It's enough, just to find love
It's the only thing to be sure of
So hard, to let go of
A thousand times or more
I was close to a fault line
Heaven knows, you showed up in time
Are you lost, where you are?
Can you find your way when you're so far?
Do you fear, where you are?
A thousand nights alone
(Howie Day - Longest Night)
Istuin aatonaattoa edeltävänä yönä koneella kirjoittelemassa Shakespeare-esseetä. Kuuntelin samalla John Mayeria, olin jumiutunut sen Assassin-biisiin aika pahasti. Ja jos minä jumitun johonkin biisiin, niin se voi olla repeatilla kymmeniä kertoja. Vieläkään en ole siihen kyllästynyt.
AIM ilmoitti New York-Traviksen loganneen sisään. Katselin sitä ainoaa nimeä AIMissa vähän mietteliäänä. Puhuako vai eikö? Kursori meni nimen päälle hetkeksi, mutta sitten pidin pääni. Parempi olla puhumatta jos se ei puhu minulle ensin. Ugh, tuli ihan mieleen kaikki ne suhteemme alkusäädöt melkein kolmen vuoden takaa.
Menin nukkumaan jonkin ajan päästä miettien, oliko se käynyt samaisen taistelun itsensä kanssa. Luultavasti ei, totesin. Ei se ollut Traviksen tapaista, se teki juuri niin kuin tahtoi, aina. Ja se ei jostain syystä ollut tahtonut puhua minulle, ajattelin. Ja sitten totesin olevani täysi idiootti. Enkö minä juuri vihannut parisuhteissa näitä säätämisjuttuja? Eikä meillä edes ollut parisuhdetta. Ja olinhan itsekin ajatellut, että olisi parempi ottaa vähän etäisyyttä, että ei tulisi komplikaatioita. Nukahdin viimein hämmentyneessä olotilassa. Minun oli sitä ikävä.
Seuraavana aamuna lueskelin kirjoittamaani tekstiä kriittisesti ja huomasin pientä lipsuntaa niillämain, kun Travis oli kirjautunut AIMiin. Great, nyt se vaikutti jo koulutyöni laatuun pelkällä virtuaalisella läsnäolollaa. Idiootti, toistin päässäni, tarkoittaen itseäni.
Kirjauduin sisään AIMiin kun olin saanut editoitua esseetäni, josta puuttui vielä muutama sivu. Kurtistin kulmiani kun näin Travisin vielä online-listalla. Oliko se ollut siinä koko sen ajan? Painoin äkkiä keskusteluikkunan auki, mutta se kerkesikin ennen minua, ja ruudulle ilmestyi rivi. Did you call that Finnish boy?
That Finnish boy, ajattelin. Kyllä kuvioissa oli ollut eräs suomalainen poika, ja olin siitä Travikselle kertonut ihan rehellisesti sen tullessa. Mitään suhdetta ei vielä ollut, mutta mahdollisuus suhteeseen oli olemassa. Tämä oli saanut Traviksen vähän mietteliääksi. Ok. As long as you'll be mine this weekend.
Viikonlopun jälkeen se oli siis antanut minulle tilaa ja etäisyyttä itsestään, niin kuin olin aistinutkin. Nyt mietin itsekseni, oliko tämä kaikki johtunut siitä pojasta. Näpyttelin vastauksen viimein niin rehellisesti kuin osasin. He made me feel like I couldn't breathe. Joka oli siis se totuus, olin totaallisesi ahdistunut kun poika oli alkanut kysellä tunteistani tai niiden puutteesta. Mistä tunteista, olin ihmetellyt, koska enhän ollut edes tuntenut koko ihmistä kovinkaan kauaa. Kun olin ollut vastaamatta yhteen tekstiviestiin, oli pojan Facebookissa heti stauksena, että se vihaa kun ihmiset mykkäkouluilevat, koska se on pelkurimaista. Tämä viimestään sai minussa aikaan pakoreaktion. En olisi sietänyt tuollaista edes parisuhteessa, saati sitten ihmiseltä, jolla ei ollut mitään kiinnitystä minuun.
It was nice of him to make that decision easy, Travis kommentoi kun olin selittänyt sille koko tilanteen. What a nut. Hymähdin. You seem a little smug. I just don't think I'm relationship material, I get so distressed about these stupid situations. I feel like I might be alone forever. Travis alkoi heti kirjoittaa vastausta, joka pamahti ruutuun kolme sekuntia myöhemmin. You'll always have me.
Minut valtasi sellainen lämmin, turvallinen tunne. Vähän samanlainen kuin silloin kun se olikin napannut minut syliinsä sängyssä kun olin ajatellut sen olevan täydessä unessa. Mutta se reaktio, joka minun sormistani päätyi screenille, oli välähdys siitä katkeruudesta, jota selkeästi vielä ajoittain tunsin Travista kohtaan. We can't know that. Se oli hetken kirjoittamatta, mutta vastasi viimein neljällä kirjaimella. Fine.
Mikä minua vaivasi! Ilmeisesti joku Ms. Independent-attitude, ihan kuin olisi ollut sille jostain vihainen, vaikka en oikeasti ollut. Yritin ottaa möläytystäni takaisin. I guess what I was trying to say is that I won't ever take you for granted. Se ei oikein vastannut mitään, ja sanoi menevänsä nukkumaan. Toivotin sille hyvät yöt, ja mielessäni löin taas päätäni siihen kuuluisaan tiiliseinään. Pitikö minulla olla norsun muisti ja naisen aivot?
Se ilmestyi AIMiin seuraavan kerran jouluaattona, myöhään. Are you celebrating Jesus's birthday yet? Pyöräytin silmiäni sen tavalle kutsua joulua siksi. Yes, we did that earlier, now my parents are sleeping. Se oli jotenkin hirveän hiljainen, ei ollenkaan sellainen oma puhelias itsensä. Yritin keskustella sen kanssa autoista. Säästä. Sen matkasta Chicagoon katsomaan jotain ystäväänsä. Mutta mikään ei oikein toiminut. Lopulta vaivuimme molemmat hiljaisuuteen tunniksi, jonka jälkeen sanoin meneväni nukkumaan. Oikeastaan minua suututti, voisi sanoa jos ei halunnut puhua. Se vastasi kuitenkin heti. Eeva, I love you. Purin huultani, en tajunnut sitä nyt ollenkaan. You too, vastasin vähän tökerösti. See you.
Seuraavan kerran kirjasin sisään aamulla lenkitettyäni koirat joen jäällä. Travis oli siellä taas. Olipas mystistä. Did you go to sleep and wake up again? Myönsin asian olevan näin, oliko se ollut taas koko tämän ajan koneellaan? Todella outoa. Why are you still awake? Kello oli New Yorkissa jo yli kaksi aamyöllä. I'm a vampire, remember? Naurahdin itsekseni. Well then, you should move to New Orleans, like all good vampires. Se vastasi taas nopeasti. Is that a Twilight reference? Katsoin keskustelulaatikkoamme kauhuissani. NO! It's an Anne Rice reference! Oh, se vastasi, I didn't realize one was more elite than the other. Se oli selkeästi siis paremmalla päällä, kyllähän se tiesi rakkauteni Anne Ricen romaaneihin ja täyden ymmärtämättömyyteni Twilight-sarjan huimaan menestykseen. Don't even start. Se vastasi silmäniskuhymiöllä. Todella, se oli paremmalla päällä.
Se tahtoi kinastella joulusta. Se oli masentunut. Sen mielestä se oli typerä juhla. Sen mielestä kaikki tietyt pyhäpäivät pitäisi lopettaa, ja ihmisten pitäisi vaan itse saada päättää milloin ovat lomalla. Everyone has this stupid reason for being happy, and I feel like I'm the only sane one. Yet that leaves me alone. People go spend time with their families, and seriously, that is the last place I want to be. Olin täysin toista mieltä, ja perustelin kantaani ytimekkäästi moneen otteeseen. Se yritti kovasti saada minua alakynteen siinä kuitenkaan onnistumatta. Sanoin sille jopa, että tunnen monia ihmisiä jotka ovat töissä jouluna, että ei koko maailma pysähdy siihen. Apparently they don't work at the shops or restaurants I'd like to visit! Olin jo aavistuksen hiiltynyt sen luupäisyydestä, ja vastasin sen ensimmäisen asian mikä tuli mieleen. Oh right, yes, the world doesn't revolve around you. En ollut tarkoittanut sanoa ihan niin kiukkuisesti, mutta kun en sietänyt hymiöitä. I'm sorry about that. I would kind of like it if it did, I don't like to see you depressed. I'd rather you were happy. Sitä nauratti. If the world revolved around me, it would be a total mess.
Asiat alkoivat siis selkeytyä päässäni. Traviksen roikkuminen netissä johtui pitkälti sen melankolisista fiiliksistä joulua ja sen kaikkia muotoja kohtaan. Se selkeästi tahtoi puhua minulle, mutta sitä ärsytti minun onnellisuuteni ja iloisuuteni, koska minä olin nyt yksi näistä typeristä jouluihmisistä. Katselin ruutua mietteissäni, vähän surullisena sen yksinäisyydestä. If the world revolved around me, you'd be closer to me, sanoin viimein. Really? Hymyilin itsekseni. Yes, really. You'd live in Germany or the Netherlands. Why not in Finland, se kysyi heti. You wouldn't want to live here. Se naputteli jonkun hetken. I felt remarkably calm there. I never feel calm anywhere. You have no idea how valuable that was. Minä jotenkin vähän hätkähdin. Se oli täysin totta, se oli ollut Suomessa aivan eri ihminen kuin New Yorkissa. Rentoutunut, ehkä jopa onnellinen. You should sleep, sanoin ennen kuin keskustelumme menisi taas väärille raiteille. Yes. I will see you later. I love you, kirjoitin, vähän kuin hyvitykseksi edellisestä. You too, se vastasi. Figures, kosto, ajattelin.
Ehkä meidän välinen suhde tulisi aina olemaan juuri niin monimutkainen kuin sen ei olisi pitänyt olla.
perjantai, 25. joulukuuta 2009
lauantai, 19. joulukuuta 2009
I'm Weird Because I Hate Goodbyes
I got misty eyes as they said farewell
But I'll know where several are
If my dreams get real bizzare
Cause i saved a few and I keep them in a jar
I'd like to make myself believe that planet Earth turns slowly
It's hard to say that I'd rather stay awake when I'm asleep
'Cause everything is never as it seems
When I fall asleep
(Owl City - Fireflies)
Katselin nousevaa aurinkoa auton peruutuspeilistä kun ajelin takaisin vanhemmilleni. Ketään ei tietenkään olisi kotona, olihan maanantai. Mutta koirat odottaisivat ja ne tahtoisivat toki lenkille. Minä olin vaan niin täydellisen väsynyt.
Koko vierailu oli todella stressannut minua. Kaikki se paniikki ja huoli tuntui niin typerältä, Travis oli ollut Suomessa niin vähän aikaa. Olihan tosin kiva, että kotini kiilsi puhtauttaan silitettyine verhoineen ja lakanoineen, ja että kaappini olivat täynnä puhtaita ja silitettyjä vaatteita, mutta se kaikki oli vaatinut veronsa. Sillon kun Travis oli vielä Suomessa, en ollut ollut kovinkaan väsynyt tai nälissäni, mutta kun stressi siirtyi kokonaan pois, olo oli kieltämättä aika nääntynyt.
Joten nukuin. Nukuin lenkin jälkeen neljä tuntia ja silti minusta tuntui, kuin en olisi nukkunut yhtään. Pakkasin kamani ja lähdin Tamperetta kohti koirien kanssa, minulla olisi tentti vielä seuraavana päivänä ennen lomaa. Tuntui hyvältä kävellä pari tuntia kaverin ja koirien kanssa ulkona ja puhua viikonlopusta, vaikka en sitä mitenkään vielä osannutkaan analysoida. Kunhan puhuin.
Puolenyön maissa, juuri kun olin sulkemassa konetta, AIM-ikkuna pomppasi näytölle. Travishan se. I'm in Boston, they took my reindeer meat. Pahoittelin tapahtunutta, Travista selkeästi ärsytti. Mutta sitten se vaihtoi puheenaihetta. I had a wonderful time with you. Thanks. Hymyilin näytölle ja tunsin ensimmäistä kertaa koko päivänä haikeutta. I had a great time with you, too. Se päästi minut nukkumaan, ja minä kiitollisena sanoin hyvästit, jo toisen kerran sinä päivänä. Jotenkin minusta tuntui, ettemme puhuisi toisillemme hetkeen.
Käperryin sänkyyn sen puolelle ja painoin kasvoni sen tyynyyn. Vaikka olin varmistanut, ettei kämpässäni ollut mitään sen kamoja tai muistoja, niin tyynyn olin unohtanut. Tyynyt pitäisi aina heti viedä ulos tuulettumaan, ettei tule sortumisia. Mitähän Travis tästä ajattelisi, mietin ja hymähdin. Ja sitten minä nukuin. Nukuin tentin ohi, päättäen kirjoittaa esseen sen sijaan. Lenkitin koirat jossain välissä, jonka jälkeen nukuin lisää. Se oli ihanaa.
Loppuviikosta olin jo oma itseni. Ystävät kyselivät Traviksesta ja viikonlopusta. Isä kysyi, tykkäsimmekö toisistamme taas. Kai me tykätään, vastasin vähän ärsyyntyneenä. Mutta ei sillain. En edes tiedä mitä minä sillä tarkoitin. Aika sellainen...pedanttinen kaveri, sanoi isä. Se oli oikeassa ja minua nauratti ihan hirveästi. Pedanttinen, se oli todellakin oikea adjektiivi. Traviksen tavanneet kaverit sanoivat kaikki samaa. Se oli ihan erilainen kuin kukaan oli odottanut.
Loppuanalyysin voisin aloittaa ihan samalla tavalla. Se oli erilainen kuin olin odottanut. En minä edes tunnistanut sitä kunnolla lentokentällä. Eikä se ehkä kyllä johtunut ainoastaan siitä tukasta, on ihmeellistä miten voi unohtaa niin totaallisesti miltä joku näyttää. Siksi se olikin varmaan aluksi niin vaikeaa minulle. Se vaan tuntui niin vieraalta.
Se oli ehkä sillekin vähän shokki, etten ollutkaan heti alusta asti se sama ihminen, joka lähti New Yorkista murtuneena pois. Mutta olin minä sitä varoittanut. Pelkäsin jopa, etten pystyisi olemaan sen lähellä ollenkaan, koska minulla oli ollut totaallisia ongelmia läheisyysjuttujen kanssa koko syksyn. Se ainoa kerta kun olin yrittänyt päästää monen vuoden aikasta tuttua miestä lähelle oli päätynyt niin katastrofaalisesti, että olin täysin kipsissä. En minä halunnut menettää Travista samalla tavalla, jos en sitten pystyisikään. Mutta tästä oli puhuttu aiemmin, ja se tuntui ymmärtävän yskän. Aika hyvin, koska en minäkään sitä ymmärtänyt, miten minä niin älyttömästi ahdistuin vaan ajatuksestakin, että joku vaikka vaan pitäisi minua sylissään sohvalla.
Kolme yötä on aika vähän. En edes voi laskea perjantaita ja maanantaita päiviksi, koska se tuli niin myöhään ja lähti niin aikaisin. Minun täytyy oikeasti ihmetellä, miten Travis siinä oikein onnistui. Miten se sai minut tuntemaan oloni niin vapautuneeksi sen kanssa. Että minusta tuntui sen ensimmäisen illan jälkeen kivalta kun se kosketti. Koska tavallaan meidän oli pakko aloittaa alusta, jotenkin tuntui ettei kumpikaan meistä oikein muistanut yhtään mitään fyysisiä juttuja. Keskustelu toki oli helppoa, siinähän olimme mestarillisia.
Ja mitä nyt sitten. En oikeastaan ole hirveästi vaivannut päätäni tällä asialla. Todella on sellainen fiilis, että nyt on parasta vähän aikaa jäähdytellä ja olla puhumatta. Se yritti jo saada minua käymään New Yorkissa ennen kuin se muuttaa pois, mutta enhän minä sellaista voinut luvata. Niin se aina menee, kun tulee se lähdön hetki, niin sitä tekee mitä vain, että saisi sen epätietoisuusvaikutelman pois. Ja sitten pitää tehdä niitä lupauksia, joita on joskus mahdoton pitää. Minä päätin olla tekemättä, enkä voi kuin toivoa ettei se saanut väärää käsitystä. Sillä on aina paikka minun sydämessäni, siitä ei pääse mihinkään. Ja mielestäni se on sen ansainnut. Aika meillä joskus tulee vastaan, en tietystikään pysty antamaan sille loppuelämääni. En ehkä pysy antamaan sille enää edes uutta tapaamista. Aika näyttää.
