You're a Sight for Sore Eyes

When you said it’s over
I lost my head

And now that we’re older
I’m giving up on being right
So I can see the other side of you

So stay, it's ok

(Train - To Be Loved)

En ikinä olisi ehkä kuvitellut kirjoittavani tätä postausta. Aina ajattelin, että on ihmisiä jotka ovat aikanaan olleet tärkeitä minun elämässäni, mutta että osaa en ikinä halua takaisin. En siis oikeasti, vaikka välillä olen soimannut itseäni omasta jääräpäisyydestäni. Olen vaan vuosien saatossa kasvattanut hirveän paksun itsesuojelukuoren. Rikopa se sitten, menneiden vuosien ihminen.

Hämmennyin omasta reaktiostani kun se viimein tapahtui. Tiedättehän, se väistämätön. Facebookissa, viesti-tabin alapuolella oli ykkönen vaikka olin käsittääkseni vastannut kaikille jotka olivat minua chatin kautta tavoitelleet. Oikeastaan se ykkönen oli ollut siinä jo jonkin aikaa. 

Eilen sitten klikkasin koko viestikansion auki. Piti vähän skrollailla ja siinä se. Kirurgi-Traviksen nimi. Sellainen jota ei voi klikata. Email me, siinä luki. Ja osoite. 

Toisin kuin pari vuotta sitten, minua ei vallannut suru, viha tai ärsyyntyneisyys. Olin vain ja ainoastaan helpottunut. Aivan käsittämättömän helpottunut. 

Kirjoitin äkkiä sille mailin. Emaling you, laitoin otsikoksi. Pyysin anteeksi sitä millainen olin viimeksi ollut, ja sanoin olleeni varma ettei se sen jälkeen enää uskaltaisi kirjoittaa. It was just too soon, selitin. 

Iltalenkille, jonka aikana en miettinyt koko asiaa. En ollut järkyttynyt, hämmentynyt tai mitään sellaista. Vasta kotiin palatessa aloin miettiä miten reagoisin paljastuksiin. Omassa päässänihän olen jo kuvitellut Traviksen naimisiin, ollen myös varma että sillä on jo lapsikin. Olisinko surullinen? Tulisiko minulle mustasukkaisuusfiiliksiä, että miksi se en ollut minä? Ehkä olisin vähän haikea. Mutta samalla niin hirveän onnellinen sen puolesta. Sitähän se aina halusi, ja kai minä nyt tiedän etten se olisi ikinä voinut olla minä. 

Tyynesti avasin mailin. Aika odotetusti minua odotti siellä yksi viesti tutunnimiseltä mieheltä. Minua hymyilytti.

Thanks for the kind email. Don't even worry about before...it is no big deal.  I can't blame you for being frustrated with me.

I'm actually not even on Facebook. I just briefly reactivated my account to find your email...did not know how else to contact you.

How are you? Still in Tampere? Finished with school? How is your family. Please tell your brother I say hello?

Sorry for the random email...was just thinking of you and wondering how you were doing.

T

Random? No en tiedä. Jää ehkä nähtäväksi. Naputtelin sille takaisin mailin, mutta oikeastaan vasta tänään tajusin ettei siinä ollut minusta mitään. Jotenkin on vaikeaa kirjoittaa itsestään, paljon iisimpää kirjoittaa muista.

Tänään tuntuu erikoiselta että tämä edes tapahtui. En oleta saavani siltä vastausta omaan jaaritteluuni kovinkaan pian, olisi se vähän erikoistakin jos toisiamme alkaisimme nyt pommittaa urakalla.

Kerroin K:lle asiasta eilen kun se oli palannut Tallinnaan viettämästä pitkää viikonloppua minun kanssani. Sen mielestä Kirurgi-Travis on luultavasti jonkun parisuhdekiemuran kourissa. Ehkä. Mutta jotenkin en usko siihen, enkä usko että se olisi niin tyhmä että sellaisessa tilanteessa kääntyisi minun puoleeni.

Mutta oma reaktioni, niin odottamaton kuin se olikin, kertoi minulle paljon itsestäni. Olen päässyt yli, pystyn antamaan anteeksi. Unohtaa en tosin pysty milloinkaan, mutta ei minun pidäkään. Emme me toimineet pariskuntana. Ehkä olisimmekin aina olleet parempia kavereina? Sinne toki on näiden katkerien vuosien jälkeen vielä pitkä matka.

Tämä kevät. Travisten paluu. Yllättäen olen helpottunut.

Only Once Gets Through and Then Gets Scattered by the Rain

Yeah but swear for the one time you need me around to be around
Well I'm around right now

But pain gives me the right to be unkind
And it sets me here 

(Tabitha's Secret - Unkind)

Välillä minua huvittaa kirjallisuusihmiset. Toki lasken itseni moisiin, joten huvittaa itsenikin.

Muutama vuosi sitten se oli Twilight. Se hirveää scheissea täynnä oleva kirja jota kukaan ei tietenkään koskaan lukisi, mutta josta mystisen moni tiesi merkillisen paljon. Muutama myönsi lukeneensa, mutta vain tietääkseen millainen se olisi. Ihan huono, tietenkin, mutta silti piti lukea kaikki seuraavatkin. Minua hymyilytti. Oma tekosyyni oli kandi, jonka takia luin paljonkin vampyyrikirjallisuutta. Mutta todellakin, tekosyy, aivan hyvin olisin voinut jättää Twilightit lukematta.

