And if I stop for a minute
I think about things I really don’t wanna know
And I’m the first to admit it
Without you I’m a liner stranded in an ice floe
It's easier to keep on moving
(Keane - Stop For A Minute)
It's spring, undeniably, totesin pari vuotta tuntemalleni Skype-tuttavuudelle. Se oli juuri halunnut selventää erään keskustelumme, jonka kävimme iäisyys sitten, joskus silloin kun sinkkuuteni alkoi. Olin silloin sanonut, että jos joskus tapaisimme niin tulisimme varmaan aika hyvin juttuun, ja se oli vastannut siihen, että joo, ehkä, ehkä ei. En oikeastaan edes muistanut tätä keskustelua enää, mutta se tahtoi ehdottomasti puhua asiasta nyt uudestaan. I don't want you to think I'm not interested, because I am, and have been, but I think I kind of shut you down with what I said.
Purskahdin nauruun. You have got to be kidding me. Se hymyili selkeästi edelleen, oh, there's a line? Huokasin. Take a number, heitin muka uupuneesti. One? Pudistelin päätäni hämmentyneenä itselleni. Totta oli, että olin jo kauan ajatellut ystävyytemme olevan vain, no, ystävyyttä, vaikka se hirveän usein minuun ottikin yhteyttä ja oli järjettömän kiinnostunut elämästäni. Ehkä se syy sitten tosiaan oli ollut tuo keskustelu, jota en voi sanoa muistavani, mutta joka varmaan sitten tapahtui, kun se sen mielestä oli ollut jotenkin äärimmäisen mullistava väärinymmärrys.
Niinkin monimutkainen ja lievästi sanottuna maton alta vetänyt keskustelumme sai minulle kuitenkin äärimmäisen hyvän olon. Oli tosin myöhä yö, yleensä juuri sellainen aika, jolloin sentimentaalisuuteni iskee pahiten päälle. Kun menin nukkumaan, kääntelin asioita päässäni pitkän aikaa, tulematta kuitenkaan oikein mihinkään lopputulokseen. Paitsi että olihan se jotenkin kiva, että joku ajatteli minusta niin hyviä asioita.
Kivoja asioita kun sitten ei T ollut minusta ajatellut, saati sitten sanonut. Meidän harvat keskustelumme olivat olleet aika uuvuttavia, välillä se ei puhunut mitään päiväkausiin, ja sitten yhtäkkiä ilmoittikin, että kaikki sen matkasuunnitelmat oli peruttu, että emme luultavasti tapaisi ollenkaan ainakaan tänä vuonna. Ei muuta, se oli kiireinen, väsynyt, ja kiukkuinen. Tämä kulminoitui siihen, että lähdin nukkumaan kesken keskustelun melkoisen tympeästi, joka oli selkeästi sen verran aiheuttanut siinä herätystä, että seuraavan kerran se oli aavistuksen inhimillisempi minua kohtaan. Minä todella harvoin teen mitään sellaista, yritän yleensä pysyä ymmärtäväisenä ja kivana, vaikka se on kuinka mörrimöykky.
Oikeastaan kahteen viikkoon en ollut puhunut sille. Se vain oli niin väsyttävää kestää sen ikuista mökötystä. Ok, oli sillä syynsä, välillä, mutta silti se oli minusta epäreilua. En kuitenkaan missään vaiheessa purkanut turhautumistani siihen, vaan se yöllinen lähtöni oli ainut indikaatio siitä, että en ollut hirveän innoissani T:n käytöksestä. Paras vaan antaa olla, ajattelin. Ehkä puhuisimme taas joskus kesällä, hah.
No tietenkin sitten Skype-yöni jälkeen T oli netissä niin, että tahtoi puhua minulle. Olin vaan lähtenyt lenkille laitettuani koneen päälle, ja minua odotti varsin erilainen Travis kuin mihin olin tottunut. Se oli kiva, lämmin, selitti asioita pitkäjänteisesti ja selkeästi mielellään. Ja siltikin sen epämiellyttävä käytös aiemmin oli aiheuttanut sen, että minulla oli jotenkin epämukava olo. En vaan oikein jaksanut tuntea mitään. Ensin se vähän huolestutti minua, että näinkö nyt oli käynyt, että joku mitta oli täyttynyt, mutta huoleni katosi melkein samalla sekunnilla, kun sen olin tiedostanut.
I miss you a lot. Hengähdin syvään. Se ei ollut sanonut mitään tuollaista sitten joulukuun. Koska se oli kielletty, etc. Ilmeisesti se nyt oli sallittua. Mutta eipä se muuta sitten tarvinutkaan kun sulin jo lammikoksi. Hymyilin. I probably miss you more. Se nauroi. You are crazy if you do. I probably am, myönsin vakavana. I love you, Eeva. In spite of your insanity.
Se meni ihan vakavaksi. As long as you stay as sweet and caring as you are, I'm going to love you for a long time. Oloni oli vähän samanlainen kuin silloin, kun se yhtäkkiä nappasi minut syliinsä sinä ensimmäisenä yönä kun se oli täällä. Täysin yllättävää, epätravismaista ja aivan valtavan hämmentävää. Jähmetyin hetkeksi ja yritin keventää hetkeä, ettei se tajuaisi tunnevyöryäni. What, even when I'm over 30!? Sen ääni pysyi vakavana. Try me.
I'll die of shock if that happens, sanoin viimein, saaden näin Traviksenkin lopulta nauramaan. Usutin sen nukkumaan ja menin itse lenkille.
Piru vie, kevät on kahjoa.