Kirjoitin myös MySpaceen pienen kiitosbloggauksen Travikselle, koska tiedän että se sen tulee lukemaan. Sen tulee lukemaan myös joku toinen, mutta päätin etten anna sen vaivata päätäni. En voi antaa Kirurgi-Traviksen loppumattoman stalkkauksen vaikuttaa sananvapauteeni. Se tulee varmaan omassa päässään arvostelemaan ja ihmettelemään päätöstäni tavata New York-Travis, mutta ei sillä moiseen ole mitään oikeutta.
But I'll know where several are
If my dreams get real bizzare
Cause i saved a few and I keep them in a jar
I'd like to make myself believe that planet Earth turns slowly
It's hard to say that I'd rather stay awake when I'm asleep
'Cause everything is never as it seems
When I fall asleep
(Owl City - Fireflies)
Katselin nousevaa aurinkoa auton peruutuspeilistä kun ajelin takaisin vanhemmilleni. Ketään ei tietenkään olisi kotona, olihan maanantai. Mutta koirat odottaisivat ja ne tahtoisivat toki lenkille. Minä olin vaan niin täydellisen väsynyt.
Koko vierailu oli todella stressannut minua. Kaikki se paniikki ja huoli tuntui niin typerältä, Travis oli ollut Suomessa niin vähän aikaa. Olihan tosin kiva, että kotini kiilsi puhtauttaan silitettyine verhoineen ja lakanoineen, ja että kaappini olivat täynnä puhtaita ja silitettyjä vaatteita, mutta se kaikki oli vaatinut veronsa. Sillon kun Travis oli vielä Suomessa, en ollut ollut kovinkaan väsynyt tai nälissäni, mutta kun stressi siirtyi kokonaan pois, olo oli kieltämättä aika nääntynyt.
Joten nukuin. Nukuin lenkin jälkeen neljä tuntia ja silti minusta tuntui, kuin en olisi nukkunut yhtään. Pakkasin kamani ja lähdin Tamperetta kohti koirien kanssa, minulla olisi tentti vielä seuraavana päivänä ennen lomaa. Tuntui hyvältä kävellä pari tuntia kaverin ja koirien kanssa ulkona ja puhua viikonlopusta, vaikka en sitä mitenkään vielä osannutkaan analysoida. Kunhan puhuin.
Puolenyön maissa, juuri kun olin sulkemassa konetta, AIM-ikkuna pomppasi näytölle. Travishan se. I'm in Boston, they took my reindeer meat. Pahoittelin tapahtunutta, Travista selkeästi ärsytti. Mutta sitten se vaihtoi puheenaihetta. I had a wonderful time with you. Thanks. Hymyilin näytölle ja tunsin ensimmäistä kertaa koko päivänä haikeutta. I had a great time with you, too. Se päästi minut nukkumaan, ja minä kiitollisena sanoin hyvästit, jo toisen kerran sinä päivänä. Jotenkin minusta tuntui, ettemme puhuisi toisillemme hetkeen.
Käperryin sänkyyn sen puolelle ja painoin kasvoni sen tyynyyn. Vaikka olin varmistanut, ettei kämpässäni ollut mitään sen kamoja tai muistoja, niin tyynyn olin unohtanut. Tyynyt pitäisi aina heti viedä ulos tuulettumaan, ettei tule sortumisia. Mitähän Travis tästä ajattelisi, mietin ja hymähdin. Ja sitten minä nukuin. Nukuin tentin ohi, päättäen kirjoittaa esseen sen sijaan. Lenkitin koirat jossain välissä, jonka jälkeen nukuin lisää. Se oli ihanaa.
Loppuviikosta olin jo oma itseni. Ystävät kyselivät Traviksesta ja viikonlopusta. Isä kysyi, tykkäsimmekö toisistamme taas. Kai me tykätään, vastasin vähän ärsyyntyneenä. Mutta ei sillain. En edes tiedä mitä minä sillä tarkoitin. Aika sellainen...pedanttinen kaveri, sanoi isä. Se oli oikeassa ja minua nauratti ihan hirveästi. Pedanttinen, se oli todellakin oikea adjektiivi. Traviksen tavanneet kaverit sanoivat kaikki samaa. Se oli ihan erilainen kuin kukaan oli odottanut.
Loppuanalyysin voisin aloittaa ihan samalla tavalla. Se oli erilainen kuin olin odottanut. En minä edes tunnistanut sitä kunnolla lentokentällä. Eikä se ehkä kyllä johtunut ainoastaan siitä tukasta, on ihmeellistä miten voi unohtaa niin totaallisesti miltä joku näyttää. Siksi se olikin varmaan aluksi niin vaikeaa minulle. Se vaan tuntui niin vieraalta.
Se oli ehkä sillekin vähän shokki, etten ollutkaan heti alusta asti se sama ihminen, joka lähti New Yorkista murtuneena pois. Mutta olin minä sitä varoittanut. Pelkäsin jopa, etten pystyisi olemaan sen lähellä ollenkaan, koska minulla oli ollut totaallisia ongelmia läheisyysjuttujen kanssa koko syksyn. Se ainoa kerta kun olin yrittänyt päästää monen vuoden aikasta tuttua miestä lähelle oli päätynyt niin katastrofaalisesti, että olin täysin kipsissä. En minä halunnut menettää Travista samalla tavalla, jos en sitten pystyisikään. Mutta tästä oli puhuttu aiemmin, ja se tuntui ymmärtävän yskän. Aika hyvin, koska en minäkään sitä ymmärtänyt, miten minä niin älyttömästi ahdistuin vaan ajatuksestakin, että joku vaikka vaan pitäisi minua sylissään sohvalla.
Kolme yötä on aika vähän. En edes voi laskea perjantaita ja maanantaita päiviksi, koska se tuli niin myöhään ja lähti niin aikaisin. Minun täytyy oikeasti ihmetellä, miten Travis siinä oikein onnistui. Miten se sai minut tuntemaan oloni niin vapautuneeksi sen kanssa. Että minusta tuntui sen ensimmäisen illan jälkeen kivalta kun se kosketti. Koska tavallaan meidän oli pakko aloittaa alusta, jotenkin tuntui ettei kumpikaan meistä oikein muistanut yhtään mitään fyysisiä juttuja. Keskustelu toki oli helppoa, siinähän olimme mestarillisia.
Ja mitä nyt sitten. En oikeastaan ole hirveästi vaivannut päätäni tällä asialla. Todella on sellainen fiilis, että nyt on parasta vähän aikaa jäähdytellä ja olla puhumatta. Se yritti jo saada minua käymään New Yorkissa ennen kuin se muuttaa pois, mutta enhän minä sellaista voinut luvata. Niin se aina menee, kun tulee se lähdön hetki, niin sitä tekee mitä vain, että saisi sen epätietoisuusvaikutelman pois. Ja sitten pitää tehdä niitä lupauksia, joita on joskus mahdoton pitää. Minä päätin olla tekemättä, enkä voi kuin toivoa ettei se saanut väärää käsitystä. Sillä on aina paikka minun sydämessäni, siitä ei pääse mihinkään. Ja mielestäni se on sen ansainnut. Aika meillä joskus tulee vastaan, en tietystikään pysty antamaan sille loppuelämääni. En ehkä pysy antamaan sille enää edes uutta tapaamista. Aika näyttää.
Kirjoitin myös MySpaceen pienen kiitosbloggauksen Travikselle, koska tiedän että se sen tulee lukemaan. Sen tulee lukemaan myös joku toinen, mutta päätin etten anna sen vaivata päätäni. En voi antaa Kirurgi-Traviksen loppumattoman stalkkauksen vaikuttaa sananvapauteeni. Se tulee varmaan omassa päässään arvostelemaan ja ihmettelemään päätöstäni tavata New York-Travis, mutta ei sillä moiseen ole mitään oikeutta.
perjantai, 18. joulukuuta 2009
Anything Other than Stay Is Go
Anything other than yes is no
Anything less than "I love you" is lying.
(John Mayer - Friends, Lovers or Nothing)
What are you thinking? Hymähdin vastaukseksi samalla kun makoilin lenkin ja suihkun jälkeen New York-Traviksen sylissä. Aren't I supposed to ask YOU that? Yleensähän se tosiaan olin minä, vaikka Travikselta en ollut moista vielä kysynytkään. Mietin vastausta jonkin aikaa. Just that I think I will miss you. Mm, se mumisi vakavasti. You shouldn't. In fact, you are not allowed to. Katsoin siihen vähän ymmälläni, se kuulosti niin totiselta. Se ei katsonut minuun, vaan silitteli hiuksiani tuijotellen kattoa. Oh? Yritin kuulostaa huvittuneelta. Well, the fact really is that stuff like that undermines the simplicity of our relationship.
Huokasin ja siirsin katseeni muualle. Minun teki mieli sanoa jotain tyyliin "fine" tai "you can't tell me what to feel", mutta ulos ei todella tullut muuta kuin se huokaus. Valitettavasti se oli täysin oikeassa. I'm starting to sound like a user manual, se hymähti viimein, rikkoen hiljaisuuden. Naurahdin minäkin ja se painoi minut sänkyä vasten, selkeästi vaatien katsekontaktia. En voinut olla hymyilemättä. Don't miss me. But remember me. And this. Se suuteli minua pehmeästi ja kiersin käsivarteni sen kaulan ympärille. Makasimme siinä kieltämättä aika epämukavassa asennossa seuraavat viisi minuuttia. Niin että molemmat varmasti muistaisimme.
Katselimme aamupäivän YouTube-videoita. Se näytti jotain Saturday Night Live-pätkiä, mitkä siitä oli hauskoja. Yleensä ne sketsit mille se eniten nauroi olivat sellaisia, johon tarvitsi jonkin verran taustatietoa esimerkiksi New Yorkin eri alueiden nimistä ja kulttuurieroista, joten jokaista pätkää edelsi Traviksen tyhjentävä selitys. Sen luennoiminen ei koskaan ollut tylsää, se puhui niin täydellisellä painotuksella ja selkeydellä, että en voinut kuin ihailla. Itse näytin sille Jon Lajoien WTF Collective-pätkän ja muutaman Hugh Laurie-sketsin, jotka eivät selitystä kaivanneet.
Kello läheni puolta kahta ja Traviksen oli pakko alkaa kasata tavaroitaan. Olin erityisen tarkka, että se ei jättänyt mitään jälkeensä. Kun palaisin seuraavan päivänä kotiin, siellä ei olisi mitään muistuttamassa minua siitä, että Travis olisi siellä koskaan ollutkaan. Se itse tarkkaili minua sohvalta samalla kun kävin asunnon läpi vielä kertaalleen, mutta ei kysynyt mitään. You know what, se viimein avasi suunsa. I need to do my push-ups. I can do a thousand. Päässäni raksutti, miten se kuulosti niin tutulta? Katsahdin siihen ihmeissäni, ja sen kasvoilla oli pistävä ilme, joka selkeästi yritti kommunikoida jotain. Yhtäkkiä tajusin ja kavahdin sen olemusta. American Psycho, voi jessus. Joku oli lukenut sen kirjan ja nähnyt sen leffan ehkä kerran tai pari liikaa. Olimme asiasta puhuneet silloin muutama viikko sitten kun olin lukemassa sitä kurssia varten ja olin ollut todella ahdistunut teoksesta. Ei paljon auttanut, että Travis kuulosti paljon samalta kuin se mies, joka oli lukenut sitä äänikirjaversiota American Psychosta, jota olin välillä kuunnellut lenkillä. Se näytti niin tyytyväiseltä itseensä, ja minä päästin ulos ihastuneen kikatuksen. Inside-huumori, oliko parempaa.
Kävimme vielä lenkillä kaverini ja sen koiran kanssa. Travis katseli koirien leikkiä selkeästi kiinnostuneena. It's interesting with dogs...what happens when packs meet. En viitsinyt korjata sille, että me näimme toisiamme niin usein, että koirat olivat muodostaneet arvojärjestyksensä jo ajat sitten. Plus se, että oliko yhden koiran omistajalla nyt välttämättä laumallinen koiria.
Ajelimme lumisateessa vanhemmilleni, tarkoituksena jättää koirat niiden huomaan. Travis kätteli taas äitini ja isäni ja menimme istumaan olohuoneeseen. Se istui juuri sillä samaisella paikalla kuin kaimansa melkein tasan kaksi vuotta sitten. Se piti karjalanpiirakoista, oli oikeastaan melkoisen innoissaan niistä. Minä olin suht hiljainen, annoin isän keskustella sen kanssa maailmansodista ja tankeista. Omassa päässäni oli hyvin paljon ajatuksia ja muistoja, niin tästä Traviksesta kuin siitä toisestakin. Ja miten kaikki oli nyt niin päälaellaan. Näinkö sen oli määrä mennäkin? En olisi uskonut silloin 2007, että asiat muotoutuisivat näin. En olisi ikipäivänä kuvitellut, että New York-Travis istuisi kaikessa rauhassa kahvikuppi kädessä vanhempien olohuoneessa, keskustellen hyvin sivistyneesti isäni kanssa. Ja äitikin oli sille oma, kiva ja sydämellinen itsensä. Ja minä. Että pystyin antamaan anteeksi niin totaallisesti. Että pystyin rakastamaan tätä ihmistä ihan eri tavalla kuin olin ketään muuta koskaan rakastanut. Juuri niin kuin se oli minusta sanonut pari kuukautta aiemmin. En ehkä rakastaisi ketään samalla intensiteetillä, mitä olin tuntenut Kirurgi-Travista kohtaan. Siksi sille oli varmaan niin vaikea antaakin anteeksi se, että se oli vain heittänyt sen kaiken menemään. New York-Travista en ollut koskaan rakastanut turhaan ja se oli todella tehnyt kaikkensa, että saisi välimme kuntoon. Se onnistui.
Automatka Helsinkiin. Kuuntelin radiota samalla kun Travis nukkui vieressäni. Se oli edelleen ollut hirveän väsynyt, mikään määrä kofeiinia tai unta ei tuntunut riittävän. Kyse ei ollut aikaerosta tai siitä, että sen reissu oli ollut erikoisen rankka. Se oli kaikki sitä stressiä sen normaalista elämästä ja tunsin pietä sääliä sitä kohtaan tämän takia. Kuinka kukaan jaksaa sellaista vuosia? Kieltämättä kaikki se oli alkanut näkyä sen kasvoissa. Viimeksi se ei ollut näyttänyt ikäiseltään, mutta nyt pystyin helposti uskomaan sen olevan 34.
Oh my god, se sanoi selkeästi ja kuuluvasti. I am so sorry, all I do is sleep. I really am throwing away all this time we have together. Katsoin sitä hymyillen rauhoittavasti. Yeah, our wonderful time together in my car. Se kohautti olkiaan, niin kuin se aina teki. I like it that it's snowing. It should snow in Finland. Minulle olisi vähempikin riittänyt, lunta tuli aika valtavasti juuri sillä hetkellä, kun olimme lähenemässä Helsinkiä. Mutta oli se tosiaan parempi kuin se hiveä muta ja harmaus parin viikon takaa.
Helsinki. Viimein. Oli hirvittävän kylmä, ja soitin kaverilleni. Se oli vielä poikaystävänsä kanssa Espoossa. 30 minuuttia aikaa löytää hotelli. Toinen ystäväni oli juuri shoppailemassa ja soitin sille, joskos se haluaisi tavata Travisin äkkiä. Sehän halusi, ja teimme treffit Stockan kellon alle.
Oli hassua katsoa ihmisten reaktioita kaksimetriseen Travikseen, josta ne olivat kuulleet niin paljon vuosien saatossa. Tämä ystäväni kätteli Travisin vähän hämmentyneenä ja lähdimme kävelemään kohti Klaus K:ta. Ystäväni keskusteli aika sulavasti englanniksi. Se kertoi olevansa kohta matkalla kirkkoon laulamaan joululauluja ystäviensä kanssa. I love church, se sanoi innoissaan. Loin Travisiin merkitsevän ja todellakin varoittavan katseen, johon se vastasi huvittuneena. Ystäväni katsahti meihin ja tajusi ongelman heti. Kyllähän se muisti Traviksen asenteen kirkkoa kohtaan. No no! I don't mean that I love the church, like, the institution. But I like the building. I mean. Travis repesi nauramaan ja minä pudistin päätäni huvittuneena. Vitsi mikä tilanne. You thought I was going to attack her, Travis kysyi vieläkin nauraen. I never know with you, myönsin.