Pari kuukautta sitten alkoi taas kuhista kaveripiirissäni. Tällä kertaa kyseessä oli Fifty Shades of Grey. Hirveää shittiä, sanoi kaverini, ja olin ihan ihmeissäni, että mikä tämä juttu oli. Netistä olin huomannut jotain, että sellainen elokuva on tulossa ja sille etsitään päätähteä Greyn rooliin, mutta ei minulla ollut aavistustakaan, että se oli joku kirja. 

No, mitään tutkimatta kävin nappasemassa trilogian Kindleeni kun se oli yllättävän halpa. Lukeminen alkoi tosi vaikeasti, aika nopeasti kävi mielessä että ei tämä nyt ihan oikeasti hirveän hyvin ole kirjoitettu...vähän kuin joku fanfic, joita aikoinaan lueskelin jonkin verran. Vähän googlettelua ja tsadaa, niin. Twilightiin perustuva fanfic, joka oli niin suosittu että se julkaistiin kirjana ja henkilöiden nimet vaihdettiin. Ahaa, totesin hämmentyneenä itsekseni ja illalla luin kirjaa taas vähän uusin silmin.

Ja minua alkoi jossain vaiheessa ihan hirveästi naurattaa. Absurdiudessaan kirja on muutenkin käsittömättömän huvittava, mutta tämä mysteerinen Mr. Grey...muutaman kohtauksen jälkeen aloin kikattaa aivan hysteerisenä koska mitä enemmän Mr. Greystä sain tietää, sitä enemmän ajattelin että ei vitsi, TRAVIS. 

No, jos se olisi rikas ja 10 vuotta nuorempi. Ja kiinnostunut sadomasokismista. Tämän valaistumisen jälkeen ei siitä lukemisesta mitään enää meinannut tulla, koska selvisi että kyseessä on eroottinen romaani jonka seksikohtaukset ovat aika, öh, hämmentäviä. Niinpä kierin sängyssäni iltaisin kikatellen välillä kirjan järjettömyydelle ja välillä kaikille niille kohdille kun ajattelin, että ihan kuin Travis. Toki sitten toiseen kirjaan mennessä se oli muuttunut vähän liian hempeäksi, mutta ette usko kun minulla oli hauskaa.

Se ihan real deal? En osaa puhua sille. En ihan oikeasti osaa. Olin pari viikkoa kokonaan ilman Yahoo-messengeriä kun en vaan jaksanut. Se on minulle jotenkin vihainen jostain, ja minä sille samasta asiasta kuin aina. Aloin sitä pohtia tuossa joku päivä sitten, että näinköhän se sitten kuitenkin on etten pysty antamaan sille anteeksi sitä kaameutta viiden vuoden takaa. Aika pikkumaista minulta, myönnän. On vähä eri asia olla luottamatta ihmiseen ja kertoa se sille, kuin hautoa tällaista ikuista vihaa joka aina kuohahtaa kun T on minusta epäreilu tai ikävä. Tai poissa.


Koska poissa se on. Noinkohan taas vuodeksi läksi menemään, vaikka lupasi muuta. Toki tekopyhää minulta pelätä moista, itsehän katosin myös. Mutta en vuodeksi, en ikinä.

Yksi yö makasin sängyssä ja lähetin sille viestin. Siis ennen kuin päätin olla olematta Yahoossa pariin viikkoon. Sanoin sille, että minulla oli jotenkin ikävä fiilis, että ei tämän tällaista pitänyt olla, eihän? Että minusta olisi kiva puhua sille silleen kuin joskus ennen. Ristiriitaista. Mutta minulla on sitä joskus ikävä.


Se ei vastannut, ja seuraavana aamuna näin sen online. Se ei sanonut mitään, enkä sitten minäkään. Koska jotenkin minua hävetti, ja ehkä jollain tavalla olin onnistunut satuttamaan itseäni. Se on minulle julmempi kuin sen tarvitsisi olla, mutta se ei ehkä tajua sitä. 


Ja siltikin sillä tulee aina olemaan oma paikkansa minussa. Kaikki tämä tuskallisuus ja historia mitä välillämme on ja on ollut, on kai sillä joku pointti. En kykene sille puhumaan, mutta en kykene lopettamaan siitä välittämistäkään. 


Äh.

I Know You Keep Your Silence

I know that secret better than you.
Sometimes all the matters of the heart
are the chaos and the cowardice that keep us apart.

I know you want to shut down.
I know you think we're better alone.
Sometimes all the words are unsaid,
but you listen to them argue every night in your head.

(Darren Hayes - Talk Talk Talk)

Pääsiäinen tuli ja meni. Munat loppui kaupoista ja ihmiset olivat ärsyyntyneitä. Minua ei haitannut, toivottavasti kanojen olot nyt edes hieman paranisisivat. Kindereitten puutos tosin oli ikävää, en muista milloin viimeksi olisivat kaikki loppuneet jo ennen lomapäiviä!

