Korjasin sen harhakuvan, samalla kuin ihmettelin miten se ylipäänsä muisti moisen asian. Now I don't think I want to go. It's not a very big city. I know, myönsin, ja totesin, että olisi aika hämmentävää jos törmäisin vahingossa siellä eksän äitiin tai jopa eksään jos menisin Travista joskus sinne katsomaan. Noinkohan eksä edes tuntisi minua, olisi varmaan viimeinen paikka missä minut odottaisi näkevänsä.
Ja kello oli taas miljoona, joten toivotin sille hyvät yöt. I've been thinking about you a lot this week, it's funny that I found you here tonight. I love you, babe. Babe, totesin itsekseni ja lähdin sänkyyn. Voi kun olisin voinut ottaa sen mukaan.