Ja taas kävi niin, että saimme paremman huoneen kuin mitä piti. Se oli kaunis, pidin siitä enemmän kuin Kämpin sviitistä, joka oli ollut ehkä hieman liian pröystäilevä minun makuuni, vaikka sen kylppäri oli kyllä ollut omaa luokkaansa. I always get upgraded, Travis naureskeli, lähinnä tarkoittaen statustaan lentojutuissa. Pyöritin sille silmiäni. Snobi.
Takaisin kylmään. Sanoimme hyvästit ystävälleni joka oli matkalla sinne kirkkoon, ja sitten paras kaverini ilmeistyikin jo poikaystävänsä kanssa. Menimme istuskelemaan johonkin baariin, joka oli todella hiljainen. Sunnuntai-ilta, figures. Travis puhui ihanan paljon ja oli hyvä avaamaan keskusteluita. Minun ei tarvinnut edes paljon härkkiä väliin, vaan sain istuskella rauhassa ja tarkastella henkilökemioita. Ystäväni avasi sekin keskustelun. So Eeva tells me I cannot talk about religion with you. Travis katsahti minuun yllättyneenä, melkein riemuissaan. What! Minua nauratti, well I just thought it would be safer...not to get you all wound up. Mutta sehän halusi selventää kantansa. Se aika hyvin summautui siinä ensimmäisessä lauseessa. I'm not even an atheist. I am an anti-theist. Tästä kirposi kiintoista keskustelu. So if you and Eeva had been dating for a while and then you found out she was actually religious, and had hidden this from you, what would you do? Ystävän poikaystävällä oli mielenkiintoinen kysymys, johon tiesin vastauksen muutenkin. Naurahdin ja pudistelin taas päätäni ja vaihdoin paljonpuhuvan katseen Traviksen kanssa. He would SO dump me, vastasin Traviksen puolesta. I would, se vahvisti, samalla kun laittoi kätensä niskani taakse.
Puhuimme myös filosofiasta. Keskustelu oli oikeasti todella sujuvaa ja Travis tuntui sekin nauttivan tilanteesta. Se oli tietysti eniten äänessä, sillä oli niin paljon selitettävää. Se saisi tulla pitämään pari kielitiedekurssia, ajattelin itsekseni. Musiikki vaihtui taustalla, mutta en kiinnittänyt siihen mitään huomiota. Yhtäkkiä Travis tuli todella lähelle minua, painautui melkein kiinni poskeeni. Katsoin sitä ihmeissäni. Do you like Huey Lewis & The News? Sen ääni oli hyvin matala, vähän uhkaava. Their early work was a little too new wave for my tastes, but when Sports came out in '83, I think they really came into their own, commercially and artistically. Kaverini ja sen poikaystävä katsoivat toisiinsa täysin pöllämystyneinä. Minä puolestani vedin syvään henkeä ja katsoin Travista ensin kauhistuneena, sitten ihastuneena. American Psycho, sanoin ääneen samalla kun Travis jatkoi repliikkiään. Se muisti sen niin täydellisesti. Pidin siitä, tavallaan, vaikka se aika järkyttävää olikin. Ja taustalla tosiaan soi Huey Lewis & The News.
Menimme syömään joskus yhdentoista aikaan. Ainoa avoin ravintola jonka pystyimme siinä ajassa löytämään oli Memphis. Amerikkalaista ruokaa, voi jeesus. Mutta ei auttanut, niinpä päädyimme syömään hampurilaisia. Hengailu oli edelleen hauskaa, uskalsin jopa jättää kaverini ja Traviksen kahdestaan pöytään kun käväsin vessassa. Kun palasin ne keskustelivat S-etukortista ja sen paremmuudesta Plussa-korttiin nähden, vaikka Travis ei mitään asiasta tajunnutkaan. Se oli silti kaverin puolella, kaksi yhtä vastaan, joten en taistellut vastaan. Travis kysyi, olisiko kaveristani ok, jos se vaikka ottaisi sen lautaselta ruokaa. Ne söivät samaa ruokaa, joten kyse ei ollut siitä että se olisi halunnut, mutta sitä kiinnosti kovin miten suomalaiset näkivät asian. Kaverini oli äimistynyt. NO! We don't have a close relationship. Sitten Travis nappasi minulta ranskalaisen ja kaverini leikki järkyttynyttä. We have a close relationship, Travis selvensi. Kohta kaverini myös otti minulta ranskalaisen ja Travis teki samanlaisen järkyttyneen ylinäyttelyn. I guess I have a close relationship with everyone, so I end up with less food. Nice.
Sitten sanoimme heipat ja lähdimme hotellille. Minua ei väsyttänyt yhtään ja Traviskin vaikutti suhteellisen virkeältä. Makoilimme sängyssä ja kävimme läpi kanavatarjontaa. Pirun sunnuntai. Jäimme katsomaan Gene Simmonsin haastattelua. He is such a douche, Travis sanoi. Se puhui jotain siitä, kuinka valta veti naisia puoleensa, ja Travis osoitti tässä vaiheessa ruutua sormellaan. Didn't we just talk about this the other day? Se oli oikeassa, olimme todellakin puhuneet asiasta. It has to be true, don't you think? Kohautin olkiani. Well I guess it hugely depends. I wouldn't have sex with Gene Simmons, I think he is disgusting. What a weird conversation, Travis sanoi ja kurtisti kulmiaan. We seem to have a lot of those.
Makasimme sängyssä vaikka kuinka kauan. Meillä oli molemmilla viinilasi kädessä, mutta en juonut omastani, koska minun piti ajaa aamulla lentokentälle. Travis toki joi minunkin lasilliseni, jota olin pyöritellyt kädessäni jonkun aikaa. My ex couldn't do that with the glass, Travis sanoi yhtäkkiä. How old was she, kysyin kiinnostuneena. Oh, I think she was 25. Muuta se ei suostunut enää sanomaan.
Kuuntelimme televisiosta Sinatraa. Travis lauloi minulle Strangers In The Nightia ja minä painauduin siihen kiinni tyytyväisenä, silmät kiinni. Rakastin, rakastin kun se lauloi. You know, se sanoi oltuaan hetken hiljaa ja vaihdettuamme musiikkia. I will remember this forever. A glass of nice red wine, jazz, and you in the bed with me. Can it possibly get any better? I don't think it can. I'll take this with me. But I won't miss it, see that's the difference. I'll just remember it. And I'll want to make new memories with you. You have to see me after this. Huokasin. But that's not really how this works. I might meet someone. Get married, have kids. This won't stop me, it won't hold me down if it's what I want. So I can't promise you anything. Ugh, ajattelin heti asian sanottuani. Miksi minä en voinut vaan pitää suutani kiinni. En kuitenkaan onnistunut tuhoamaan hetkeä, vaan Travis otti minusta kovaa kiinni. Well, you can't ever take this away from me. See, this is mine now. And it's yours too, if you want it.
Kello soi 6:30. Hetken halailut sängyssä. You do know I love you, right? Puristin sitä niin kovaa kuin uskalsin. Yes, I do know that. You make it very clear. Tyytyväinen huokaus. Ja siten oli pakko nousta aamiaiselle.
Joka oli muuten varsin hyvä. Cake for breakfast, huudahdin kun näin pöydällä viisi erilaista kakkua. Cakefast, Travis sanoi huvittuneena. Söin kuitenkin vain sivistyneesti vähän leipää ja join muutaman lasillisen mehua sekä kupillisen teetä. Emme puhuneet paljon. Niin se aina oli, viimeiset aamut olivat aina kaameita ja vihasin niitä enemmän kuin voin sanoa.
Raaputtelimme auton jäästä ja istuimme sinne kylmissämme. Hyvä, lähti käyntiin. Travis alkoi olla vähän kireänä, olimme vartin aikataulusta myöhässä. Chill, käskin ja osoitin navigaattoria, joka selkeästi ennusti meidän pääsevän ajoissa kentälle. Oli tulossa kaunis, aurinkoinen päivä. Miksi se aurinko ei siellä voinut olla edellisenä päivänä oli vähän mysteeri, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan.
Oli oudot fiilikset kun ajoin kakkosterminaalin eteen. Travis yritti halata minua autossa, mutta sanoin tulevani vielä ulos. Se päästi irti ja asteli takaluukun luo. Avasin sen sille ja katsoimme toisiimme vähän kummissamme. Mitä nyt piti sanoa?
Se halasi minua tottuneesti. Suudelma ja toinen. Ja kolmas. Hymyilin sille ja se hymyili takaisin. Ei mitään kyyneleitä tai pahoja tuntemuksia. Irrotin ja annoin sen ottaa kamansa autosta. Painoin hattuni takaisin päähän ja kallistin päätäni kun se kosketti poskeani. Vielä yksi halaus ja sitten se päästi minut menemään. I love you, se sanoi vielä ennen kuin käännyin pois. As I do you, huikkasin takaisin ja se nyökkäsi.
Ja sitten se oli pois, enkä kääntynyt enää katsomaan sitä. Eikä sekään luultavasti minua kun kaarroin pois autossani.
Anything less than "I love you" is lying.
(John Mayer - Friends, Lovers or Nothing)
What are you thinking? Hymähdin vastaukseksi samalla kun makoilin lenkin ja suihkun jälkeen New York-Traviksen sylissä. Aren't I supposed to ask YOU that? Yleensähän se tosiaan olin minä, vaikka Travikselta en ollut moista vielä kysynytkään. Mietin vastausta jonkin aikaa. Just that I think I will miss you. Mm, se mumisi vakavasti. You shouldn't. In fact, you are not allowed to. Katsoin siihen vähän ymmälläni, se kuulosti niin totiselta. Se ei katsonut minuun, vaan silitteli hiuksiani tuijotellen kattoa. Oh? Yritin kuulostaa huvittuneelta. Well, the fact really is that stuff like that undermines the simplicity of our relationship.
Huokasin ja siirsin katseeni muualle. Minun teki mieli sanoa jotain tyyliin "fine" tai "you can't tell me what to feel", mutta ulos ei todella tullut muuta kuin se huokaus. Valitettavasti se oli täysin oikeassa. I'm starting to sound like a user manual, se hymähti viimein, rikkoen hiljaisuuden. Naurahdin minäkin ja se painoi minut sänkyä vasten, selkeästi vaatien katsekontaktia. En voinut olla hymyilemättä. Don't miss me. But remember me. And this. Se suuteli minua pehmeästi ja kiersin käsivarteni sen kaulan ympärille. Makasimme siinä kieltämättä aika epämukavassa asennossa seuraavat viisi minuuttia. Niin että molemmat varmasti muistaisimme.
Katselimme aamupäivän YouTube-videoita. Se näytti jotain Saturday Night Live-pätkiä, mitkä siitä oli hauskoja. Yleensä ne sketsit mille se eniten nauroi olivat sellaisia, johon tarvitsi jonkin verran taustatietoa esimerkiksi New Yorkin eri alueiden nimistä ja kulttuurieroista, joten jokaista pätkää edelsi Traviksen tyhjentävä selitys. Sen luennoiminen ei koskaan ollut tylsää, se puhui niin täydellisellä painotuksella ja selkeydellä, että en voinut kuin ihailla. Itse näytin sille Jon Lajoien WTF Collective-pätkän ja muutaman Hugh Laurie-sketsin, jotka eivät selitystä kaivanneet.
Kello läheni puolta kahta ja Traviksen oli pakko alkaa kasata tavaroitaan. Olin erityisen tarkka, että se ei jättänyt mitään jälkeensä. Kun palaisin seuraavan päivänä kotiin, siellä ei olisi mitään muistuttamassa minua siitä, että Travis olisi siellä koskaan ollutkaan. Se itse tarkkaili minua sohvalta samalla kun kävin asunnon läpi vielä kertaalleen, mutta ei kysynyt mitään. You know what, se viimein avasi suunsa. I need to do my push-ups. I can do a thousand. Päässäni raksutti, miten se kuulosti niin tutulta? Katsahdin siihen ihmeissäni, ja sen kasvoilla oli pistävä ilme, joka selkeästi yritti kommunikoida jotain. Yhtäkkiä tajusin ja kavahdin sen olemusta. American Psycho, voi jessus. Joku oli lukenut sen kirjan ja nähnyt sen leffan ehkä kerran tai pari liikaa. Olimme asiasta puhuneet silloin muutama viikko sitten kun olin lukemassa sitä kurssia varten ja olin ollut todella ahdistunut teoksesta. Ei paljon auttanut, että Travis kuulosti paljon samalta kuin se mies, joka oli lukenut sitä äänikirjaversiota American Psychosta, jota olin välillä kuunnellut lenkillä. Se näytti niin tyytyväiseltä itseensä, ja minä päästin ulos ihastuneen kikatuksen. Inside-huumori, oliko parempaa.
Kävimme vielä lenkillä kaverini ja sen koiran kanssa. Travis katseli koirien leikkiä selkeästi kiinnostuneena. It's interesting with dogs...what happens when packs meet. En viitsinyt korjata sille, että me näimme toisiamme niin usein, että koirat olivat muodostaneet arvojärjestyksensä jo ajat sitten. Plus se, että oliko yhden koiran omistajalla nyt välttämättä laumallinen koiria.
Ajelimme lumisateessa vanhemmilleni, tarkoituksena jättää koirat niiden huomaan. Travis kätteli taas äitini ja isäni ja menimme istumaan olohuoneeseen. Se istui juuri sillä samaisella paikalla kuin kaimansa melkein tasan kaksi vuotta sitten. Se piti karjalanpiirakoista, oli oikeastaan melkoisen innoissaan niistä. Minä olin suht hiljainen, annoin isän keskustella sen kanssa maailmansodista ja tankeista. Omassa päässäni oli hyvin paljon ajatuksia ja muistoja, niin tästä Traviksesta kuin siitä toisestakin. Ja miten kaikki oli nyt niin päälaellaan. Näinkö sen oli määrä mennäkin? En olisi uskonut silloin 2007, että asiat muotoutuisivat näin. En olisi ikipäivänä kuvitellut, että New York-Travis istuisi kaikessa rauhassa kahvikuppi kädessä vanhempien olohuoneessa, keskustellen hyvin sivistyneesti isäni kanssa. Ja äitikin oli sille oma, kiva ja sydämellinen itsensä. Ja minä. Että pystyin antamaan anteeksi niin totaallisesti. Että pystyin rakastamaan tätä ihmistä ihan eri tavalla kuin olin ketään muuta koskaan rakastanut. Juuri niin kuin se oli minusta sanonut pari kuukautta aiemmin. En ehkä rakastaisi ketään samalla intensiteetillä, mitä olin tuntenut Kirurgi-Travista kohtaan. Siksi sille oli varmaan niin vaikea antaakin anteeksi se, että se oli vain heittänyt sen kaiken menemään. New York-Travista en ollut koskaan rakastanut turhaan ja se oli todella tehnyt kaikkensa, että saisi välimme kuntoon. Se onnistui.
Automatka Helsinkiin. Kuuntelin radiota samalla kun Travis nukkui vieressäni. Se oli edelleen ollut hirveän väsynyt, mikään määrä kofeiinia tai unta ei tuntunut riittävän. Kyse ei ollut aikaerosta tai siitä, että sen reissu oli ollut erikoisen rankka. Se oli kaikki sitä stressiä sen normaalista elämästä ja tunsin pietä sääliä sitä kohtaan tämän takia. Kuinka kukaan jaksaa sellaista vuosia? Kieltämättä kaikki se oli alkanut näkyä sen kasvoissa. Viimeksi se ei ollut näyttänyt ikäiseltään, mutta nyt pystyin helposti uskomaan sen olevan 34.
Oh my god, se sanoi selkeästi ja kuuluvasti. I am so sorry, all I do is sleep. I really am throwing away all this time we have together. Katsoin sitä hymyillen rauhoittavasti. Yeah, our wonderful time together in my car. Se kohautti olkiaan, niin kuin se aina teki. I like it that it's snowing. It should snow in Finland. Minulle olisi vähempikin riittänyt, lunta tuli aika valtavasti juuri sillä hetkellä, kun olimme lähenemässä Helsinkiä. Mutta oli se tosiaan parempi kuin se hiveä muta ja harmaus parin viikon takaa.