Oman lomani olin Tallinnassa K:n kanssa. Asuttiin hotellissa ja käytiin ravintoissa syömässä, sushi on kyllä ehkä elämäni rakkaus. Ja niin, leffassa toki myös, se kun on niin paljon halvempaa kuin Suomessa. Oli K:n synttärit siinä samassa joten tämä loma tuli hyvään saumaan. Tampereen yliopisto erikoisesti lomaili niin pitkään, että olen vasta huomenna menossa luennoille.

Palasin Tampereelle sitten sunnuntaina hyvissä ajoin. Koirat jäivät vielä vanhemmilleni, koska itse olin maanantaina lähdössä kaverin kanssa viimein hakemaan sen pentua. Roadtrip kestikin sen 12h niin ei olisi tullut kyseeseenkään että mopet olisivat olleet yksin kotona. Se ilta oli tosin outoa, todella erikoista olla kotona ihan yksin kun yleensä karvakorvat ovat lähietäisyydellä.

Oli se ilta muutenkin outo. Nimittäin kun käynnistin tietokoneen, huomasin että New York-Travis oli online. Tuijotin taas hämmentyneenä sen nimeä, oikeasti olin jo ajatellut ettei se ehkä tulisi enää. Mutta siinä se oli. Eikä sanonut mitään, joten päätin ottaa ohjat omiin käsiini. Joissa ne eivät kauaa pysyneet, tietenkään. 

Why do you keep signing in and out? Oli sen vastaus tervehdykseeni. Sävy oli selkeästi ärsyyntynyt. Öö, tuumin itsekseni ja keksin että syy oli varmana puhelimessa, olin mielestäni poistanut Yahoo-tilini sieltä, mutta jostain syystä se nyt olikin taas takaisin. Oh, it's my phone. I'll make sure it doesn't keep happening, I know it must be very tiresome for you. Oikeasti minua vain ärsytti, pitääkö sen aina olla juuri tuollainen.

Se sitten alkoi kertoa jotain tarinaa siitä kun oli ollut kaverinsa kanssa lentämässä viikko sitten ja tuli joku hätätilanne ja blah blah blah. Minä en tiennyt mitä minun olisi pitänyt kommentoida, en minä tiedä lentokoneista mitään. Keskustelu oli siis väkinäistä ja outoa, kunnes Yahoo-messenger päätti katkaista pelin kokonaan.

Kun palasin, T oli välittömästi erilainen. Ehkä se luuli että lähdin pois ihan omasta halustani. Selitin kuitenkin ettei näin ollut ja että ohjelma vaan kaatui tai jotain sellaista. I have missed you, se yhtäkkiä kirjoitti. Please don't say you have missed me, too, since it isn't true. I'm a big pain in the ass. 

Totta. Aivan totta. Well imagine the space you left behind, then, kirjoitin sille takaisin. Not the easiest one to fill. I wonder if people say that when they get over cancer, se vastasi. Don't overestimate yourself, naputtelin takaisin välittömästi.

Mutta kyllä minä nyt hieman pehmenin. It's nice to be able to talk to you, even if rarely. I'm sorry I denied you my glorious presence for so long, se vastasi. I might forgive you one day, who knows. Se ei hetkeen kirjoittanut. Ja sitten. I think that might be a nice day. 

Flirtti, ihan selkeästi. Jos minä tuota miestä ollenkaan tunnen, niin tiesin heti että se seilasi vaarallisilla vesillä. En reagoinut asiaan mitenkään, en minä nyt ihan tuota ollut tarkoittanut. Se tosin, tietenkin, tajusi heti miksi vaihdoin puheenaihetta. Look, it's fine. I know. I want you to be happy, happier than I can provide. I wouldn't let you sabotage a good thing. Ehkä elämäni suurin silmienpyöräytys, että se suojelisi minua itseltäni? Kiitos, kiitos tosi hirveesti, ajattelin sarkastisesti, mitä tekisinkään ilman sitä! Annoin kuitenkin olla, ihan turha kinastella. Jos tämä saisi sen pitämään kuvainnolliset kätensä kuvainnollisella omalla puolellaan, niin olkoot.

Sitten se alkoi paranoidiseksi. Siis ihan oikeasti, se alkoi kysellä että olenko varma ettei K ole asentanut koneelleni mitään tracker-juttuja. Että voinko olla varma ettei meidän keskustelu kantaudu sen silmiin. Istuin tässä kovin kummastuneena, K ei ikipäivänä tekisi sellaista, ja jos tekisi, niin meidän juttu olisi välittömästi historiaa. T jatkoi paranoidilinjalla, kunnes vihelsin pelin poikki. Ok, Boyfriend, if you are reading this, you are dumped, kirjoitin. T vastasi naurulla, ja homma jäi siihen. Todella, ajattelin jotenkin väsyneenä. Ja sou what vaikka lukisikin, minulla ainakaan ei ole mitään salattavaa.