Helsinki. Viimein. Oli hirvittävän kylmä, ja soitin kaverilleni. Se oli vielä poikaystävänsä kanssa Espoossa. 30 minuuttia aikaa löytää hotelli. Toinen ystäväni oli juuri shoppailemassa ja soitin sille, joskos se haluaisi tavata Travisin äkkiä. Sehän halusi, ja teimme treffit Stockan kellon alle.
Oli hassua katsoa ihmisten reaktioita kaksimetriseen Travikseen, josta ne olivat kuulleet niin paljon vuosien saatossa. Tämä ystäväni kätteli Travisin vähän hämmentyneenä ja lähdimme kävelemään kohti Klaus K:ta. Ystäväni keskusteli aika sulavasti englanniksi. Se kertoi olevansa kohta matkalla kirkkoon laulamaan joululauluja ystäviensä kanssa. I love church, se sanoi innoissaan. Loin Travisiin merkitsevän ja todellakin varoittavan katseen, johon se vastasi huvittuneena. Ystäväni katsahti meihin ja tajusi ongelman heti. Kyllähän se muisti Traviksen asenteen kirkkoa kohtaan. No no! I don't mean that I love the church, like, the institution. But I like the building. I mean. Travis repesi nauramaan ja minä pudistin päätäni huvittuneena. Vitsi mikä tilanne. You thought I was going to attack her, Travis kysyi vieläkin nauraen. I never know with you, myönsin.
Ja taas kävi niin, että saimme paremman huoneen kuin mitä piti. Se oli kaunis, pidin siitä enemmän kuin Kämpin sviitistä, joka oli ollut ehkä hieman liian pröystäilevä minun makuuni, vaikka sen kylppäri oli kyllä ollut omaa luokkaansa. I always get upgraded, Travis naureskeli, lähinnä tarkoittaen statustaan lentojutuissa. Pyöritin sille silmiäni. Snobi.
Takaisin kylmään. Sanoimme hyvästit ystävälleni joka oli matkalla sinne kirkkoon, ja sitten paras kaverini ilmeistyikin jo poikaystävänsä kanssa. Menimme istuskelemaan johonkin baariin, joka oli todella hiljainen. Sunnuntai-ilta, figures. Travis puhui ihanan paljon ja oli hyvä avaamaan keskusteluita. Minun ei tarvinnut edes paljon härkkiä väliin, vaan sain istuskella rauhassa ja tarkastella henkilökemioita. Ystäväni avasi sekin keskustelun. So Eeva tells me I cannot talk about religion with you. Travis katsahti minuun yllättyneenä, melkein riemuissaan. What! Minua nauratti, well I just thought it would be safer...not to get you all wound up. Mutta sehän halusi selventää kantansa. Se aika hyvin summautui siinä ensimmäisessä lauseessa. I'm not even an atheist. I am an anti-theist. Tästä kirposi kiintoista keskustelu. So if you and Eeva had been dating for a while and then you found out she was actually religious, and had hidden this from you, what would you do? Ystävän poikaystävällä oli mielenkiintoinen kysymys, johon tiesin vastauksen muutenkin. Naurahdin ja pudistelin taas päätäni ja vaihdoin paljonpuhuvan katseen Traviksen kanssa. He would SO dump me, vastasin Traviksen puolesta. I would, se vahvisti, samalla kun laittoi kätensä niskani taakse.
Puhuimme myös filosofiasta. Keskustelu oli oikeasti todella sujuvaa ja Travis tuntui sekin nauttivan tilanteesta. Se oli tietysti eniten äänessä, sillä oli niin paljon selitettävää. Se saisi tulla pitämään pari kielitiedekurssia, ajattelin itsekseni. Musiikki vaihtui taustalla, mutta en kiinnittänyt siihen mitään huomiota. Yhtäkkiä Travis tuli todella lähelle minua, painautui melkein kiinni poskeeni. Katsoin sitä ihmeissäni. Do you like Huey Lewis & The News? Sen ääni oli hyvin matala, vähän uhkaava. Their early work was a little too new wave for my tastes, but when Sports came out in '83, I think they really came into their own, commercially and artistically. Kaverini ja sen poikaystävä katsoivat toisiinsa täysin pöllämystyneinä. Minä puolestani vedin syvään henkeä ja katsoin Travista ensin kauhistuneena, sitten ihastuneena. American Psycho, sanoin ääneen samalla kun Travis jatkoi repliikkiään. Se muisti sen niin täydellisesti. Pidin siitä, tavallaan, vaikka se aika järkyttävää olikin. Ja taustalla tosiaan soi Huey Lewis & The News.
Menimme syömään joskus yhdentoista aikaan. Ainoa avoin ravintola jonka pystyimme siinä ajassa löytämään oli Memphis. Amerikkalaista ruokaa, voi jeesus. Mutta ei auttanut, niinpä päädyimme syömään hampurilaisia. Hengailu oli edelleen hauskaa, uskalsin jopa jättää kaverini ja Traviksen kahdestaan pöytään kun käväsin vessassa. Kun palasin ne keskustelivat S-etukortista ja sen paremmuudesta Plussa-korttiin nähden, vaikka Travis ei mitään asiasta tajunnutkaan. Se oli silti kaverin puolella, kaksi yhtä vastaan, joten en taistellut vastaan. Travis kysyi, olisiko kaveristani ok, jos se vaikka ottaisi sen lautaselta ruokaa. Ne söivät samaa ruokaa, joten kyse ei ollut siitä että se olisi halunnut, mutta sitä kiinnosti kovin miten suomalaiset näkivät asian. Kaverini oli äimistynyt. NO! We don't have a close relationship. Sitten Travis nappasi minulta ranskalaisen ja kaverini leikki järkyttynyttä. We have a close relationship, Travis selvensi. Kohta kaverini myös otti minulta ranskalaisen ja Travis teki samanlaisen järkyttyneen ylinäyttelyn. I guess I have a close relationship with everyone, so I end up with less food. Nice.
Sitten sanoimme heipat ja lähdimme hotellille. Minua ei väsyttänyt yhtään ja Traviskin vaikutti suhteellisen virkeältä. Makoilimme sängyssä ja kävimme läpi kanavatarjontaa. Pirun sunnuntai. Jäimme katsomaan Gene Simmonsin haastattelua. He is such a douche, Travis sanoi. Se puhui jotain siitä, kuinka valta veti naisia puoleensa, ja Travis osoitti tässä vaiheessa ruutua sormellaan. Didn't we just talk about this the other day? Se oli oikeassa, olimme todellakin puhuneet asiasta. It has to be true, don't you think? Kohautin olkiani. Well I guess it hugely depends. I wouldn't have sex with Gene Simmons, I think he is disgusting. What a weird conversation, Travis sanoi ja kurtisti kulmiaan. We seem to have a lot of those.
Makasimme sängyssä vaikka kuinka kauan. Meillä oli molemmilla viinilasi kädessä, mutta en juonut omastani, koska minun piti ajaa aamulla lentokentälle. Travis toki joi minunkin lasilliseni, jota olin pyöritellyt kädessäni jonkun aikaa. My ex couldn't do that with the glass, Travis sanoi yhtäkkiä. How old was she, kysyin kiinnostuneena. Oh, I think she was 25. Muuta se ei suostunut enää sanomaan.
Kuuntelimme televisiosta Sinatraa. Travis lauloi minulle Strangers In The Nightia ja minä painauduin siihen kiinni tyytyväisenä, silmät kiinni. Rakastin, rakastin kun se lauloi. You know, se sanoi oltuaan hetken hiljaa ja vaihdettuamme musiikkia. I will remember this forever. A glass of nice red wine, jazz, and you in the bed with me. Can it possibly get any better? I don't think it can. I'll take this with me. But I won't miss it, see that's the difference. I'll just remember it. And I'll want to make new memories with you. You have to see me after this. Huokasin. But that's not really how this works. I might meet someone. Get married, have kids. This won't stop me, it won't hold me down if it's what I want. So I can't promise you anything. Ugh, ajattelin heti asian sanottuani. Miksi minä en voinut vaan pitää suutani kiinni. En kuitenkaan onnistunut tuhoamaan hetkeä, vaan Travis otti minusta kovaa kiinni. Well, you can't ever take this away from me. See, this is mine now. And it's yours too, if you want it.
Kello soi 6:30. Hetken halailut sängyssä. You do know I love you, right? Puristin sitä niin kovaa kuin uskalsin. Yes, I do know that. You make it very clear. Tyytyväinen huokaus. Ja siten oli pakko nousta aamiaiselle.
Joka oli muuten varsin hyvä. Cake for breakfast, huudahdin kun näin pöydällä viisi erilaista kakkua. Cakefast, Travis sanoi huvittuneena. Söin kuitenkin vain sivistyneesti vähän leipää ja join muutaman lasillisen mehua sekä kupillisen teetä. Emme puhuneet paljon. Niin se aina oli, viimeiset aamut olivat aina kaameita ja vihasin niitä enemmän kuin voin sanoa.
Raaputtelimme auton jäästä ja istuimme sinne kylmissämme. Hyvä, lähti käyntiin. Travis alkoi olla vähän kireänä, olimme vartin aikataulusta myöhässä. Chill, käskin ja osoitin navigaattoria, joka selkeästi ennusti meidän pääsevän ajoissa kentälle. Oli tulossa kaunis, aurinkoinen päivä. Miksi se aurinko ei siellä voinut olla edellisenä päivänä oli vähän mysteeri, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan.
Oli oudot fiilikset kun ajoin kakkosterminaalin eteen. Travis yritti halata minua autossa, mutta sanoin tulevani vielä ulos. Se päästi irti ja asteli takaluukun luo. Avasin sen sille ja katsoimme toisiimme vähän kummissamme. Mitä nyt piti sanoa?
Se halasi minua tottuneesti. Suudelma ja toinen. Ja kolmas. Hymyilin sille ja se hymyili takaisin. Ei mitään kyyneleitä tai pahoja tuntemuksia. Irrotin ja annoin sen ottaa kamansa autosta. Painoin hattuni takaisin päähän ja kallistin päätäni kun se kosketti poskeani. Vielä yksi halaus ja sitten se päästi minut menemään. I love you, se sanoi vielä ennen kuin käännyin pois. As I do you, huikkasin takaisin ja se nyökkäsi.
Ja sitten se oli pois, enkä kääntynyt enää katsomaan sitä. Eikä sekään luultavasti minua kun kaarroin pois autossani.
keskiviikko, 16. joulukuuta 2009
Everyone Wants to Hear Their Story Told
We're not the only ones, we're not the only ones
This moment right here is one we can't suspend
Your breath in mine tells me just where I have been
You know the song of a long lost cause
We're running in circles and coming back again
Say what you wanna say, we're coming out of the gray
What goes around now is coming back down today
(Mat Kearney - Straight Away)
Raaps. Avasin silmät vähän ärsyyntyneenä tietäen, että olisi pakko herätä; vanhempi koira ei koskaan raapaissut ulko-ovea turhaan. Käännyin kohti yöpöytää ja kurkotin kännykän käteeni. 9:32. Katsahdin nukkuvaa miestä vieressäni ja yritin hivuttautua hiljaa pois sängystä. Nousin seisomaan ja hiipparoin vessaan suljettuani makkarin oven perässäni.
Raikas aamu, ei ollut onneksi ihan hirmuisen kylmä. Koirat leikkivät tutun sakemannin kanssa ja puhelin sen omistajan kanssa hyväntuulisesti. Jonkun ajan päästä seuraamme liittyi vielä vanhempi naisihminen cairninsa kanssa, ja alkoi esitellä minulle puhelimestaan sukulaistensa kuvia innoissaan. Tätä jatkui sitten seuraavat kolme varttia, jonka jälkeen minua alkoi jo vähän hermostuttaa. Olisikohan Travis jo herännyt? Oliko se tajunnut että olin mennyt aamulenkille?
Kävelin viimein mummosta päästyäni kotiovelle. Hissi neljänteen kerrokseen ja sitten avain lukkoon. Taas jännitti, tottuisinkohan tähän ikinä. Asunto oli kuitenkin täysin samassa tilassa kuin lähdettyäni ja annoin koirille kuivatut ruisleivät aamunakerteluksi. Itse riisuin vaatteeni ja menin seisomaan suihkun alle hetkeksi ja pesin hampaat. Sen jälkeen kietouduin pyyhkeeseen ja hiippailin takaisin makuuhuoneeseen.
Istuin omalla puolellani ja katselin Travista mietteissäni. Sillä oli melko paha yskä, se oli yskinyt välillä yön aikana ja aiheuttanut minussa pientä huolta. Se käännähti taas poispäin sängystä ja yski äänekkäästi. Oh honey, sanoin hiljaa. Se katsahti minuun ja hymyili. Se kohotti peittoa kutsuvasti ja hivuttauduin sen viereen. You smell nice, se sanoi hyväksyvästi. Thanks, naurahdin ja halasin sitä. Olimme siinä asennossa varmaan vartin, välillä puhellen jotain täysin epärelevanttia.
I'm going to go brush my teeth, I don't want to kiss you like this, se sanoi yhtäkkiä ja nousi ylös. Jäin tuijottelemaan kattoa vähän jännittyneenä. Hirveetä säätöä taas, ajattelin ja huokasin syvään. Se palasi melko pian viereen ja valitti märästä pyyhkeestäni, vetäen sen samalla päältäni. Asetuin taas sen kainaloon makoilemaan samalla kun se siveli kylkeäni kädellään. I really missed you, kuiskaus korvaan ja suljin silmät. Jos se oli tuntunut vieraalta aiemmin, niin seuraavat hetket veivät meidät molemmat ajassa pari vuotta taaksepäin. Minun ei tarvinnut kuin katsoa sitä silmiin ja tiesin, että se muisti myös ihan kaiken.
Kuuntelin tarkkaavaisena sen selitystä lumilautailukokemuksestaan kahvikuppi kädessä pari tuntia myöhemmin. En oikein osannut kuvitella sitä lumilautailemassa, ja pelkkä mielikuva sai minut nauramaan ääneen. It was terrible, I was sure I was going to die. Pudistin päätäni huvittuneena ja ehdotin sille, että se voisi tulla seuraavana talvena Suomeen vähän pidemmäksi aikaa ja voisimme mennä yhdessä lumilautailemaan. Se pyöräytti silmiään, mutta olin näkevinäni pienen hymyn sen huulilla. I am going to come back, you know. En sanonut mitään. Kai se tajusi. Ei enää mitään lupauksia, ne olivat ihan yhtä tyhjän kanssa.
Kävely metsässä. Olin tyytyväinen, että maata peitti ohut lumikerros. Se teki kaikesta niin paljon kauniimpaa verrattuna siihen mutaisuuteen, mitä metsäpolut olivat olleet vain viikkoa aikaisemmin. Travis tuntui olevan ihmeissään siitä kaikesta, ja kai siinä oli järkeäkin. Ei se ollut hirveästi samoillut vastaavan ilmaston metsissä. Koirat juoksentelivat ympäriinsä puiden lomassa, ja minä todella nautin siitä kaikesta. New York-Travis minun lenkkimetsissäni. Olisi pitänyt ottaa valokuva.
Kävelyn jälkeen tapasimme hyvän ystäväni, jonka kanssa matkasimme Ideaparkiin. Minun oli määrä etsiä eräs lamppu äidilleni, ja kaverillani oli aikeena löytää joulumekko. Minua vähän arvelutti koko homma, ehkä Travis kyllästyisi täysin meidän shoppailuumme. Tai sitten ei, toisaalta oli kiva näyttää sille suomalaisia juttuja. Esimerkiksi se suuri kartta Ideaparkin keskellä.
No, lamppua emme löytäneet, koska Vepsäläinen oli kadonnut yläkerrasta. Kaverini käyttäytyi kuin normaali nainen, eli sille ei kelvannut oikeastaan mikään, ja sen mekonmetsästys oli loppumatonta. Luovutimme Travisin kanssa ja menimme etsimään sille jotain mielenkiintoista katseltavaa. Se löysikin nopeasti ruokakaupan, jossa oli kaikkea Suomiruokaa. Mukaan sille tarttui pari tölkkiä poronlihaa, joka minua jokseenkin ällötti. Se aikoi viedä sen töihin kavereilleen. I have hot sauce, it makes everything taste good.
Ilta oli jo pitkällä kun pääsimme viimein keskustaan koiranlenkityksen ja yleisen panikoinnin jälkeen. Olin siirtänyt pöytävaraustamme tunnilla eteenpäin kun emme meinanneet päästä ajoissa Ideaparkista ulos. Keskustelimme automatkalla Travisin viimeaikaisista syömistottumuksista. Se kertoi minulle, että oli elänyt pari kuukautta McDonald's-ruualla, jota en meinannut uskoa ollenkaan. But you are New York-Travis! You can't expect me to believe that you would even touch that kind of rubbish. Se naureskeli. I'm only human, and had a strange work schedule. Still, protestoin äänekkäästi, you are destroying the image I have of you. Speaking of burgers, se jatkoi, I want to try that...what is it...that Finnish chain... Katsoin siihen täysin äimistyneenä. You want HESBURGER food? Ajattelin kaikkia varauksia, joita olin tehnyt niille kolmelle yhteiselle päivällemme. Missään vaiheessa ei ollut edes käväissyt mielessä, että se tahtoisi jotain suomalaista roskaruokaa! Voi luoja.
No, sen illan vietimme kuitenkin vähän paremmassa ravintolassa. Söimme suht normaalia suomalaista ruokaa ja naureskelin taas tarjoilun tasolle, joka oli huomattavasti parempaa kuin se, mitä sain kun olin suomalaisten kavereitteni kanssa syömässä. Minä join lasillisen viiniä, olimme tulleet kaupunkiin kaverini autolla ja olimme menossa kotiin myöhemmin bussilla. You know, I'm fairly sure I was drunk most of the time I spent with you in New York. Travis katsahti minuun hymyillen. Yeah, everyone says that. I just have a very high tolerance for alcohol and often forget that other people might not be the same way. Figures, sanoin nauraen.
Avauduin tämän illan aikana Kirurgi-Traviksesta. New York-Travis kuunteli tarkkaavaisesti ja pyöritteli silmiään monellekin asialle mitä sanoin, selkeästi paheksuen kaimansa edesottamuksia. This, what's his face, sounds like a real coward. Katsoin siihen helpottuneena ja naurahdin. What's his face...Travis, he has the same name as you. Se kohautti olkiaan kuin sitä ei voisi vähempää kiinnostaa koko ukkeli ja sen nimi. Koskin sen käteen ja hymyilin sille kiitokseksi. Se oli loistava ystävä.
Kävimme vielä muutamassa baarissa ennen kotimatkaa. Yritimme löytää ystäväni kanssa Travisille hyvän glögin, joka osoittautui vähän vaikeaksi. Ensimmäisessä paikassa glögi oli lievästi sanottuna vahvaa, joten päädyimme lopulta ihan eri paikkaan kuin piti. Istuimme pimeässä nurkkauksessa ja keskustelimme jostain maalauksesta. Travis keksi siihen hyvän taustatarinan ja naureskelimme sille yhdessä. Olin aiemmin kertonut sille siitä, miten Kirurgi-Travis ei sietänyt sitä, kun koskin sitä kasvoihin. Jossain vaiheessa kurotuin koskettavaan New York-Travisin poskea, mutta se siirtyikin muka kauhistuneena poispäin. Don't touch my face! Pelästyin ensin ja vetäydyin pois, mutta ystäväni purskahti nauruun. Travis nauroi sekin. Uskomatonta, ajattelin samalla kun kikatin puistellen päätäni. I will never tell either of you anything ever again! Ne vaan vaihtoivat katseen ihan kuin ajatellen että joo, niin varmaan.
Travis kääri pihalla sätkää. Loin siihen toruvan katseen. Se poltti äärimmäisen harvoin, johtuen suureksi osaksi siitä, että se ei polttanut muuta kuin sellaista tupakkaa, jota sai Hollannista. Se yritti saada minua haistamaan kuinka hyvältä se tuoksui, mutta kieltäydyin kunniasta. Se kävi hakemassa tulta joltain suomalaiselta naiselta ja pyörittelin sille silmiäni. Kohta viereemme tuli joku teinipoika. Se kysyi huonolla englannilla, josko Travis antaisi sillekin tupakkaa. Travis katsoi siihen aika terävästi, mutta ojensi sille paperin, jonka päälle asetti vähän puruja. You'll have to make it yourself, I won't do it for you. I only do it for beautiful women. You don't qualify. Poika katsoi paperia vähän pettyneenä, mutta paineli yrittämään. Kaksi minuuttia myöhemmin se tuli heittämään epäonnistuneen sätkänsä roskikseen. Travis hymähti. It's just too much to ask.
Kotona viimein. Se oli selkeästi taas väsynyt, mutta kävin laittamassa saunan päälle. Otin koirat hihnoihin ja lähdin taas yksin iltalenkille. Ne juoksentelivat lumessa innoissaan, minulla oli vähän morkkista kun olin ollut kotona niin vähän. Mutta olimme sentään olleet pari tuntia metsässä, ehkäpä ne olivat ihan tyytyväisiä. Ainakaan ne eivät vaikuttaneet kantavan minulle kaunaa. Aloin tajuamaan, kuinka paljon helpompaa oli olla sellaisen ihmisen kanssa, joka tajusi näitä koirajuttuja, New York-Travis ei ymmärtänyt ollenkaan miksi niitä piti ulkoiluttaa niin paljon. Oma aika oli toki tervetullutta, mutta silti vähän tuntui kuin olisimme heittäneet aikaa hukkaan kun sitä ei ihmeemmin kiinnostanut tulla kanssamme kävelyille.
Travis torkkui sohvalla kun palasin. Koirat jättivät sen suosiolla rauhaan, ja menin keittämään vähän teetä itselleni. Kävin myös kylppärissä sytyttelemässä muutaman kynttilän saunaan ja suihkun lähelle. Se valaistus oli paljon kivempi kuin kirkas sähkövalo.
Herättelin miehen viimein kun saunan mittari näytti kahdeksaakymppiä. Can I get a towel, se kysyi vähän hämmentyneenä. Kurtistin sille kulmiani. Heaven forbid I see you naked... Hain sille kuitenkin pyyhkeen kun se sitä niin kovasti halusi, ja kietouduin sitten omaani. This feels stupid after everything that's happened, sanoin vielä kun kipusimme lauteille. Se ei oikein kommentoinut.
Ulkomaalaisia on yleensä kiva viedä saunaan. Ne ovat usein yllättyneitä ja innoissaan kokemuksesta, mutta New York-Travis oli lähinnä ahdistunut kuumuudesta, ja se valitti olotilaansa ensimmäiset viisi minuuttia. Nojasin itse rauhallisena kulmaan ja pudistelin sille päätäni. Stop whinging, it's not very attractive. I can see why people don't have sex in here. Wouldn't even cross my mind. Se hörppäsi kuoharilasistaan ja valitti senkin kuumuudesta. Minä rentouduin ja annoin sen kitinän mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.
Lopulta sekin myönsi, että sauna oli ihan kiva. Olimme ensimmäisellä kerralla siellä noin vartin, kunnes sanoin, että voimme pitää breikin. Se oli jo kirmailemassa ovesta ulos, mutta pysäytin sen ja kehotin sitä käymään suihkussa ensin, ennen kuin istuisi hikisenä sohvalleni tai jonnekin muualle. Olin itse suihkussa ihan estottomasti ja se katseli toimitusta kynttilänvalossa selkeästi hieman häkeltyneenä. Kohta se tuli itsekin veden alle ja halasin sitä. See, not so bad. Se hymisi kaulaani. Not at all. Sen kädet vaeltelivat ja pian minulle tuli hengitysvaikeuksia. Se ei lopettanut vaan sysäsi minut seinää vasten. Hyvä etten pyörtynyt.
Kuivasin kasvojani peilin edessä. Kynttilästä tuli kiva valo, ja olin jokseenkin tyytyväinen peilikuvaani. Travis käveli suihkusta tukka märkänä ja sekaisena taakseni ja halasi minua. Katselimme kuvaamme peilistä. I want a picture of this, mutisin ja hymyilin yrittäen painaa hetken mieleeni. Travis näytti paremmalta kuin koskaan kun se nojasi päänsä omaani vasten ja kietoi käsivartensa vartaloni ympärille, tuijottaen kasvojani peilin kautta melko vakavana. Sen kasvoista katosi kaikki stressi. Minä hymyilin vapautuneesti ja hieman raukeasti.
Sellaisena minä halusin meidät muistaa. Nuorina ja kauniina. Stressittöminä ja huolettomina. Huokasin viimein syvään ja vakavoiduin samalla kun katsoin pois. Travis painoi suudelman kaulalleni ja huokasi sekin. But I do love thee, se kuiskasi. Shakespearea, ajattelin heti ja jatkoin loppuun.
And when I love thee not, chaos is come again. Katseemme kohtasi taas peilin kautta. Hymähdin ehkä hieman surumielisesti, ja se automaattisesti puristi kovempaa. Se vaan ei ollut tarkoitettu niin, meidän tulisi aina elää hetkessä, koska huomista ei ollut.
This moment right here is one we can't suspend
Your breath in mine tells me just where I have been
You know the song of a long lost cause
We're running in circles and coming back again
Say what you wanna say, we're coming out of the gray
What goes around now is coming back down today
(Mat Kearney - Straight Away)
Raaps. Avasin silmät vähän ärsyyntyneenä tietäen, että olisi pakko herätä; vanhempi koira ei koskaan raapaissut ulko-ovea turhaan. Käännyin kohti yöpöytää ja kurkotin kännykän käteeni. 9:32. Katsahdin nukkuvaa miestä vieressäni ja yritin hivuttautua hiljaa pois sängystä. Nousin seisomaan ja hiipparoin vessaan suljettuani makkarin oven perässäni.
Raikas aamu, ei ollut onneksi ihan hirmuisen kylmä. Koirat leikkivät tutun sakemannin kanssa ja puhelin sen omistajan kanssa hyväntuulisesti. Jonkun ajan päästä seuraamme liittyi vielä vanhempi naisihminen cairninsa kanssa, ja alkoi esitellä minulle puhelimestaan sukulaistensa kuvia innoissaan. Tätä jatkui sitten seuraavat kolme varttia, jonka jälkeen minua alkoi jo vähän hermostuttaa. Olisikohan Travis jo herännyt? Oliko se tajunnut että olin mennyt aamulenkille?
Kävelin viimein mummosta päästyäni kotiovelle. Hissi neljänteen kerrokseen ja sitten avain lukkoon. Taas jännitti, tottuisinkohan tähän ikinä. Asunto oli kuitenkin täysin samassa tilassa kuin lähdettyäni ja annoin koirille kuivatut ruisleivät aamunakerteluksi. Itse riisuin vaatteeni ja menin seisomaan suihkun alle hetkeksi ja pesin hampaat. Sen jälkeen kietouduin pyyhkeeseen ja hiippailin takaisin makuuhuoneeseen.
Istuin omalla puolellani ja katselin Travista mietteissäni. Sillä oli melko paha yskä, se oli yskinyt välillä yön aikana ja aiheuttanut minussa pientä huolta. Se käännähti taas poispäin sängystä ja yski äänekkäästi. Oh honey, sanoin hiljaa. Se katsahti minuun ja hymyili. Se kohotti peittoa kutsuvasti ja hivuttauduin sen viereen. You smell nice, se sanoi hyväksyvästi. Thanks, naurahdin ja halasin sitä. Olimme siinä asennossa varmaan vartin, välillä puhellen jotain täysin epärelevanttia.
I'm going to go brush my teeth, I don't want to kiss you like this, se sanoi yhtäkkiä ja nousi ylös. Jäin tuijottelemaan kattoa vähän jännittyneenä. Hirveetä säätöä taas, ajattelin ja huokasin syvään. Se palasi melko pian viereen ja valitti märästä pyyhkeestäni, vetäen sen samalla päältäni. Asetuin taas sen kainaloon makoilemaan samalla kun se siveli kylkeäni kädellään. I really missed you, kuiskaus korvaan ja suljin silmät. Jos se oli tuntunut vieraalta aiemmin, niin seuraavat hetket veivät meidät molemmat ajassa pari vuotta taaksepäin. Minun ei tarvinnut kuin katsoa sitä silmiin ja tiesin, että se muisti myös ihan kaiken.
Kuuntelin tarkkaavaisena sen selitystä lumilautailukokemuksestaan kahvikuppi kädessä pari tuntia myöhemmin. En oikein osannut kuvitella sitä lumilautailemassa, ja pelkkä mielikuva sai minut nauramaan ääneen. It was terrible, I was sure I was going to die. Pudistin päätäni huvittuneena ja ehdotin sille, että se voisi tulla seuraavana talvena Suomeen vähän pidemmäksi aikaa ja voisimme mennä yhdessä lumilautailemaan. Se pyöräytti silmiään, mutta olin näkevinäni pienen hymyn sen huulilla. I am going to come back, you know. En sanonut mitään. Kai se tajusi. Ei enää mitään lupauksia, ne olivat ihan yhtä tyhjän kanssa.
Kävely metsässä. Olin tyytyväinen, että maata peitti ohut lumikerros. Se teki kaikesta niin paljon kauniimpaa verrattuna siihen mutaisuuteen, mitä metsäpolut olivat olleet vain viikkoa aikaisemmin. Travis tuntui olevan ihmeissään siitä kaikesta, ja kai siinä oli järkeäkin. Ei se ollut hirveästi samoillut vastaavan ilmaston metsissä. Koirat juoksentelivat ympäriinsä puiden lomassa, ja minä todella nautin siitä kaikesta. New York-Travis minun lenkkimetsissäni. Olisi pitänyt ottaa valokuva.
Kävelyn jälkeen tapasimme hyvän ystäväni, jonka kanssa matkasimme Ideaparkiin. Minun oli määrä etsiä eräs lamppu äidilleni, ja kaverillani oli aikeena löytää joulumekko. Minua vähän arvelutti koko homma, ehkä Travis kyllästyisi täysin meidän shoppailuumme. Tai sitten ei, toisaalta oli kiva näyttää sille suomalaisia juttuja. Esimerkiksi se suuri kartta Ideaparkin keskellä.
No, lamppua emme löytäneet, koska Vepsäläinen oli kadonnut yläkerrasta. Kaverini käyttäytyi kuin normaali nainen, eli sille ei kelvannut oikeastaan mikään, ja sen mekonmetsästys oli loppumatonta. Luovutimme Travisin kanssa ja menimme etsimään sille jotain mielenkiintoista katseltavaa. Se löysikin nopeasti ruokakaupan, jossa oli kaikkea Suomiruokaa. Mukaan sille tarttui pari tölkkiä poronlihaa, joka minua jokseenkin ällötti. Se aikoi viedä sen töihin kavereilleen. I have hot sauce, it makes everything taste good.
Ilta oli jo pitkällä kun pääsimme viimein keskustaan koiranlenkityksen ja yleisen panikoinnin jälkeen. Olin siirtänyt pöytävaraustamme tunnilla eteenpäin kun emme meinanneet päästä ajoissa Ideaparkista ulos. Keskustelimme automatkalla Travisin viimeaikaisista syömistottumuksista. Se kertoi minulle, että oli elänyt pari kuukautta McDonald's-ruualla, jota en meinannut uskoa ollenkaan. But you are New York-Travis! You can't expect me to believe that you would even touch that kind of rubbish. Se naureskeli. I'm only human, and had a strange work schedule. Still, protestoin äänekkäästi, you are destroying the image I have of you. Speaking of burgers, se jatkoi, I want to try that...what is it...that Finnish chain... Katsoin siihen täysin äimistyneenä. You want HESBURGER food? Ajattelin kaikkia varauksia, joita olin tehnyt niille kolmelle yhteiselle päivällemme. Missään vaiheessa ei ollut edes käväissyt mielessä, että se tahtoisi jotain suomalaista roskaruokaa! Voi luoja.
No, sen illan vietimme kuitenkin vähän paremmassa ravintolassa. Söimme suht normaalia suomalaista ruokaa ja naureskelin taas tarjoilun tasolle, joka oli huomattavasti parempaa kuin se, mitä sain kun olin suomalaisten kavereitteni kanssa syömässä. Minä join lasillisen viiniä, olimme tulleet kaupunkiin kaverini autolla ja olimme menossa kotiin myöhemmin bussilla. You know, I'm fairly sure I was drunk most of the time I spent with you in New York. Travis katsahti minuun hymyillen. Yeah, everyone says that. I just have a very high tolerance for alcohol and often forget that other people might not be the same way. Figures, sanoin nauraen.