I feel so guilty about how I feel for you, se kirjoitti. Sometimes it's just nice to be liked. Katselin tätä riviä kulmat kurtussa. Ok, wow, yuck, a silly sentence, se totesi ennen kuin kerkesin sanomaan mitään. I'm just trying to give myself the opportunity to be happy. Minun ei tarvinnut vastata mitään, se vain rupesi kertomaan kuinka oli juuri puhunut viimeisimmän tyttöystävänsä kanssa puhelimessa pari viikkoa sitten, ja kuinka se oli törmännyt floridalaisessa kirjakaupassa ex-vaimoonsa. Se myös ihmetteli miten olimmekin kaikki ilmestyneet sen elämään samaan aikaan. Joka oli tyhmä kommentti, sillä sehän oli itse ottanut minuun yhteyttä.


I am actually trying to find an internship in Finland. It's just not very easy. But if I could make it happen, I could come visit you for several weeks! Wow, se kirjoitti heti perään, I managed to make that sound like that would be something you would want. How clever! 


Go for it, vastasin. But you can't stay with me, obviously. Even if the boyfriend didn't exist, I could not handle you for that long. Sitä nauratti taas. Yeah, even a week was dangerous with us. Minua ei oikeastaan niin hirveästi huvittanut. Sillä on hyvin erikoinen taas tämä pelistrategia, enkä oikein tiedä mikä sen end game edes on. Kai se vaan on niin kuin se sanoi, se vaan haluaa olla onnellinen. Olisiko se kuitenkaan onnellinen täällä vaikka paikan saisikin? Enpä usko. 


I have to go for an hour, se totesi. Will you be here? Sanoin olevani tunnin joo, mutta jos se ei palaisi, menisin nukkumaan. K tuli nettiin joskus puolen tunnin päästä tästä, ja juttelin sen kanssa Skypessä, kunnes tunnin päästä päästin sen nukkumaan. T ei ollut palannut, sen Yahoo oli busy. Sanaakaan sanomatta suljin koneen vähän helpottuneena, en vieläkään oikein tiedä miten sille puhua. Ja mistä. 


Ehkä se taas ensi kuussa ilmestyy.

I'll Keep My Helmet on Just in Case My Head Caves in

Cause if my thoughts collapse
Or my framework snaps
It'll make a mess like you wouldn't believe

Tie my handle bars to the stars
So I stay on track
And if my intentions trail I'll wrench them away
Then I'll take my leave and I won't even look back

(Owl City - Cave In)

Kotona viimein. Viikonloppu meni lähinnä autoa ajaessa, trippimittariin tuli noin tuhat kilometria, 700 näistä sunnuntaina. Pohjanmaalle ja takaisin koiranpentuja ihastelemaan, kaverin piti tulla mutta sairastui joten road tripistä tuli yksinäisempi kuin oletin.

Mutta olipas jotenkin terapeuttista. Viime viikon odotin että tapahtuisi jotain, jotain yhteydenottoa siis Travikselta kun kerran sen mailiin vastasin. Käsittääkseni ihan ystävällismielisesti. Kävin jopa lukemassa sent-kansiosta raapustukseni ja totesin sen olevan ihan ok. Mutta Travista ei näkynyt koko viikkona missään IM-palvelussa, eikä siltä tullut mitään muutakaan viestiä. Mietin jo hetken että olinko joku viimeinen oljenkorsi ja kun en vastannut normiajassa (joka minulla kieltämättä on se kaksi sekuntia normaalisti) niin olisi luovuttanut. Sitten säpsähdin näistä ajatuksista ja totesin ne aivan liian synkiksi. Ei kai T nyt sentään itsemurhaa haudo. Kai.

Hauskasti sattui sitten K eilen kysymään Traviksesta Skypessä. Sanoin etten ole kuullut mitään, mutta naputtelin mailini auki ihan tsekatakseni. Ja hahaa, maili. Koosta pystyin päättelemään sen olevan tosi lyhyt. Ja niinhän se oli.

Mailissa T ei ole anteeksipyytävä. Se ei naura minun kieltämättä typerille jutuille, vaan on selkeästi kiukkuinen. You have it backwards; I disappear when I'm depressed, not when I'm "happy". Jotain angstausta vielä tähän päälle, selitys ettei pysty nyt enempää kirjoittamaan kun ei vaan ole mitään asiaa. Signeeraus on sen nimien ekat kirjaimet. Tosi outoa ja ihmeellisen virallista. 

Tänä aamuna sitten napsautin koneen päälle ja kukas siellä olikaan Yahoo-messengerissä. Olin kuitenkin näkymättömänä, joten minulla oli siinä mahdollisuus olla puhumatta mitään. Valitsin koirienlenkityksen, ja minua ihan ihmetytti kuinka vähän sitten kuitenkaan halusin sille puhua.

Lenkin jälkeen huomasin selkeästi keksiväni itselleni kaikkea muuta tekemistä. Ei ihan hyvä merkki sekään, mutta viimein istahdin tähän ja laitoin itseni näkyväksi. Ei mitään. Kunnes itse skriivailin sille tervehdyksen. Se vastasi pienellä viiveellä ja pyysi odottamaan, oli joku kappale jostain kirjasta kesken.