Avauduin tämän illan aikana Kirurgi-Traviksesta. New York-Travis kuunteli tarkkaavaisesti ja pyöritteli silmiään monellekin asialle mitä sanoin, selkeästi paheksuen kaimansa edesottamuksia. This, what's his face, sounds like a real coward. Katsoin siihen helpottuneena ja naurahdin. What's his face...Travis, he has the same name as you. Se kohautti olkiaan kuin sitä ei voisi vähempää kiinnostaa koko ukkeli ja sen nimi. Koskin sen käteen ja hymyilin sille kiitokseksi. Se oli loistava ystävä.
Kävimme vielä muutamassa baarissa ennen kotimatkaa. Yritimme löytää ystäväni kanssa Travisille hyvän glögin, joka osoittautui vähän vaikeaksi. Ensimmäisessä paikassa glögi oli lievästi sanottuna vahvaa, joten päädyimme lopulta ihan eri paikkaan kuin piti. Istuimme pimeässä nurkkauksessa ja keskustelimme jostain maalauksesta. Travis keksi siihen hyvän taustatarinan ja naureskelimme sille yhdessä. Olin aiemmin kertonut sille siitä, miten Kirurgi-Travis ei sietänyt sitä, kun koskin sitä kasvoihin. Jossain vaiheessa kurotuin koskettavaan New York-Travisin poskea, mutta se siirtyikin muka kauhistuneena poispäin. Don't touch my face! Pelästyin ensin ja vetäydyin pois, mutta ystäväni purskahti nauruun. Travis nauroi sekin. Uskomatonta, ajattelin samalla kun kikatin puistellen päätäni. I will never tell either of you anything ever again! Ne vaan vaihtoivat katseen ihan kuin ajatellen että joo, niin varmaan.
Travis kääri pihalla sätkää. Loin siihen toruvan katseen. Se poltti äärimmäisen harvoin, johtuen suureksi osaksi siitä, että se ei polttanut muuta kuin sellaista tupakkaa, jota sai Hollannista. Se yritti saada minua haistamaan kuinka hyvältä se tuoksui, mutta kieltäydyin kunniasta. Se kävi hakemassa tulta joltain suomalaiselta naiselta ja pyörittelin sille silmiäni. Kohta viereemme tuli joku teinipoika. Se kysyi huonolla englannilla, josko Travis antaisi sillekin tupakkaa. Travis katsoi siihen aika terävästi, mutta ojensi sille paperin, jonka päälle asetti vähän puruja. You'll have to make it yourself, I won't do it for you. I only do it for beautiful women. You don't qualify. Poika katsoi paperia vähän pettyneenä, mutta paineli yrittämään. Kaksi minuuttia myöhemmin se tuli heittämään epäonnistuneen sätkänsä roskikseen. Travis hymähti. It's just too much to ask.
Kotona viimein. Se oli selkeästi taas väsynyt, mutta kävin laittamassa saunan päälle. Otin koirat hihnoihin ja lähdin taas yksin iltalenkille. Ne juoksentelivat lumessa innoissaan, minulla oli vähän morkkista kun olin ollut kotona niin vähän. Mutta olimme sentään olleet pari tuntia metsässä, ehkäpä ne olivat ihan tyytyväisiä. Ainakaan ne eivät vaikuttaneet kantavan minulle kaunaa. Aloin tajuamaan, kuinka paljon helpompaa oli olla sellaisen ihmisen kanssa, joka tajusi näitä koirajuttuja, New York-Travis ei ymmärtänyt ollenkaan miksi niitä piti ulkoiluttaa niin paljon. Oma aika oli toki tervetullutta, mutta silti vähän tuntui kuin olisimme heittäneet aikaa hukkaan kun sitä ei ihmeemmin kiinnostanut tulla kanssamme kävelyille.
Travis torkkui sohvalla kun palasin. Koirat jättivät sen suosiolla rauhaan, ja menin keittämään vähän teetä itselleni. Kävin myös kylppärissä sytyttelemässä muutaman kynttilän saunaan ja suihkun lähelle. Se valaistus oli paljon kivempi kuin kirkas sähkövalo.
Herättelin miehen viimein kun saunan mittari näytti kahdeksaakymppiä. Can I get a towel, se kysyi vähän hämmentyneenä. Kurtistin sille kulmiani. Heaven forbid I see you naked... Hain sille kuitenkin pyyhkeen kun se sitä niin kovasti halusi, ja kietouduin sitten omaani. This feels stupid after everything that's happened, sanoin vielä kun kipusimme lauteille. Se ei oikein kommentoinut.
Ulkomaalaisia on yleensä kiva viedä saunaan. Ne ovat usein yllättyneitä ja innoissaan kokemuksesta, mutta New York-Travis oli lähinnä ahdistunut kuumuudesta, ja se valitti olotilaansa ensimmäiset viisi minuuttia. Nojasin itse rauhallisena kulmaan ja pudistelin sille päätäni. Stop whinging, it's not very attractive. I can see why people don't have sex in here. Wouldn't even cross my mind. Se hörppäsi kuoharilasistaan ja valitti senkin kuumuudesta. Minä rentouduin ja annoin sen kitinän mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.
Lopulta sekin myönsi, että sauna oli ihan kiva. Olimme ensimmäisellä kerralla siellä noin vartin, kunnes sanoin, että voimme pitää breikin. Se oli jo kirmailemassa ovesta ulos, mutta pysäytin sen ja kehotin sitä käymään suihkussa ensin, ennen kuin istuisi hikisenä sohvalleni tai jonnekin muualle. Olin itse suihkussa ihan estottomasti ja se katseli toimitusta kynttilänvalossa selkeästi hieman häkeltyneenä. Kohta se tuli itsekin veden alle ja halasin sitä. See, not so bad. Se hymisi kaulaani. Not at all. Sen kädet vaeltelivat ja pian minulle tuli hengitysvaikeuksia. Se ei lopettanut vaan sysäsi minut seinää vasten. Hyvä etten pyörtynyt.
Kuivasin kasvojani peilin edessä. Kynttilästä tuli kiva valo, ja olin jokseenkin tyytyväinen peilikuvaani. Travis käveli suihkusta tukka märkänä ja sekaisena taakseni ja halasi minua. Katselimme kuvaamme peilistä. I want a picture of this, mutisin ja hymyilin yrittäen painaa hetken mieleeni. Travis näytti paremmalta kuin koskaan kun se nojasi päänsä omaani vasten ja kietoi käsivartensa vartaloni ympärille, tuijottaen kasvojani peilin kautta melko vakavana. Sen kasvoista katosi kaikki stressi. Minä hymyilin vapautuneesti ja hieman raukeasti.
Sellaisena minä halusin meidät muistaa. Nuorina ja kauniina. Stressittöminä ja huolettomina. Huokasin viimein syvään ja vakavoiduin samalla kun katsoin pois. Travis painoi suudelman kaulalleni ja huokasi sekin. But I do love thee, se kuiskasi. Shakespearea, ajattelin heti ja jatkoin loppuun.
And when I love thee not, chaos is come again. Katseemme kohtasi taas peilin kautta. Hymähdin ehkä hieman surumielisesti, ja se automaattisesti puristi kovempaa. Se vaan ei ollut tarkoitettu niin, meidän tulisi aina elää hetkessä, koska huomista ei ollut.
tiistai, 15. joulukuuta 2009
Well Here We Go at It Three Years Later
Will you help me to dream it all up again
Tired of the same song everyone's singing
I'd rather be lost with you instead
(Mat Kearney - All I Have)
Kävelin koirien kanssa ulkona vähän kummallisissa fiiliksissä. New York-Traviksen olin jättänyt kämpille kun sen piti käydä suihkussa ja vaihtaa vaatteet ennen ravintolailtaamme. En ollut yhtään varma oliko edes hyvä idea lähteä syömään ulos kun se oli niin väsynyt, mutta se ei ottanut kuuleviin korviinsakaan empimistäni.
Keräsin ajatuksiani kasaan samalla kun kävelin. Oli hämäävää, kuinka mikään ei tuntunut millään tavalla tutulta. Olimmehan toki olleet fyysisesti yhdessä vain yhden viikon elämästämme, mutta siltikin olin ehkä olettanut, että sen kanssa hengailu tulisi jotenkin luonnostaan ja olisi todella iisiä. Sen sijaan se oli sellaista varovaista tutustumista minun puoleltani, Travis itse oli selkeästi ja tyylilleen uskollisesti kovin varma otteissaan suurimmilta osin, se oli ehkä minun varautuneisuuteni, joka sai senkin vähän varomaan liikkeitään. Kaikki tämä oli sellainen erikoinen taustahäly, koska noin muuten olimme toisiamme kohtaan hyvin sanavalmiita ja lämpimiä. Mielenkiintoinen yhtälö, olin aivan ulapalla siitä, mitä tulisi tapahtumaan.
New York-Travisista oli tullut ehkä jonkin asteinen käsite minulle. Ja nyt se käsite oli ruumiillistuneena minun kotonani, kun avasin oven. Se makasi sohvalla silmät kiinni, tukka kosteana ja sekaisena. Hey you, sanoin hymyillen. Se avasi silmänsä ja katseli minua hetken. Hello. Hiljaisuus. Naurahdin ja pudistin päätäni samalla kun marssin makuuhuoneen vaatekaapeille vaihtamaan vaatteita.
Kun käännyin ympäri Travis nojasi ovenpieleen ja katseli minua tarkkaavaisesti. You ready? Kysymykseni oli aavistuksen hämmentynyt sen ihmeellisen jännitteen takia, joka nyt selkeästi oli siinä välissä. Uskon Travisin aistineen sen myös, mutta minusta tuntuu, että se piti siitä. Kosketin sitä leikkisästi rintakehään kun pyyhälsin sen ohi, kuitenkaan katsomatta sitä kasvoihin.
Autossa oli kylmä, ja Travis selitti opettavaisesti miksi heti auton käynnistettyäni en saisi pistää tuuletusta heti päälle. Kuuntelin hieman nolona sen selitystä; arvasin, että se löytäisi monistakin tekemisistäni epäkohtia ja sitä ei vaivaisi ottaa näitä asioita esille keskustelussa. Se teki mielestään kaiken aina täydellisesti, tietenkin. Jossain vaiheessa siitä varmaan tulisi jo lähinnä huvittavaa, ajattelin.
Oli ehkä vähän erikoista viedä se ekana iltana espanjalaistyyppiseen ravintolaan, mutta en ollut oikein keksinyt muutakaan kun eräs yö aloin melkein paniikinomaisesti varailla pöytiä ja tehdä ihan oikeita suunnitelmia. Mutta meillä oli kyllä äärettömän hauskaa, se joi muutaman lasillisen viiniä ja minä jatkoin vesilinjalla, koska olimme tosiaan reissussa autolla.
It's so weird that you're here, sanoin ehkä kymmenettä kertaa. Se vain hymyili ja kohautti olkiaan. I said I would come. I just never knew it would take so long. Do you think I'm very different, kysyin viimein. Se mietti hetken. You were very stressed out in New York. When I left the city yesterday I was thinking along the lines of...it has been almost 3 years since we got to know each other, but now I'm left wondering...has it really only been 3 years? I feel like I've forgotten a lot. Nyökkäilin sen puhuessa. Juuri siltä minustakin tuntui, jotenkin erikoisesti piti aloittaa alusta koko homma.
Meillä oli paljon keskusteltavaa. Ei tullut yhtään sellaista hiljaista, epämukavaa hetkeä. Travis puhui aivan valtavasti tilanteestaan ja asumisjärjestelyistään, vaikkakaan en sitten uskaltanut siltä kysyä syytä siihen miksi sen kämppis heitti sen ulos. Kuuntelin suurimmaksi osaksi kärsivällisesti, mutta välillä puhuin tyylilleni uskollisesti sen päälle. Ruokana meillä oli yhteinen paella, josta Travis aika suloisen huolehtivasti kasasi lautaselleni oman osuuteni.
Syötyämme huikkasin tarjoilijan paikalle ja pyysin laskun. Se toi sen pöytään, mutta Travis nappasi sen itselleen. Katsahdin siihen kun se vetäisi korttinsa lompakostaan ja asetti sen kuitin päälle. Tarjoilija otti molemmat ja lähti paikalta. You didn't have to do that, sanoin vähän hämmentyneenä. Se vain hymähti takaisin.
Kävelimme Tampereen joulutorin läpi, oli jo aika myöhä. Travisilla oli pieniä vaikeuksia pysyä pystyssä, koska tiet olivat jäässä ja sillä oli tarkoitukseen erittäin epäsopivat kengät. Tarjosin sille omaa kättäni. If I go down, you will most definitely go down with me. Hymähdin, mutta se nappasi käteni omaansa ja puristi sitä.
Tulimme kämpille joskus vähän ennen puoltayötä. Nappasin koirien hihnat käteeni ja käskin Travista mennä nukkumaan. Se oli ollut jo ravintolassa todella uninen, ne pari punaviinilasillista eivät varmaan olleet ainakaan hirveästi sitä virkistäneet. Se suostui heti, ja lähdin taas yksikseni ulos ovesta pimeyteen. Taas päälleni laskeutui sellainen epäusko. Että New York-Travis oli minun kotonani ja se olisi siellä vielä kun palaisin. Näkisin sen ja pystyisin puhumaan sille. Että se oli jollain tavalla kokonaan minun, joskin hyvin vähän aikaa. Keskityin vähäksi aikaa musiikkiin ja suljin kaiken muun pois.
Palasin muutaman vartin päästä hiljaiseen kämppään. Päästin koirat hihnoista, ja kun olin ottamassa kenkiä pois, alkoi makuuhuoneesta kuulua hirveää valitusta. Voi ei, ajattelin kun tajusin, että vanhempi koirani oli tapojensa mukaan mennyt sänkyyn herättelemään siellä nukkuvaa miestä. Travis oli täysin ärsyyntynyt koiran suukotteluista, mutta minua nauratti. Laitoin kengät kaappiin ja menin pyytämään koiraa pois sängystä. Oh my god, she scared me to death! Hymähdin sille hyväntuulisesti. When in Rome... Se oli vieläkin aavistuksen ärsyyntynyt. I really, really do prefer cats.
Kävin pesemässä hampaat ja viivyttelin kylppärissä jotenkin ihan kummallisesti. Ehkä vähän jännitin tai jotain, en tosin osaa sanoa miksi. Hiipparoin pyyhkeessä viimein makuuhuoneeseen ja otin kaapista yöpaidan. Kävin olohuoneen puolella pukemassa sen päälleni, vaikka Travis olikin jo selkeästi täydessä unessa. Sammuttelin valot ja kaivauduin viimein varovasti oman peittoni alle. Napsautin viimeisenkin valon pois ja hiljaisuus laskeutui.
Havahduin mietteistäni muutaman minuutin kuluttua siihen, että joku tarttui määrätietoisesti keskivartalooni ja veti minut itseensä kiinni. Why do you people have two blankets, this would be easier if you just had one big one. Kikatin vastaukseksi ja painauduin sen rintakehää vasten. Se liu'utti kättään kylkeäni pitkin ja huokasi tyytyväisesti. Minä hymyilin pimeässä ja kuuntelin sen hakkaavaa sydäntä. I would...you know...but I'm just so fucking tired. Nauroin kunnolla ääneen. Don't worry. Sen hengitys tasaantui ja ajattelin sen jo olevan unessa. I like you better like this, kuiskasin vaikka olin melko varma ettei se kuullut. Without sex? Se kuulosti ehkä hitusen huolestuneelta. Without all the stress, huokasin ja laitoin käteni sen ympärille. Katsahdin siihen ja se painoi huulensa kiinni omiini. I do love you, sanoin hetken päästä vakavasti. I love you too, buddy, se vastasi takaisin. Kahden sekunnin hiljaisuus, ja molemmat purskahdimme nauruun. Buddy?! Nauroin sen kaulaa vasten. Ei ole todellista, se tuli sen suusta niin helposti, ihan kuin se ei olisi edes ajatellut mitä oli sanomassa. Seriously, Travis. Buddy? I don't know, se myönsi. It's like a...pet name, you know? Protestoin heti. But it sounds like something you would call a small boy. Ok then, se naureskeli. How about...honey? Hmm, ajattelin ääneen. Ehkä ei. Sweetie? Ugh, murahdin. Sounds wrong coming from you. Well then. Baby? Hihitin itsekseni. You are the only person on this planet who is allowed to call me that, but only because your voice is so damn nice.
Ok, baby, goodnight. Goodnight, vastasin ja annoin sille vielä pienen suukon. Irrottauduin siitä ja käänsin sille selkäni, koska tykkään nukkua vasemmalla kyljelläni. Ja vastoin kaikkia odotuksiani, se kääntyi kyljelleen ja painautui selkääni vasten, sulkien minut syliinsä tiiviisti ja varmasti. Suljin silmät ja olin sanalla sanoen onnellinen.
Tired of the same song everyone's singing
I'd rather be lost with you instead
(Mat Kearney - All I Have)
Kävelin koirien kanssa ulkona vähän kummallisissa fiiliksissä. New York-Traviksen olin jättänyt kämpille kun sen piti käydä suihkussa ja vaihtaa vaatteet ennen ravintolailtaamme. En ollut yhtään varma oliko edes hyvä idea lähteä syömään ulos kun se oli niin väsynyt, mutta se ei ottanut kuuleviin korviinsakaan empimistäni.
Keräsin ajatuksiani kasaan samalla kun kävelin. Oli hämäävää, kuinka mikään ei tuntunut millään tavalla tutulta. Olimmehan toki olleet fyysisesti yhdessä vain yhden viikon elämästämme, mutta siltikin olin ehkä olettanut, että sen kanssa hengailu tulisi jotenkin luonnostaan ja olisi todella iisiä. Sen sijaan se oli sellaista varovaista tutustumista minun puoleltani, Travis itse oli selkeästi ja tyylilleen uskollisesti kovin varma otteissaan suurimmilta osin, se oli ehkä minun varautuneisuuteni, joka sai senkin vähän varomaan liikkeitään. Kaikki tämä oli sellainen erikoinen taustahäly, koska noin muuten olimme toisiamme kohtaan hyvin sanavalmiita ja lämpimiä. Mielenkiintoinen yhtälö, olin aivan ulapalla siitä, mitä tulisi tapahtumaan.
New York-Travisista oli tullut ehkä jonkin asteinen käsite minulle. Ja nyt se käsite oli ruumiillistuneena minun kotonani, kun avasin oven. Se makasi sohvalla silmät kiinni, tukka kosteana ja sekaisena. Hey you, sanoin hymyillen. Se avasi silmänsä ja katseli minua hetken. Hello. Hiljaisuus. Naurahdin ja pudistin päätäni samalla kun marssin makuuhuoneen vaatekaapeille vaihtamaan vaatteita.
Kun käännyin ympäri Travis nojasi ovenpieleen ja katseli minua tarkkaavaisesti. You ready? Kysymykseni oli aavistuksen hämmentynyt sen ihmeellisen jännitteen takia, joka nyt selkeästi oli siinä välissä. Uskon Travisin aistineen sen myös, mutta minusta tuntuu, että se piti siitä. Kosketin sitä leikkisästi rintakehään kun pyyhälsin sen ohi, kuitenkaan katsomatta sitä kasvoihin.
Autossa oli kylmä, ja Travis selitti opettavaisesti miksi heti auton käynnistettyäni en saisi pistää tuuletusta heti päälle. Kuuntelin hieman nolona sen selitystä; arvasin, että se löytäisi monistakin tekemisistäni epäkohtia ja sitä ei vaivaisi ottaa näitä asioita esille keskustelussa. Se teki mielestään kaiken aina täydellisesti, tietenkin. Jossain vaiheessa siitä varmaan tulisi jo lähinnä huvittavaa, ajattelin.
Oli ehkä vähän erikoista viedä se ekana iltana espanjalaistyyppiseen ravintolaan, mutta en ollut oikein keksinyt muutakaan kun eräs yö aloin melkein paniikinomaisesti varailla pöytiä ja tehdä ihan oikeita suunnitelmia. Mutta meillä oli kyllä äärettömän hauskaa, se joi muutaman lasillisen viiniä ja minä jatkoin vesilinjalla, koska olimme tosiaan reissussa autolla.
It's so weird that you're here, sanoin ehkä kymmenettä kertaa. Se vain hymyili ja kohautti olkiaan. I said I would come. I just never knew it would take so long. Do you think I'm very different, kysyin viimein. Se mietti hetken. You were very stressed out in New York. When I left the city yesterday I was thinking along the lines of...it has been almost 3 years since we got to know each other, but now I'm left wondering...has it really only been 3 years? I feel like I've forgotten a lot. Nyökkäilin sen puhuessa. Juuri siltä minustakin tuntui, jotenkin erikoisesti piti aloittaa alusta koko homma.
Meillä oli paljon keskusteltavaa. Ei tullut yhtään sellaista hiljaista, epämukavaa hetkeä. Travis puhui aivan valtavasti tilanteestaan ja asumisjärjestelyistään, vaikkakaan en sitten uskaltanut siltä kysyä syytä siihen miksi sen kämppis heitti sen ulos. Kuuntelin suurimmaksi osaksi kärsivällisesti, mutta välillä puhuin tyylilleni uskollisesti sen päälle. Ruokana meillä oli yhteinen paella, josta Travis aika suloisen huolehtivasti kasasi lautaselleni oman osuuteni.
Syötyämme huikkasin tarjoilijan paikalle ja pyysin laskun. Se toi sen pöytään, mutta Travis nappasi sen itselleen. Katsahdin siihen kun se vetäisi korttinsa lompakostaan ja asetti sen kuitin päälle. Tarjoilija otti molemmat ja lähti paikalta. You didn't have to do that, sanoin vähän hämmentyneenä. Se vain hymähti takaisin.
Kävelimme Tampereen joulutorin läpi, oli jo aika myöhä. Travisilla oli pieniä vaikeuksia pysyä pystyssä, koska tiet olivat jäässä ja sillä oli tarkoitukseen erittäin epäsopivat kengät. Tarjosin sille omaa kättäni. If I go down, you will most definitely go down with me. Hymähdin, mutta se nappasi käteni omaansa ja puristi sitä.
Tulimme kämpille joskus vähän ennen puoltayötä. Nappasin koirien hihnat käteeni ja käskin Travista mennä nukkumaan. Se oli ollut jo ravintolassa todella uninen, ne pari punaviinilasillista eivät varmaan olleet ainakaan hirveästi sitä virkistäneet. Se suostui heti, ja lähdin taas yksikseni ulos ovesta pimeyteen. Taas päälleni laskeutui sellainen epäusko. Että New York-Travis oli minun kotonani ja se olisi siellä vielä kun palaisin. Näkisin sen ja pystyisin puhumaan sille. Että se oli jollain tavalla kokonaan minun, joskin hyvin vähän aikaa. Keskityin vähäksi aikaa musiikkiin ja suljin kaiken muun pois.
Palasin muutaman vartin päästä hiljaiseen kämppään. Päästin koirat hihnoista, ja kun olin ottamassa kenkiä pois, alkoi makuuhuoneesta kuulua hirveää valitusta. Voi ei, ajattelin kun tajusin, että vanhempi koirani oli tapojensa mukaan mennyt sänkyyn herättelemään siellä nukkuvaa miestä. Travis oli täysin ärsyyntynyt koiran suukotteluista, mutta minua nauratti. Laitoin kengät kaappiin ja menin pyytämään koiraa pois sängystä. Oh my god, she scared me to death! Hymähdin sille hyväntuulisesti. When in Rome... Se oli vieläkin aavistuksen ärsyyntynyt. I really, really do prefer cats.
Kävin pesemässä hampaat ja viivyttelin kylppärissä jotenkin ihan kummallisesti. Ehkä vähän jännitin tai jotain, en tosin osaa sanoa miksi. Hiipparoin pyyhkeessä viimein makuuhuoneeseen ja otin kaapista yöpaidan. Kävin olohuoneen puolella pukemassa sen päälleni, vaikka Travis olikin jo selkeästi täydessä unessa. Sammuttelin valot ja kaivauduin viimein varovasti oman peittoni alle. Napsautin viimeisenkin valon pois ja hiljaisuus laskeutui.
Havahduin mietteistäni muutaman minuutin kuluttua siihen, että joku tarttui määrätietoisesti keskivartalooni ja veti minut itseensä kiinni. Why do you people have two blankets, this would be easier if you just had one big one. Kikatin vastaukseksi ja painauduin sen rintakehää vasten. Se liu'utti kättään kylkeäni pitkin ja huokasi tyytyväisesti. Minä hymyilin pimeässä ja kuuntelin sen hakkaavaa sydäntä. I would...you know...but I'm just so fucking tired. Nauroin kunnolla ääneen. Don't worry. Sen hengitys tasaantui ja ajattelin sen jo olevan unessa. I like you better like this, kuiskasin vaikka olin melko varma ettei se kuullut. Without sex? Se kuulosti ehkä hitusen huolestuneelta. Without all the stress, huokasin ja laitoin käteni sen ympärille. Katsahdin siihen ja se painoi huulensa kiinni omiini. I do love you, sanoin hetken päästä vakavasti. I love you too, buddy, se vastasi takaisin. Kahden sekunnin hiljaisuus, ja molemmat purskahdimme nauruun. Buddy?! Nauroin sen kaulaa vasten. Ei ole todellista, se tuli sen suusta niin helposti, ihan kuin se ei olisi edes ajatellut mitä oli sanomassa. Seriously, Travis. Buddy? I don't know, se myönsi. It's like a...pet name, you know? Protestoin heti. But it sounds like something you would call a small boy. Ok then, se naureskeli. How about...honey? Hmm, ajattelin ääneen. Ehkä ei. Sweetie? Ugh, murahdin. Sounds wrong coming from you. Well then. Baby? Hihitin itsekseni. You are the only person on this planet who is allowed to call me that, but only because your voice is so damn nice.
Ok, baby, goodnight. Goodnight, vastasin ja annoin sille vielä pienen suukon. Irrottauduin siitä ja käänsin sille selkäni, koska tykkään nukkua vasemmalla kyljelläni. Ja vastoin kaikkia odotuksiani, se kääntyi kyljelleen ja painautui selkääni vasten, sulkien minut syliinsä tiiviisti ja varmasti. Suljin silmät ja olin sanalla sanoen onnellinen.
maanantai, 14. joulukuuta 2009
Love Isn't Borrowed, We Aren't Promised Tomorrow
We'll never be ready if we keep waiting
For the perfect time to come
Hold me steady, we'll never be ready
Where we don't know, though we can't see
Just walk on down this road with me
(Mat Kearney - Never Be Ready)
Melkoisessa zombie-tilassa suljin oven takanani kun lähdin kotoa koirien kanssa vanhemmille torstaina. Olin koko viikon siivonnut ja järjestellyt asuntoa, joka ei varmaan ikinä ollut ollut niin puhdas. Silitin verhot, vaatteet, kaiken mahdollisen. Jynssäsin kaikki keittiön pinnat moitteettoman kiiltäviksi ja imuroin kämpän jokaisen neliön raivostuttavan tarkasti. Ikkunoita en sentään pessyt.
Uni oli jäänyt aika vähäiseksi. En edes muistanut millon olin viimeksi syönyt lämpimän aterian, ja pienimmätkin farkut alkoivat mahtua jalkaan ilman mitään ongelmaa. Stressi on joissain asioissa joskus ihan kivaakin, kai. Ja kaikki tämä häslinki siis sen takia, että New York-Travis oli kuin olikin matkalla Suomeen. Voi apua.
Olin aiempana yönä keskustellut sen kanssa hyvin pikaisesti, ja se oli ollut kovin stressaantunut sekin, ja äärettömän kiukkuinen jostain, joka kuulemma ei ollut minuun liittyvää. Mielessä käväisi jo hetken, että vitsi kun pitikin suostua tähän jos se kiukuttelee koko viikonlopun ja on pahalla päällä. Mutta kaiketi se oli nyt myöhäistä mitään perua. Olin lähtenyt keskustelusta pienen avautumisen jälkeen jokseenkin luovutusfiiliksissä. Miksi sen piti aina välillä olla niin idioottimainen.
Keskiviikkoyönä tapahtui muutakin. Facebookin privacy settingit muuttuivat ja koska olen varmaan melkoinen masokisti, käväsin äkkiä tarkastamassa Kirurgi-Travisin sivun. Sinne oli ilmestynyt julkinen kuva-albumi, jonka avasin sydän pamppaillen. Ja niinhän se tietenkin oli. Yhdessä kuvassa oli joulukuusen vieressä vaaleahiuksinen nainen, sylissään Travisin nyt puolitoistavuotias australianpaimenkoira, kun se oli ollut vasta ihan pentu. Toisessa kuvassa Travis halasi naista takaapäin ja joku oli kommentoinut alapuolelle "you two are perfect together." Romahdus ja täysi lamaantuminen. Enhän minä halunnut tietää, ja siinä sitä oltiin. Noin vartin käpristelin jossain itsesäälin rajamailla, mutta sitten tuli kovin kevyt olo. Paskiainen, ajattelin ääneen. Olisi se voinut sanoa silloin yli vuosi sitten. Mutta ei sanonut, vaan sanoi kaikkea muuta. MySpaceen muutama viikko sitten kirjoittamani blogipostaus tuntui yhtäkkiä maailman huonoimmalta idealta, mutta olihan se sen jo tietysti lukenut. Ja jos en ollut siitä päässyt yli aiemmin, niin tuona yönä se lopullinen irtipäästö varmaan tapahtui. Hassua kyllä, että se vaati tällaisen tapahtuman. Ja ehkä minäkin opin olemaan vähän vähemmän utelias, mitä se oikeastaan minulle edes kuului koko asia.
Joten melkoisessa tunteiden sumussa ajoin viimein Helsinki-Vantaalle. En tiedä mihin osaan kehoani olisin sen jännityksen sijoittanut. Se ei oikeastaan ollut vatsanpohjassa, vaan ehkä tuossa rinnan kohdalla. Joskus tuntui kuin se olisi ollut selässä. Ja jaloissa. Tai sormenpäissä. Olin yhtä jännitysmyttyä koko ihminen.
Sain auton parkkiin ja hain lipun. Laitoin siihen varmuuden vuoksi puoli tuntia aikaa, ja ryntäsin terminaaliin odottamaan, jos New York-Travis oli yhtään ajoissa, se olisi siellä jo, koska itse olin viisi minuuttia myöhässä.
Kädet kaiteella ja silmät ovissa. Seisoin melko jäykästi ja yritin päättää, pitäisinkö kaulaliinaa kaulalla vai ei. Toisaalta oli tosi kuuma, mutta sitten taas tuntui tyhmältä pitää sitä kädessä. Tukkaa, New York-Travisilla olisi tukkaa, yritin hokea itselleni. Siltikin jouduin katsomaan kahdesti kun se oikeasti asteli ovista ulos.
Sillä oli päällä farkut ja sininen takki. Sen hiukset olivat pidemmät kuin olin osannut kuvitella, sillä tosiaan oli tukka! Se tunnisti minut heti, ja hymähti hämmennykselleni. En liikkunut ollenkaan, mutta ehkä tajusin hymyillä, en ole aivan varma. Hey, se hymyili todella vapautuneesti ja sulki minut syliinsä. Minä en sanonut yhtään mitään, vaan rutistin sitä takaisin ja katsoin sitä uudemman kerran. Oh my god, you really do have hair. Se nauroi. Indeed.
Kävelimme autoon ja se lastasi kamansa takakonttiin. Se tuntui jotenkin liian pieneltä Fiatiini. It's no Mini, sanoin muka pahoittelevasti. Se kohautti harteitaan. Hämärässä se näytti hämäävän paljon Rob Thomasilta. Oliko se näyttänyt siltä viimeksikin? Ei jeesus, ajattelin itsekseni, miten minä en muistanut yhtään miltä se näytti New Yorkissa. Se vaan oli niin järjettömän pitkä.
Huomasin olevani yllättävän varautunut. It's so good to see you, se sanoi kun pääsimme motarille. You too, vastasin, mutta en katsonut siihen ihmeemmin. Se piti etäisyyden, ja aloimme keskustella sen matkasta ja siitä, miksi se ei ollut läheskään niin kännissä kuin olin odottanut sen olevan.
Vanhemmille hakemaan koirat. Se tapasi ne nopeasti, meillä ei ollut ihmeemmin aikaa jäädä juttelemaan. Nuorempi koira suhtautui tähän muukalaiseen selvästi ihmetellen, kun vanhempi otti sen melko avosylin vastaan. Koirat autoon taas kerran, ja lähdimme Tampereelle.