Mitä sitten olinkaan tästä ensimmäisestä keskustelusta odottanut, sitä se ei ollut. Ei meillä vaan ole mitään puhuttavaa vaikka emme ole olleet yhteydessä ikuisuuteen. Tai ehkä juuri siksi meillä ei ollut mitään sanottavaa. Puhuimme säästä, siitä että se on kuunnellut Morrisseyta koko vuoden ja että se tuntuu tajuavan Traviksen elämää paremmin kuin kukaan muu. Makes me sound like an emo kid, I know. 


Puhuttiin kesästä. Ja K:sta. Se kysyi, joten en nähnyt pointtia valehdella tai piilotella mitään. Se haluaisi Ruotsiin opiskelemaan, oli yrittänyt löytää jotain vaito-oppilasohjelmaa Suomeen, mutta sen yliopistolla oli sellainen vain Mikkeliin. Joten ehkä T sitten menee Ruotsiin. Tai who am I kidding, ei se mene, kunhan nyt pääsisi edes johonkin pois vihaamastaan New Yorkista. Asia johon se ei ole pystynyt moneen vuoteen vaikka on kuinka uhonnut lähtevänsä. 


Masentavaa miten vähän meillä on enää mitään. Joskus aikoinaan minusta oli niin kiva puhua sille, muistan kuinka innoissani välillä olin kun näin sen jossain viestiohjelmassa ja kuinka en malttanut olla kertomatta sille asioita. Nyt olemme molemmat selkeästi varuillamme, ja toisaalta jotenkin kovin ehkä jopa välinpitämättömiä. 


Se sanoi että ehkä sillä on joku seitsemän vuoden sykli, että joka seitsemäs vuosi se yrittää jotain jonkun naisen kanssa. Hey, we've interacted more often than that, kirjoitin vastaukseksi. Yeah but I mean meaningful things. Katselin tuota lausetta vähän häkeltyneenä. Ehkä sen olisi jotenkin muutenkin voinut muotoilla, mutta tajusin että se varmaan suoruudessaan oli tottakin. 

 

Masentunut tai ei, en tiedä jaksanko oikeasti tällaista keskustelua. Tosi pakotettua ja hankalaa. Kaikki keskusteluaiheet kuivuivat jotenkin kokoon tai se jätti kommentoimatta ja muutti puheenaihetta. Minunkin lähinnä teki mieli lähteä takaisin kevätilmaan koirien kanssa, rasittavaa istua tässä ja puhua ihmiselle joka puhuu minulle vain sen takia, että se joskus oli kivaa. Samasta syystä minäkin sille puhuin tietenkin. 

 

Catch you later, se viimein sanoi ja lähti ennen kuin kerkesin vastata. Jännästi tuli sellainen olo että olisi ehkä ollut parempi jos se ei olisi ottanut yhteyttä ollenkaan.

These Silent Waves Are My Company

And, I lost the line between the sky and sea
I’m wondering will the wind ever come for me.
(The Fray- The Wind)

Vuosipäivä. K otti pari päivää töistä vapaaksi ja hengailimme täällä Tampereella neljä ihanaa päivää. Se jopa avitti kevätsiivousurakkaani raahaamalla kaikki pahvit ja roskapostit roskiskatokseen. Niitä oli vähän kertynyt. Tästä toki suuret propsit, kuten siitä, että kun hain sen rautatieasemalta taas myöhään perjantaiyönä, sain syliini 12 pitkävartista ruusua. Oh, the cheese, tuumasin. Ei minulla poloisella ollut edes kunnollista vaasia, joten tuossa ne nyt kukoistavat pitkässä juomalasissa. 

No syy miksi tuli tarve kirjoittaa tänne. Pitkästä aikaa, myönnän, mikään ei ole rasittavampaa kuin blogi jota ei päivitetä ikinä. Ja Bloggeri on muuttunut niin että ilmeisesti pakko oli muuttaa fontin kokoa, yrittäkää kestää.

Mutta tapahtuipa jotain hämmentävää, juurikin minun ja K:n vuosipäiväloman aikana. Ja miten se menikin niin, nimittäin puhelimeni oli jäänyt yöpöydälle kun heräsimme katsomaan F1-aika-ajoja, ja pyysin K:ta hakemaan sen minulle kun se muutenkin oli hakemassa toista kahvikupillista. Any messages, huikkasin sille. Yeah, a couple, what's this icon? Se käppäili olkkariin ja otin siltä puhelimen kulmat rutussa. Älypuhelimen näytön vasemmassa yläkulmassa oli puhekupla, jossa viivoja, niin kuin tekstiä. Ei jummi, tuumasin ja kyllä vaan, kyseessä oli minun kesällä lataamani imo-appsi, jota käytin hetken messengerin takia, mutta päädyin lopulta g-talkkiin. Olin kuitenkin kirjannut itselleni siihen myös Yahoon tilin, enkä ollut edes tajunnut asiaa ennen, koska ei minulle kukaan ole sinne laittanut viestiä. Kunnes tuona lauantaiaamuna, ja ihan mikään meedio ei tarvinnut olla. Se oli New York-Travis. Siinä oli vain yksi sana. Hi.

Kirjasin pikavauhtia itseni ulos koko ohjelmasta ja poistin tilin. K katseli minua ihmeissään ja huokasin ärsyyntyneenä. Kun kerroin keneltä se viesti oli, sitä alkoi naurattaa. Well why didn't you reply? You acted like it was poison or something. 

Marssin tekemään lettuja. Puhelin niitä näitä K:n kanssa samalla kun se näpräsi puhelintaan pöydän ääressä. Mutta minun ajatukseni olivat siinä viestissä, ja voi jummi että minua otti päähän. Siis melkein vuoden jälkeen se ottaa yhteyttä. Juuri tänä viikonloppuna. 

Puhuin sitten aamiaispöydässä lettujen äärellä K:n kanssa mielentilastani. Sitä lähinnä tuntui huvittavan, eikä se pystynyt ymmärtämään miksen voisi vastata. En sitten oikein enää edes itse tiennyt. Tavallaan halusin tietää mitä sille kuuluu, halusin tietää miksi se juuri nyt päätti rikkoa hiljaisuuden. Mitä se haluaisi sanoa? Miksi se ei vastannut minun mailiini silloin kuukausia sitten?

Aamulenkin jälkeen tsekkasin sitten mailini. En ollut kovinkaan yllättynyt että siellä oli yksi Travikselta. RE: Hey oli otsikko, eli vastaus siihen omaan viestiini. Loistavaa, tuhahdin kuivasti. Ja se alkoi niin Travismaisesti. I'm an asshole and you have no reason to keep reading, I know. But I hope you will anyway. 

Sepustus jostain Google-tilistä, johon joku oli hakkeroitunut ja sen mailit jääneet johonkin limboon. That only accounts for a couple of months though. I've been very depressed and have had little to no desire to speak to anyone. Including you. Which makes me an asshole. It wasn't fair on you, but it is what happened.

Luin tekstiä oikeastaan ymmärtämättä mitään. Tuntui niin erikoiselta että se teksti ylipäänsä oli siinä ollenkaan. Luin mailin monta kertaa alusta loppuun, jossain vaiheessa K ilmestyi selkäni taakse ja kysyi saisiko sekin lukea. Ja miksipäs ei, ei minulla ole mitään salattavaa siltä. Sen lukemisenymmärtäminen oli varmaan paremmassa kuosissa kuin omani ja se vaan hymähti olkiaan kohauttaen. Your ex is even more fucked up than mine.

Sillä ei mene hyvin. Travis on vieläkin New Yorkissa. Ja niin raivostunut tästä asiasta, että irtisanoi itsensä toukokuusta lähtien. Lähtee joko Teksasiin tai Floridaan, toivoen että löytää jotain työtä. Even unemployment would be better than this. I hate this city. Se oli joskus ajatellut minua. Kun telkkarissa oli ollut jotain suomalaisia jääkiekkotähtiä tai dokumentti koulujärjestelmästämme. If you told me you were reminded of me because of random U.S. stuff on the news, I'd probably be insulted. But there are like 5000 Finns so try to understand. 

Write me. I promise I'll not be an asshole and actually reply. Love you. 

Mutta enpä minä kirjoittanut, vaan suljin selaimen ja menin sohvalle makoilemaan K:n kainaloon katsomaan jotain leffaa jonka se oli tuonut valtavista DVD-kokoelmistaan. Koko mailia en ajatellut ennen tätä iltaa, ja kun olin vienyt K:n takaisin asemalle, avasin mailin ja kirjoitin takaisin.

Päällimmäisenä ajatuksena minulla on vain ja ainoastaan se, että olisin niin hirveästi halunnut olla oikeassa. Tuntuu pahalta että T on kohta 40 eikä ja oikeastaan koko tämä aika mitä olen sen tuntenut, se on ollut onneton ja tuuliajolla. Minä niin vaan olin ajatellut että se olisi löytänyt jotain muuta ja tuntui tosi ikävältä lukea sen viestiä, jossa se vesitti kaikki nämä toiveeni.


Piru vie, Travis.

I Survived a Dreadful Accident

In the car crash of the century
My shattered hopes
collapsed on cold cement
But in the back of the ambulance
I never felt so content

A high-speed collision gave a new sense of sight
To me
And now my vision can render the scene
A blurry image of wreckage and roadside debris
Happiness returned to me
through a grave emergency
(Owl City - Hospital Flowers)

Mitä mietin tänään. Eikö joku sellainen palsta ollut olemassa Hesarin Nyt-liitteessä joskus. Tämä lause on pyörinyt päässäni aika paljon viimeisinä parina kuukautena. Mutta edelleen on ollut vaikea kirjata kaikkea ylös, ei sillä että päänsisäiset myrskyni olisivat kokonaan loppuneet. Eivät ne ole, mutta ehkä minusta on tullut analysoivampi ja hitaampi hyppimään johtopäätöksiin. Lähinnä olen päivitellyt koirien kuvablogia, unohtaen kuinka terapeuttista tämä kirjoittaminen voikaan parhaimmillaan olla.