New York-Travista oli aika vaikea pitää hereillä. Sitä selkeästi väsytti aika valtavasti matkan jälkeen, mutta se ei silti tahtonut nukkua. It's a waste of time which we don't have a lot of. Kohautin olkiani. I don't mind if you sleep. You're on holiday, after all. Sen käsi harhaili hetken ja ihmettelin jo mihin se oli sen laskemassa, kun se laittoikin sen takaisin syliinsä. Hymähdin itsekseni. Olin varmaan aika erilainen kuin New Yorkissa.
Hississä koirien kanssa. Neloskerroksen kohdalla ovet avautuivat, Travis oli ensimmäisenä ulkona ja selkeästi hukassa. The door has my name on it, sanoin vähän ilkikurisesti. Oh, right, se viimein hymähti ja alkoi liikkua oikeaan suuntaan. Avasin meille oven ja kävelimme sisään. Se katseli ihmetellen ympärilleen kun saapui olkkariin. You know what this reminds me of? A hotel room. It's so...clean and organized. It's really nice. Minua kikatutti. Se käveli luokse, minulla ei ollut enää kenkiä jalassa, mutta sillä oli, ja pituuseromme oli nyt 25 senttimetrin sijaan varmaan 30cm. Katsoin sitä silmiin nyt kunnolla ensimmäistä kertaa. Ihan kuin olisin omiini katsonut, niin vihreät senkin silmät olivat, varsinkin siinä valaistuksessa. Se otti minut taas syliinsä ja puristi aika kovaa. Se kumartui hieman, mutta tilanne oli minulle vähän yllättävä, ja sen huulet onnistuivat lopulta koskemaan vain poskeani. So very good to see you, se kuiskasi korvaani samalla, ja minä melkein sulin siihen paikkaan. Sen ääni pitäisi kieltää lailla, ajattelin. Käännähdin viimein sen kasvoja päin ja suutelimme ensimmäistä kertaa yli kahteen vuoteen.
I love you, se kuiskasi vielä ennen kuin irrotimme otteemme ja katsoimme toisiamme ehkä aavistuksen uusin silmin.
For the perfect time to come
Hold me steady, we'll never be ready
Where we don't know, though we can't see
Just walk on down this road with me
(Mat Kearney - Never Be Ready)
Melkoisessa zombie-tilassa suljin oven takanani kun lähdin kotoa koirien kanssa vanhemmille torstaina. Olin koko viikon siivonnut ja järjestellyt asuntoa, joka ei varmaan ikinä ollut ollut niin puhdas. Silitin verhot, vaatteet, kaiken mahdollisen. Jynssäsin kaikki keittiön pinnat moitteettoman kiiltäviksi ja imuroin kämpän jokaisen neliön raivostuttavan tarkasti. Ikkunoita en sentään pessyt.
Uni oli jäänyt aika vähäiseksi. En edes muistanut millon olin viimeksi syönyt lämpimän aterian, ja pienimmätkin farkut alkoivat mahtua jalkaan ilman mitään ongelmaa. Stressi on joissain asioissa joskus ihan kivaakin, kai. Ja kaikki tämä häslinki siis sen takia, että New York-Travis oli kuin olikin matkalla Suomeen. Voi apua.
Olin aiempana yönä keskustellut sen kanssa hyvin pikaisesti, ja se oli ollut kovin stressaantunut sekin, ja äärettömän kiukkuinen jostain, joka kuulemma ei ollut minuun liittyvää. Mielessä käväisi jo hetken, että vitsi kun pitikin suostua tähän jos se kiukuttelee koko viikonlopun ja on pahalla päällä. Mutta kaiketi se oli nyt myöhäistä mitään perua. Olin lähtenyt keskustelusta pienen avautumisen jälkeen jokseenkin luovutusfiiliksissä. Miksi sen piti aina välillä olla niin idioottimainen.
Keskiviikkoyönä tapahtui muutakin. Facebookin privacy settingit muuttuivat ja koska olen varmaan melkoinen masokisti, käväsin äkkiä tarkastamassa Kirurgi-Travisin sivun. Sinne oli ilmestynyt julkinen kuva-albumi, jonka avasin sydän pamppaillen. Ja niinhän se tietenkin oli. Yhdessä kuvassa oli joulukuusen vieressä vaaleahiuksinen nainen, sylissään Travisin nyt puolitoistavuotias australianpaimenkoira, kun se oli ollut vasta ihan pentu. Toisessa kuvassa Travis halasi naista takaapäin ja joku oli kommentoinut alapuolelle "you two are perfect together." Romahdus ja täysi lamaantuminen. Enhän minä halunnut tietää, ja siinä sitä oltiin. Noin vartin käpristelin jossain itsesäälin rajamailla, mutta sitten tuli kovin kevyt olo. Paskiainen, ajattelin ääneen. Olisi se voinut sanoa silloin yli vuosi sitten. Mutta ei sanonut, vaan sanoi kaikkea muuta. MySpaceen muutama viikko sitten kirjoittamani blogipostaus tuntui yhtäkkiä maailman huonoimmalta idealta, mutta olihan se sen jo tietysti lukenut. Ja jos en ollut siitä päässyt yli aiemmin, niin tuona yönä se lopullinen irtipäästö varmaan tapahtui. Hassua kyllä, että se vaati tällaisen tapahtuman. Ja ehkä minäkin opin olemaan vähän vähemmän utelias, mitä se oikeastaan minulle edes kuului koko asia.
Joten melkoisessa tunteiden sumussa ajoin viimein Helsinki-Vantaalle. En tiedä mihin osaan kehoani olisin sen jännityksen sijoittanut. Se ei oikeastaan ollut vatsanpohjassa, vaan ehkä tuossa rinnan kohdalla. Joskus tuntui kuin se olisi ollut selässä. Ja jaloissa. Tai sormenpäissä. Olin yhtä jännitysmyttyä koko ihminen.
Sain auton parkkiin ja hain lipun. Laitoin siihen varmuuden vuoksi puoli tuntia aikaa, ja ryntäsin terminaaliin odottamaan, jos New York-Travis oli yhtään ajoissa, se olisi siellä jo, koska itse olin viisi minuuttia myöhässä.
Kädet kaiteella ja silmät ovissa. Seisoin melko jäykästi ja yritin päättää, pitäisinkö kaulaliinaa kaulalla vai ei. Toisaalta oli tosi kuuma, mutta sitten taas tuntui tyhmältä pitää sitä kädessä. Tukkaa, New York-Travisilla olisi tukkaa, yritin hokea itselleni. Siltikin jouduin katsomaan kahdesti kun se oikeasti asteli ovista ulos.
Sillä oli päällä farkut ja sininen takki. Sen hiukset olivat pidemmät kuin olin osannut kuvitella, sillä tosiaan oli tukka! Se tunnisti minut heti, ja hymähti hämmennykselleni. En liikkunut ollenkaan, mutta ehkä tajusin hymyillä, en ole aivan varma. Hey, se hymyili todella vapautuneesti ja sulki minut syliinsä. Minä en sanonut yhtään mitään, vaan rutistin sitä takaisin ja katsoin sitä uudemman kerran. Oh my god, you really do have hair. Se nauroi. Indeed.
Kävelimme autoon ja se lastasi kamansa takakonttiin. Se tuntui jotenkin liian pieneltä Fiatiini. It's no Mini, sanoin muka pahoittelevasti. Se kohautti harteitaan. Hämärässä se näytti hämäävän paljon Rob Thomasilta. Oliko se näyttänyt siltä viimeksikin? Ei jeesus, ajattelin itsekseni, miten minä en muistanut yhtään miltä se näytti New Yorkissa. Se vaan oli niin järjettömän pitkä.
Huomasin olevani yllättävän varautunut. It's so good to see you, se sanoi kun pääsimme motarille. You too, vastasin, mutta en katsonut siihen ihmeemmin. Se piti etäisyyden, ja aloimme keskustella sen matkasta ja siitä, miksi se ei ollut läheskään niin kännissä kuin olin odottanut sen olevan.
Vanhemmille hakemaan koirat. Se tapasi ne nopeasti, meillä ei ollut ihmeemmin aikaa jäädä juttelemaan. Nuorempi koira suhtautui tähän muukalaiseen selvästi ihmetellen, kun vanhempi otti sen melko avosylin vastaan. Koirat autoon taas kerran, ja lähdimme Tampereelle.
New York-Travista oli aika vaikea pitää hereillä. Sitä selkeästi väsytti aika valtavasti matkan jälkeen, mutta se ei silti tahtonut nukkua. It's a waste of time which we don't have a lot of. Kohautin olkiani. I don't mind if you sleep. You're on holiday, after all. Sen käsi harhaili hetken ja ihmettelin jo mihin se oli sen laskemassa, kun se laittoikin sen takaisin syliinsä. Hymähdin itsekseni. Olin varmaan aika erilainen kuin New Yorkissa.
Hississä koirien kanssa. Neloskerroksen kohdalla ovet avautuivat, Travis oli ensimmäisenä ulkona ja selkeästi hukassa. The door has my name on it, sanoin vähän ilkikurisesti. Oh, right, se viimein hymähti ja alkoi liikkua oikeaan suuntaan. Avasin meille oven ja kävelimme sisään. Se katseli ihmetellen ympärilleen kun saapui olkkariin. You know what this reminds me of? A hotel room. It's so...clean and organized. It's really nice. Minua kikatutti. Se käveli luokse, minulla ei ollut enää kenkiä jalassa, mutta sillä oli, ja pituuseromme oli nyt 25 senttimetrin sijaan varmaan 30cm. Katsoin sitä silmiin nyt kunnolla ensimmäistä kertaa. Ihan kuin olisin omiini katsonut, niin vihreät senkin silmät olivat, varsinkin siinä valaistuksessa. Se otti minut taas syliinsä ja puristi aika kovaa. Se kumartui hieman, mutta tilanne oli minulle vähän yllättävä, ja sen huulet onnistuivat lopulta koskemaan vain poskeani. So very good to see you, se kuiskasi korvaani samalla, ja minä melkein sulin siihen paikkaan. Sen ääni pitäisi kieltää lailla, ajattelin. Käännähdin viimein sen kasvoja päin ja suutelimme ensimmäistä kertaa yli kahteen vuoteen.
I love you, se kuiskasi vielä ennen kuin irrotimme otteemme ja katsoimme toisiamme ehkä aavistuksen uusin silmin.
keskiviikko, 2. joulukuuta 2009
Tell Me We Both Matter, Don't We?
You don't wanna hurt me,
But see how deep the bullet lies.
Unaware that I'm tearing you asunder.
There's a thunder in our hearts
So much hate for the ones we love
You and me won't be unhappy.
(Placebo - Running Up That Hill)
You will not believe what happened to me. New York-Travisin ääni oli suunnilleen yhtä tyrmistynyt kuin se oletti minun olevan paljastuksensa jälkeen. En ollut kerennyt keskustelun aikana sanomaan vasta kuin aika yllättyneen heyn kun vastasin puhelimeen. Try me, ajattelin itsekseni, mutta en sanonut sitä ääneen koska tiesin, ettei Travis ikinä tarvinnut mitään kehoituksia monologinsa jatkamiseen.
I'm homeless. Hiljaisuus. My roommate kicked me out. Käänsin päätä pois puhelimesta ja suoritin pienen hiljaisen kikatuksen toivoen, että Travis ei tajunnut. What happened? Sain viimein kysymyksen ulos asiaankuuluvalla vakavuudella. Se huokasi. I've had to be on tip-toes around her for weeks, but now confrontation simply could not be avoided. Yritin kuvitella Travisia kyseisessä tilanteessa, ja ihmettelin, miten se oli edes pystynyt olemaan viikkoja varuillaan. Yleensä se räjähti heti ja välittömästi kaikesta.
What did you fight about? Kysymys oli turha. I am not willing to discuss it right now. Maybe when I get there. You have no idea how much I am now looking forward to this trip, I really do need a break. No nyt minultakin liikeni pieni sympatia Travista kohtaan. Luultavasti koko riita oli ollut sen syytä, ja riidan alku oli varmasti ollut joku todella pieni asia, ja se nainen oli saanut tarpeekseen. Tai sitten Travis kertoi totuuden kun sanoi, että se nainen oli joku räjähdysherkkä sekopää.
Se on nyt sitten luovuttanut New Yorkin suhteen. Aikoo asua seuraavat kuukaudet hotelleissa kunnes saa muuttaa johonkin muualle. Kissansa ja suurimman osan kamoistaan se on viemässä äidilleen Floridaan. Minusta koko idea on aika arveluttava, mutta enhän minä toki pystyisi Travisin päätä ikinä kääntämään. Alkoi jo tulla sellainen fiilis, että todella säälin sitä ja sen ikävää tilannetta, vaikka se ei varmaan sääliäni kaivannutkaan.
I'll just add that to the list of reasons why I never want to live with anyone, sanoin vitsaillen. Se hymähti, luojan kiitos, ensimmäistä kertaa koko keskustelun aikana. Oh and hey, I promise I won't kick you out. Unless you're nasty to my dogs. I will be no such thing, se vastasi kovin juhlallisesti. Me molemmat nauroimme. Hey listen, I have to go. It's possible that I won't be able to talk to you until I get there, but if you don't hear from me, don't worry. I will be on that plane. Hui, ajattelin. Jotenkin tuntui oudolta, että kuulisin sen äänen seuraavaksi vasta kun näkisin sen. Well, if you're not, I will kill you.
Fair enough.
But see how deep the bullet lies.
Unaware that I'm tearing you asunder.
There's a thunder in our hearts
So much hate for the ones we love
You and me won't be unhappy.
(Placebo - Running Up That Hill)
You will not believe what happened to me. New York-Travisin ääni oli suunnilleen yhtä tyrmistynyt kuin se oletti minun olevan paljastuksensa jälkeen. En ollut kerennyt keskustelun aikana sanomaan vasta kuin aika yllättyneen heyn kun vastasin puhelimeen. Try me, ajattelin itsekseni, mutta en sanonut sitä ääneen koska tiesin, ettei Travis ikinä tarvinnut mitään kehoituksia monologinsa jatkamiseen.
I'm homeless. Hiljaisuus. My roommate kicked me out. Käänsin päätä pois puhelimesta ja suoritin pienen hiljaisen kikatuksen toivoen, että Travis ei tajunnut. What happened? Sain viimein kysymyksen ulos asiaankuuluvalla vakavuudella. Se huokasi. I've had to be on tip-toes around her for weeks, but now confrontation simply could not be avoided. Yritin kuvitella Travisia kyseisessä tilanteessa, ja ihmettelin, miten se oli edes pystynyt olemaan viikkoja varuillaan. Yleensä se räjähti heti ja välittömästi kaikesta.
What did you fight about? Kysymys oli turha. I am not willing to discuss it right now. Maybe when I get there. You have no idea how much I am now looking forward to this trip, I really do need a break. No nyt minultakin liikeni pieni sympatia Travista kohtaan. Luultavasti koko riita oli ollut sen syytä, ja riidan alku oli varmasti ollut joku todella pieni asia, ja se nainen oli saanut tarpeekseen. Tai sitten Travis kertoi totuuden kun sanoi, että se nainen oli joku räjähdysherkkä sekopää.
Se on nyt sitten luovuttanut New Yorkin suhteen. Aikoo asua seuraavat kuukaudet hotelleissa kunnes saa muuttaa johonkin muualle. Kissansa ja suurimman osan kamoistaan se on viemässä äidilleen Floridaan. Minusta koko idea on aika arveluttava, mutta enhän minä toki pystyisi Travisin päätä ikinä kääntämään. Alkoi jo tulla sellainen fiilis, että todella säälin sitä ja sen ikävää tilannetta, vaikka se ei varmaan sääliäni kaivannutkaan.
I'll just add that to the list of reasons why I never want to live with anyone, sanoin vitsaillen. Se hymähti, luojan kiitos, ensimmäistä kertaa koko keskustelun aikana. Oh and hey, I promise I won't kick you out. Unless you're nasty to my dogs. I will be no such thing, se vastasi kovin juhlallisesti. Me molemmat nauroimme. Hey listen, I have to go. It's possible that I won't be able to talk to you until I get there, but if you don't hear from me, don't worry. I will be on that plane. Hui, ajattelin. Jotenkin tuntui oudolta, että kuulisin sen äänen seuraavaksi vasta kun näkisin sen. Well, if you're not, I will kill you.
Fair enough.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)