Mutta olen minäkin toivoton tapaus. Vuodet vierivät ja pitäisi tulla fiksummaksi, mutta se on niin vaikeaa. Toki voi tajuta asioita eri tavalla, ja todeta tehneensä menneisyydessä tyhmästi, mutta sen kuvion muuttaminen on todella vaikeaa sitten kuitenkin. Minun tapauksessani se on kai sellainen tietty marttyyrius, voi luoja kuinka minua ärsyttääkään se itselleni myöntää.

Oikeastaan kaikissa parisuhteissani so far olen ollut aika sovitteleva. Varmaan monessa tilanteessa joku muu olisi nostanut kissoja pöydille ja harrastanut rakentavia (tai epärakentavia) keskusteluja sen puoliskon kanssa niissä tilanteissa, missä olin aina vaan hiljaa. Ja voi kun etäsuhteet ovat tästä syystä aivan mahdottomia. Ihan totta, muistan ikuisesti Australiasta sen hetken, kun olin juuri saanut tietää silloisen poikaystäväni suunnittelevan pettämistä jonkun naisen kanssa. Samalla hetkellä kun tämä maili iskeytyi tajuntaani tietokoneen näytöltä, avautui talon ovi takanani ja sisään porhalsi iloinen Ryan töistä. Minulla oli se kaksi sekuntia aikaa klikata ikkuna kiinni ja päättää mitä tekisin. Yksin 21-vuotiaana Australiassa ilman flexible-lippua tai oikeastaan hirveämmin enää edes rahaa siinä vaiheessa matkaa...voin sanoa, että suhteen pelastaminen ei ollut se syys, miksi viimein vastasin, että mikään ei ole vialla, kun Ryan sitä viimein tiedusteli minun istuttuani halvaantuneena paikallani.

Mutta oli se muutakin. Koska sama kaava on toistunut muulloinkin. Se tajuton tyhmyys joka kumpuaa siitä, että mielessäni ajattelen näiden ikävien asioiden kasaantuvan joksikin velkataakaksi, jota voin sitten käyttää apuna myöhemmin jos tulee joku paha paikka. Hirveä ajattelumalli. Mutta niin totta. En minä kirurgillekaan suuttunut kun oli aihetta. Kun minulla oli hirveä olla, tai kun se sanoi asioita pahasti tai teki jotain typerää, minä kasain ne mielessäni juuri tällaiseen kasaan. Että look at me, kyllä oon hyvä tyyppi kun en hyökkää kimppuusi näistä asioista. Vielä.

En minä ole vieläkään oppinut olemaan tekemättä tätä. Olen parantunut kaikessa, mutta edelleen valtavan helposti nielaisen vihani ja olen päällisinpuolin normaali, joskin viileän asiallinen. K meni juuri nukkumaan tällaisessa tilanteessa, ja kaiken kukkuraksi ärsyyntymiseni on aivan typerästä syystä kumpuavaa. En kykene edes piiloutumaan naiseuteni taakse, sillä ei ole mitään tekemistä tämän kanssa. Sellainen minä vain olen.

Ja miksi? Aina nämä ovat päättyneet jonkun toisen aloitteesta. Eli tämä minun käytökseni ei ole tuonut minulle mitään hyvää. Päinvastoin, vieläkin joskus toivon että olisin tehnyt asioille jotain ennen kuin ne kasautuivat valtaviksi anteeksiantamattomuuden möykyiksi. Opi tästä nyt, hyvä idioottinainen. Tätä olen miettinyt.

Mutta K:n kanssa asiat ovat muuten kivasti. Se käy edelleen pari kertaa kuukaudessa kyläilemässä, joulun vietimme erillään, ja tämä ei varmaan tule muuttumaan pitkiin aikoihin. Sillä on hyvin nuori veli, jolle joulu perheen kesken on toki valtavan tärkeä. Minä taas en voi edes kuvitella olevani missään muualla joulua kuin vanhemmillani. Mutta se nyt ei silleen haittaa toki, tuntuu vain hassusti kuin ei oltaisi nähty kuukauteen. Vaikka ei siitä nyt ole kuin pari viikkoa.

Meillä on edelleen kamalan kivaa yhdessä. Lenkitämme koiria, se osti juuri kunnon vaelluskengät siihen hommaan. Katsomme illat leffoja tai hengailemme kavereillani juomassa viiniä. Olen ihastuttanut sen Six Feet Underiin, mutta sillä on lupa katsoa sitä vain minun kanssani. Julmaa, I know.

Ai niin. Voin myös kertoa, että skriivasin New York-Travisille muutama viikko takaperin. Vastausta ei ole tullut ja täten vetäydyn tässä asiassa pois pelistä. Ehkä se tosiaan tarkoitti sitä mitä vuosi sitten sanoi, että jos en kesällä menisi sitä katsomaan, se ei enää puhuisi minulle. Mutta se merkitsee minulle nykyään yllättävän vähän, ja aika hämmentyneenä suhtaudun kirjoituksiini, ja täten tuntemuksiini, kyseisestä miehestä viimeisen kahden vuoden ajalta. Vähän kuin taika olisi rauennut. Niin kuin WTF.

Pitäisiköhän heittää lupaus vuodelle 2012. Eli idioottinainen, älä ole idioottinainen. Okei, lupaan tehdä parhaani.

I Remember a Long Farewell and a Time to Choose

So we part like rivers, baby
like rivers do.
But I still talk about you though
and wonder how your life will unfold.

And I do remember thinking
that your world will go on spinning
Without me now
(Thriving Ivory - Twilight)

Se on syksy. Sen tietää siitä, että ajatukseni seilaavat melankolisesti menneisyyteen, niin kuin oikeastaan aina syksyisin. Silloin on tapahtunut niin paljon kaikkia asioita, yleensä tähän aikaan New York Travis alkaa suunnitella matkaa tänne.

Eikä se ole pelkästään se. Aika tasan 4 vuotta sitten maailmani sekoitti se toinen T ja muistan niin hyvin siitäkin ihan kaiken. Näin jotain uniakin siitä kuukausi takaperin, kai mieleni maisemaa nyt vähän aikaa taas koristaa tällainen ylenpalttinen haikeus. Ei sillä että tahtoisin sinne takaisin, niihin epätietoisuuden ja epäuskon hetkiin. Siltikin harmaus ja maahan pudonneet lehden ajoittain tuovat mieleen samoja fiiliksiä kuin silloin oli.

On ollut vaikea kirjoittaa. Jotenkin katosi sellainen tarve K:n myötä. Se on ollut elämässäni tänään tasan 7 kuukautta, joka on aika pitkä aika minun poikaystävähistoriassani. Näin pitkälle on päässyt kaiketi ainoastaan Ryan, jonka kanssa kituutimme yli kaksi vuotta. Sinne meillä on matkaa, mutta onhan tämä koko suhde nyt aivan erilainen kuin se ensimmäinen etäsuhteeni.

K:n kanssa puhumme edelleen päivittäin. Riitelemme joskus, yleensä aivan typeristä asioista, mutta minusta se on jotenkin rohkaisevaa, että pystyn. Olen aina ollut todella huono riitelemään kenenkään kanssa, koska yleensä riitatilateet ovat johtaneet aivan eeppiset mittasuhteet saaviin lopputuloksiin. Ei se ole K:n kanssa sellaista. Siitä tosin huomaa että tämä on sen ensimmäinen vakava parisuhde, koska se yleensä riidan edetessä kovasti huolestuu siitä, että sellaista tapahtuu. Olemme monella tavalla niin samanlaisia, mutta sitten taas jotkin asiat meissä ovat aivan vastakohtia, joten en uumoile että yhteisestä matkastamme tulee aivan mutkatonta koskaan.

Jotenkin minua vaan surettaa etten saanut elämääni mitenkään mahdutettua sekä K:ta että New York Travista. Niin uhosin loppukesästä, että niin on parempi, mutta kun viikot vierivät ja Traviksesta ei kuulu sanaakaan, on se vaan niin outoa. Varmaan jos kirjoittaisin sille se kyllä vastaisi, mutta edelleen en pysty ja mitä enemmän aikaa kuluu, sitä vaikeampaa sille olisi mitään laittaa. Mitäpä sitä edes sanoisi, toisaalta en halua aiheuttaa siinä mitään ylemmyydentunteita, joka olisi kai väistämätöntä. Emmehän me oikeastaan loppuvaiheessa edes mistään puhuneet, diibadaabaa lähinnä. Senkin muistan, kuinka paljon se minua raivostutti että se meni sellaiseksi.

Mutta kai se on kohdattava faktat, ja se fakta sailyy kai hamaan ikuisuuteen, että se ihminen on minulle tärkeä ja Traviksesta tulen aina välittämään. Vaikkakaan en näe miten sen elämästä enää saisin mitään tietää, ei sillä että se siitä olisi jakanut mitään infoa edes silloin kuin puhuimme. Toivon kovasti että tämä hiljaisuus on merkki siitä, että se on löytänyt jonkun ja on niin onnellinen omassa elämässään kuin nyt sellaisen ihmisen on mahdollista olla. Siltikin...kaiketi se joskus minua ajattelee. Olisi vaan niin kiva jos se sellaisina hetkinä edes kerran kirjoittaisi jotain. Mutta kai tämä on sitä sen mainostamaa tough lovea, se on siinä erittäin hyvä.

Kirjoittelin myös sille toiselle Travikselle joku aika sitten. Tiedän, yli vuosi sitten torjuin sen aika totaallisesti facebookissa ja myöhemminkin annoin ymmärtää että painuisi ikuisesti johonkin pois. Ja siksi varmaan se ei vastannut. MySpacen piilotin, ja tavallaan annoin sille mailissa mahdollisuuden kysyä kuulumisia jos sitä niin kiinnosti, mutta todella, vastausta ei ikinä tullut ja siitä on jo sen verran aikaa, että en elättele mitään toiveita että sellaista olisi edes tulossa. Ei se tuntunut pahalta, ja totta vie en tiedä olisinko välttämättä halunnut kuulla siltä mitään tyttöystävä/vaimo-hehkutuksia, joten ehkä tämä yksinkertaisesti on parempi näin.

Mutta näin se vaan on. Valtavan tärkeät ihmiset elämästä katoavat ikuisiksi ajoiksi mutta tämä pallomme se vaan jatkaa pyörimistään.